keskiviikko 30. huhtikuuta 2008

Siili kiroili voittoon


Stoorilla on ilo, halu ja kunnia onnitella Milla Paloniemeä ensimmäisestä Sarjakuva-Finlandia -tunnustuspalkinnosta!!!

Toivomme kiroilevalle siilille uusia ja entistä pitkäkestoisempia turhautumisen aiheita.

Milla Paloniemen sarjakuvablogia voit seurata täältä: http://www.kiroilevasiili.fi.

Lisätietoa Sarjakuva-Finlandiasta, ja sen myöntämisen perusteista löydät vuorostaan täältä.

tiistai 29. huhtikuuta 2008

Rock, rajaton riemu valokuvin

Stoorissa on esillä 28.4. - 11.5. rock-aiheinen valokuvanäyttely, jonka kuvat ovat Roni ja Henry Toivarin kuvaamia. Taustana on Ruisrock.


Kuvat tihkuvat tunnelmaa ja latausta, yleisön nautintoa ja esiintyjien tiukkaa otetta asiaansa. Henry (57 v.) ja Roni (15 v.) ovat isä ja poika. Henryn ensimmäinen kesätyöpaikka oli yli neljäkymmentä vuotta sitten Foto Silmunen. Hänen innostuksensa sai tuolloin kipinän, joka on välillä kytenyt, lepattanut tai leiskunut. Lähes neljä vuotta sitten Roni innostui kuvaamisesta saatuaan ensimmäiseksi kamerakseen isänsä vanhan digikameran. Tuolloin alkoi yhteinen harrastus, jonka tuotos oli 2007 alussa toteutunut näyttely kaksikon Viroon kohdistuneilta kuvausretkiltä ja nyt on tämä Rock – näyttely.

Esillä on 67 kuvaa, joista kolme muodostavat lattiakaivoissa Lordin ”Kauhukellarin”. Joukossa on myös kuvia yleisöstä eli näyttelyssä voi tunnistaa itsensä tai kaverinsa suosikkiesiintyjiensä joukossa. Näyttelyä täydentävät mielenkiintoisesti esillä olevat oheistuotteet eli T-paidat: Ruisrock historian ensimmäisen (1970), 30-vuotisjuhlan (2000) ja viime vuoden paita.

torstai 24. huhtikuuta 2008

Shakespeare v2.008 - viihdyttävää ja vauhdikasta Viljamia

Verisiä murhia, kaksinaamaisuutta, valheilla petettyä ystävyyttä, katkeruuden kyllästämää kostoa, syvää syyllisyyttä, raastavan sokeuttavaa vallanhimoa sekä rakastuneen mielen levollisen suloista autuutta ja satumaisen unenomaista fantasiaa.

William Shakespearen (1564–1616) kuolemasta tuli tällä viikolla kuluneeksi 392 vuotta. Vaikka tämän englantilaisen näytelmäkirjailijan poismenosta on liki neljäsataa vuotta, kaikuu hänen nimensä yhä komeasti. Shakespeare on jättänyt lähtemättömän jäljen länsimaiseen kulttuuriin. Hänen näytelmänsä ovat päähenkilöineen niin vakiintuneita käsitteitä, että ne ovat tuttuja myös niille, jotka eivät ole yhtään hänen näytelmäänsä nähneet saati lukeneet. Kukapa ei olisi kuullut Romeon ja Julian traagisesta rakkaustarinasta tai Hamletin synkästä ja ihmiselon syvyyksiä luotaavasta pohdinnasta siitä, onko parempi olla olemassa vai ei?

Monelle Shakespeare merkitsee koukeroisia korulauseita suustaan päästäviä ja sukkahousuihin pukeutuvia miehiä. Tämä ei selitä hänen suosiotaan...ainakaan yksin. Onkin selvää, että kyse on paljon muusta. Shakespearen näytelmiä esitetään jatkuvasti eri puolilla maailmaa, aina Japania ja Afrikan mannerta myöten. Hänen suosiostaan kertoo paljon se, että jokainen kulttuuri ja sukupolvi on omistautunut tulkitsemaan näytelmiä omasta ajastaan, lähtökohdistaan ja näkökulmastaan aina uudestaan ja uudestaan. Näytelmien tapahtumia sovitetaan nykyaikaan ja nyky-yleisölle paremmin sopiviksi.


Näytelmät ovat saaneet myös uuden näyttämön. Ne ovat astuneet teatterilavalta ja valloittaneet esimerkiksi valkokankaan. Viimeisin aluevaltaus on manga-tyylillä piirretty sarjakuva. Siinä nuori polvi tulkitsee ja esittää klassisia tarinoita itselleen tutuin muodoin. Uusi ja vanha kohtaavat erinomaisen tuoreella ja vangitsevalla tavalla.

Shakespearen mangasovituksista on tullut suuri hitti maailmalla. Mutta miksi Shakespeare yhä kiehtoo? Eivätkö hänen näytelmänsä ole auttamattoman vanhanaikaisia?

Katin kontit! Shakespearen näytelmien aiheet ovat ylimaallisia, ja niiden päähenkilöt onnistuvat ruumiillistamaan ihmisenä olemisen peruskysymyksiä. Kysymykset keinoja kaihtamattoman ja sokean vallanhimon vaikutuksista, kostonhimosta, petoksista ja kielletyn rakkauden raastavuudesta ovat tuskin hävinneet mihinkään. Aiheet säilyvät jatkuvasti polttopisteessä. Nämä ovat niitä suuria kysymyksiä, joille länsieurooppalainen kulttuuri tai jopa koko ihmisyys lopulta rakentuu.

Stoori on jo hankkinut MangaShakespeare sarjan ensimmäiset englanninkieliset osat. Lisää osia on hankinnassa. Tule Stooriin ja lumoudu Shakespearen tarinoiden vangitsevuudesta.

Ikkunoita itään

Manga ja anime - visuaalista populaarikulttuuria vientituotteena
Studio | pääkirjasto, Linnankatu 2, perjantai 25.4. klo 18.15


Jouni Elomaa (MA, Japanin kielen ja kulttuurin lehtori FKF / Tukholman yliopisto)

Muutamia vuosia sitten japanilainen sarjakuva- ja animaatioelokuvataide valloittivat Suomen. Sekä meillä että muualla maailmassa niiden markkinaosuus on noussut käsittämättömän suureksi.

Mikä on mangan ja animen suosion salaisuus? Miten ne eroavat ranskalaisesta ja amerikkalaisesta populaarikulttuurin tarjonnasta? Onko kyse vain söpöistä suurisilmäisistä tyttöhahmoista, vai onko tarjolla myös vaihtoehtoja? Luvassa on esimerkkejä myös mm. ainutlaatuisista historiallisista lyhytanimaatioista.

Jouni Elomaa (MA) toimii Japanin kielen ja kulttuurin lehtorina Tukholman yliopiston orientalistiikan laitoksen alaisessa yksikössä Vaasassa. Hänen erikoisalaansa on klassinen kirjallisuus, jota hän on opettanut Tukholman. Vaasan ja Turun lisäksi mm. Kiotossa, Lontoossa, Pariisissa ja Oslossa. 1980-luvulta alkaen hän on toiminut myös Pohjoismaiden ensimmäisenä Chadô-teetaiteen auktorisoituna opettajana.

Luento on osa Valoa idästä -tapahtumakokonaisuuteen kuuluvaa luentosarjaa Ikkunoita itään 3.3.–29.4.

Lisätietoja:
Itä-Aasian tutkimus- ja koulutuskeskus

Kuva: Wikipe-tan on tyypillinen mangahahmo / Wikipedia

keskiviikko 23. huhtikuuta 2008

Kirjasto jatkaa elämistään blogissa


Olitko sinä mukana Elävässä kirjastossa?

Jaa kokemuksesi kommentein täällä blogissa! Voit myös antaa ruusuja tai risuja sekä vinkata järjestäjiä tulevia tapahtumia silmällä pitäen.

Turun Sanomien Extreme-toimitus ja Åbo Underrättelser olivat ainakin paikalla. Extremen jutun voit lukea täältä.

tiistai 22. huhtikuuta 2008

Sukella rohkeasti puhekupliin

Supersankareita, manga-tyyliä ja vaihtoehtoisen rajoja rikkovaa kuvakerrontaa

Kiinnostaako sarjakuva? Jos nyökkäsit edes hiukan myötäilevästi, uhraa pieni hetki ajastasi ja tutustu oheiseen tekstiin.

Suomen kirjastoseura johdatti viime viikolla allekirjoittaneen mukavasti sarjakuvien kiehtovaan maailmaan. Päivä sai aikaan monia pohdintoja peräkkäisten kuvien muodostamien tarinoiden merkityksestä. Tässä on niistä lyhyt tilitys ja avautuminen.

Kulttuurimme valtayleisön katse sarjakuvaan on paikoin yhä edelleen kovin väheksyvä. Sarjakuvien aliarvioinnilla on monia syitä. En luettele niitä tässä sen enempää. Yksi syy ylenkatseeseen on kuitenkin varmasti se, että varteenotettavan tiedon uskotaan lepäävän ja saavan muotonsa nimenomaan kirjaimista rakentuvissa sanoissa.

Kuvat ovatkin olleet jo pitkään alisteisia sanoille. Tämä asenne näkyy esimerkiksi siinä, että tietokirjoja pidetään elokuvia uskottavimpina ”totuuksina” tai siinä, että romaaneja pidetään sarjakuvia arvokkaampana taidemuotona. Sarjakuvilla on ollut kuitenkin hyvin perustava merkitys kulttuurissa ja ihmisten välisessä tiedonvälityksessä. Varhaisissa korkeakulttuureissa kirjoitettiin kuvin. Keskiajan kirkkomaalauksia voi vuorostaan hyvällä mielellä pitää kuvallisina ja juonellisina kertomuksina, joilla opetettiin seurakuntalaisia välttämään kiusauksia ja pysymään oikealla kaidalla tiellä.

Nykypäivän sarjakuvista tulee usein mieleen joko sanomalehtien lyhyet stripit tai Aku Ankan -tyyliset sarjakuvalehdet. Sarjakuvat ovat luonnollisesti paljon enemmän. Jo keskiajan esimerkit viestivät sitä, kuinka sarjakuvat ovat aivan oma taiteenlajinsa, jolla voi itse asiassa kertoa minkälaisia tarinoita tahansa - usein jopa sanallista kertomusta enemmän. Kuvan ja sanan liitto on moninainen ja rikas. Kuvat täydentävät kertomusta. Paikoin ne tukevat sanaa, ja ne ohjaavat tulkintaa. Kuvilla pystyy myös jatkamaan ja syventämään kertomusta. Usein kuvat vahvistavat sanojen kertomaa, mutta paikoin ne onnistuvat jopa haastamaan sen.

Tällä hetkellä erityisessä suosiossa kylpevät japanilaiset, manga-tyylillä piirretyt sarjakuvat, joissa kuljetaan koko kaunokirjallisuuden aihepiirien laajan kentän läpi. Kultti-ilmiöksi äityneen mangan suosion taustalla on varmasti eksotiikka: vieras kulttuuri kiehtoo meitä länsimaalaisia ja manga on suora ikkuna tuohon toiseen maailmaan. Eksotiikka puree laajemminkin. Tämä on yksi syy siihen, miksi myös suomalaiset sarjakuvantekijät ovat juuri nyt kuumaa tavaraa maailmalla. Heidän tavanomaisesta poikkeavat piirustustyylinsä ja aiheensa kiehtovat!

Sarjakuvapäivän kiinnostavinta antia oli lukuisten tiedonlähteiden esittely. Vantaan kaupunginkirjaston sarjakuvatyöryhmä on koonnut erinomaisen kattavan ja tiiviin linkkilistan sarjakuvatietoutta janoaville. Linkkien takaa saat valtavasti tietoa sarjakuvien tekijöistä ja sen historiallisista vaiheista aina 1800-luvun sanomalehtistripeistä nykypäivän toinen toistaan kokeellisempaan vaihtoehtosarjakuvaan. Tarjolla on myös maittavia lukuvinkkejä niin kestosuosikeista kuin uusimmista kuvallisen kerronnan johtotähdistä. Monella sivustolla voit myös jakaa harrastustasi: voit keskustella sarjakuvista ja/tai arvostella sekä vinkkailla mielisarjojasi muille lukijoille.

Sukella siis rohkeasti puhekupliin!

Vantaan kaupunginkirjaston sarjakuvasivuille pääset tästä linkistä:
http://www.freewebs.com/tikkurilankirjasto/

Viihdyttävää lukuiloa kaikille!

Elävän kirjaston järjestäjien jälkiviisauksia

Elävän kirjaston arviointi on käsillä. Yrkeshögskolan Sydvästin opiskelijat ovat aika lailla tyytyväisiä siihen, miten kirjasto heräsi henkiin 9.4. Elävät kirjat saivat positiivisia kokemuksia keskusteluista, joita kävivät lainaajien kanssa. Lainaajien palaute oli positiivista ja moni heistä tunsi oppineensa jotain uutta. Erityisesti Elävästä Kirjastosta menetelmänä tuli myönteistä palautetta. Ei sitä joka päivä kuitenkaan pääse kysymään ennakkoluulojensa kohteelta, pitävätkö ennakkoluulot paikkansa.

Nu när evenemanget är över och allt som kvarstår är att se tillbaka och fundera över hur evenemanget var. Efter den månadslånga planeringen blev evenemanget en mindre succé med över 100 besökare, vilka man även kan anta att tog ett lån. Humöret var på topp hos arrangörerna och även hos dom som besökte evenemanget som blev emottagna med ett leende på läpparna av dom som stod bakom lånedisken. Även bakom kulisserna där böckerna satt och pratade med varandra var humöret på topp och diskussionerna flödade till plötsligt en av böckerna blev lånade. Man kan dra slutsatsen att evenemanget blev lika bra som arrangörerna hade förväntat sig och förhoppningsvis var alla besökarna nöjda med upplevelsen.

Järjestäjästä kirjaksi.
Olin mukana Sydvästin ryhmässä joka järjesti Elävä Kirjasto tapahtuman, vaikka roolini ei siinä ollut suuri niin odotin tapahtumaa innolla. Koska oma henkilökohtainen elämäntilanteeni on opiskelukavereilleni tuttu niin minulta oli helppo kysyä jos haluaisin toimia kirjana, mihin susotuin hetken ajateltuani asiaa.
Olin siis nuori opiskeleva äiti, tai itse asiassa olen sellainen täyspäiväisesti mutta sain nyt kertoa elämästäni vähän kaikille. Aluksi jännitti ketkä minua lainaa, onko heillä paljon ennakkoluuloja, mitä minulta kysytään jne. Turhaan pelkäsin. Minua lainattiin yhdeksän kertaa ja kaikki olivat positiivisa kokemuksia vaikka "kirjan aihe" voi myös olla arka. Opin paljon uutta ja sain uusia näkökulmia elämääni, toivottavasti rikoin myös ennakkoluuloja siitä että kaikki nuoret vanhemmat ovat pääosin vastuuttomia, koska näin ei asia ole.

Från arrangör till bok.
Som samhällspedagog studerande vid YH Sydväst så var jag med i levande bibliotek evenemanget så gott från början. Fastän min roll i sig inte var stor så tyckte jag det var roligt att vara med och arrangera ett så viktigt evenemang. Eftersom min privata livssituation inte är en hemlighet för mina studiekompisar så var tröskeln ganska liten för dem att fråga mig till bok. Efter att ha funderat på saken en tid så accepterade jag äran och blev nu en bok med titeln "ung studerande mamma". I början var jag ganska nervös om vad som komma skulle, ifall mina lånare skulle vara helt fördomsfulla och ifall jag överlag skulle bli lånad alls. Men min oro var obefogad, jag blev lånad totalt nio gånger och upplevelserna var bara positiva trots att "bokens innehåll" kan stundvis nå ganska ömma ämnesområden. Jag lärde mig en hel del nya saker och fick nya infallsvinklar i mitt eget liv, förhoppningsvis lyckades jag även bryta fördomar som finns gentemot unga föräldrar.


Kiitos yhteistyöstä Turun Kaupunginkirjastolle, NuortenTurulle ja Allianssille!

torstai 17. huhtikuuta 2008

Lempikirjojani

Vaikka en ole lukenut kirjoja hetkeen, niin ajattelin esitellä muutamia kirjoja/kirjasarjoja, jotka ovat olleet mieleen painuvimpia.



Roald Dahl: Kuka pelkää noitia?
Tämä kirja naurattaa, itkettää, saa hymyilemään ja nostattaa karvat pystyyn. Satu isoäidistä, pojasta ja HIRVEISTÄ NOIDISTA! Luin kirjan kahteen kertaan, koska siinä oli sopivasti kaikkea; iloa, surua ja jännitystä.






R.L Stine: the Nightmare room ja Goosbumps – sarjat
Kauhun ystävänä olen lukenut suurimman osan näistä kirjoista. Pidin niistä, koska kauhun/pelon tunne oli ihana. Varsinkin jos kirjaa luki illalla yksin
pimeässä. Miinus kirjoissa oli se, että useimmat niistä loppuivat sellaiseen kohtaan että se olisi voinut jatkua siitä.



Marilyn Kaye: replica – sarja
Sarjan kirjoja oli kiva lukea, koska aihe, kloonattu tyttö jolla on superkykyjä, on kiehtova. Mainio scifi kirja.








Lisa Banim: Lizzie McGuire – kirjat
Aloitin sarjan lukemisen tv-ohjelman innoittamana. Kirjat ovat lähes suoria kopioita jaksoista, jolloin kirjan lukeminen saattaa olla tylsää. Minua se ei haitannut, koska oli hauska lukea ylä-aste ikäisen blondin toilailuja.






Jacqueline Wilson: Tähdeksi syntynyt Tracy B. kertoo (Tracy B. - kirjat)
Tracy B. – kirjat kuuluvat lempikirjoihini, koska niissä on tunteita laidasta laitaan. Koko ajan saa vuorotellen itkeä ja nauraa. Tarina lastenkodissa asuvasta Tracystä, joka etsii äitiään, on sydäntä sykähdyttävä.


lauantai 12. huhtikuuta 2008

Askarruksia arjesta ja elämästä yleensä eli mietelmiä Elävästä kirjastosta

Ootko sä koskaan pidättäny vahingossa jotain hyvää ihmistä?

Kirjat astuivat toistamiseen ulos kuoristaan ja alkoivat hengittää pääkirjastossa yhden huhti(h)kuisen iltapäivän ajan.

Eläviksi kirjoiksi ilmoittautuneet elämäntaiturit olivat houkutelleet paikalle runsaasti lainaajia ja muita tilaisuutta ihmettelemään ilmestyneitä kävijöitä. Kaiken kaikkiaan heitä oli laskujemme mukaan reilusti toista sataa silmäparia.


Iltapäivän ilme oli kauttaaltaan innostunut, ja sen tunnelma oli kosketeltavan lämmin. Tästä on annettava suuri kiitos Yrkeshögskolan Sydvästin opiskelijaryhmälle, joka oli organisoinut tapahtumapäivän tehokkaasti.




Kirjojen ja lainaajien keskusteluissa testailtiin enemmän ja vähemmän sitkeästi eläviä ennakkoluuloja. Ne romuttuivat varmasti viimeistään siinä vaiheessa, kun sikafarmariksi paljastui nainen, ja malliksi vuorostaan mies.


Paikalla oli toinen toistaan eksoottisimpia kirjoja, jotka herättivät mielenkiintoa lainaajissa. Kukapa meistä ei olisi utelias tietämään, mitä hautaustoimistossa tapahtuu tai voiko kuoleman näkemiseen koskaan tottua? Entä, millaisen henkisen ja rikkaan perinnön sotaveteraani haluaa jättää tämän päivän nuorille?


Päivän hiteiksi nousivat nuori opiskeleva yksinhuoltajaäiti, poliisi, Jehovan todistaja sekä jo mainitut sotaveteraani ja hautausurakoitsija. Tapahtuman luonteen kannalta oli kuitenkin tärkeintä se, että lopulta kaikki lihaksi tulleet kirjat kiinnostivat lainaajia. Nollalainoja ei tässä tapahtumassa ollut!!!




Saattaa olla yllättävää, että kysyjiä kiinnostivat monien kirjojen eksoottisuudesta huolimatta hyvin käytännönläheiset asiat: millaista on elää invalidina; millä tavalla vammaisuus, luonnonsuojelu tai vahva uskonnollisuus vaikuttaa ja näkyy arkipäivässä? Poliisit joutuivat vuorostaan paikoin vastaamaan hyvin yleisiin, koko yhteiskunnan epäkohtia koskeviin kysymyksiin.




Kiireisen iltapäivän jälkeen olo oli tyhjä, mutta samalla levollinen. Asiakkaat ja kirjat olivat tyytyväisiä. Niin myös mukana ollut henkilökunta, joka myhäili onnellisena. Tällaista kaivataan lisää...yhdessä tekemistä, keskusteluyhteyttä ja ajatustenvaihtoa - suvaitsevaisuutta ja toisten, itselle erilaisten ihmisten aitoa arvostamista. Kirjasto, kaikille ihmisille avoimena paikkana, on tälle kanssakäymiselle mitä parhain ja luontevin areena.


Ensi vuonna tavataan...

tiistai 8. huhtikuuta 2008

Kirjat elävät pääkirjastossa

Oletko ajatellut millaisia ennakkoluuloja sinulla on ihmisistä ympärilläsi?
Uskallatko katsoa ennakkoluulojasi silmiin, ja ottaa selvää, ovatko ne aiheellisia?


Nyt sinulla on mahdollisuus haastaa ennakkokäsityksesi, kun Elävä kirjasto rantautuu taas pääkirjastoon tänään keskiviikkona 9.4 klo 14.00 - 18.00!

Rohkaise siis mielesi ja saavu Elävään kirjastoon lainaamaan keskustelukumppaniksesi ihka elävä, puhuva kirja!

Keskustelukumppaneiksi voit lainata mm. seuraavat ihmishahmoiset kirjat:

luonnonsuojelija, yksinhuoltajaäiti, hautausurakoitsija,
malli, Jehovan todistaja, maahanmuuttaja,
poliisi, sotaveteraani, lesbo,
muinaiskreikan opiskelija, isoisä, yksinhuoltajaisä,
cosplayn harrastaja, suomenruotsalainen…

Lue lisää tapahtumasta NuortenTurun sivuilta.

Elävä Kirjasto -projekti on Yrkeshögskolan Sydvästin, Turun kaupunginkirjaston ja Nuorten Turun yhteistyötä.
Tapahtumassa on mukana kouluttajana myös
Suomen Nuorisoyhteistyö - Allianssi.

Turun Sanomat teki viime vuoden tapahtumasta näyttävän jutun. Voit lukea sen täältä.