Kadonneita prinssejä, julmia kuninkaita ja muita kummitustarinoita

HUOM! Seuraavaa tarinaa ei suositella heikkohermoisille.

Stoorin blogin kevät päättyi leikkimieliseen haamujen esiin manaukseen, kun Rime huhuili kirjaston ihka oman kummituksen perään. Blogin on nyt sateisten ja hämärtyvien syysiltojen kutsuessa aika palata viehkeiden kummitustarinoiden äärelle.

Viimeksi jännitettiin kirjastojen kellarikäytävillä. Nyt matka vie sumuiseen Lontooseen, jonka kadut ja rakennukset kuiskivat toinen toistaan vertahyytävämpiä kertomuksia. Kaupungin tunnetuimpia kummittelupaikkoja on Towerin harmaiden muurien ympäröimä ja lukuisia salaisuuksia kätkevä linna. Matkaamme siis sinne.



Towerin pikkuprinssit

Yksi Towerin kuuluisimmista tarinoista kertoo kahdesta 9 ja 12 -vuotiaasta prinssistä, jotka elivät vangittuina linnan niin sanotussa ”verisessä tornissa”. Pojista vanhempi oli kruununperijä, ja hänet oli jo valittu Englannin seuraavaksi kuninkaaksi. Prinsseillä oli kuitenkin hyvin ilkeämielinen ja vallanhimoinen setä. Hän oli syrjäyttänyt pojat, haalinut valtaistuimen itselleen ja lukinnut kruununperijän veljineen pahamaineiseen linnaan.

Vangittujen poikien nähtiin usein leikkivän ja vilkuttavan iloisesti tornin ikkunasta kaupunkilaisille. Yht’äkkiä he kuitenkin katosivat, ja ilmestyivät uudestaan linnan kolkkoja käytäviä koristavina, surumielisinä ja käsi kädessä kulkevina haamuolentoina.

Prinssien kohtalo on yksi kuuluisimmista historiallisista mysteereistä, eikä se ole koskaan selvinnyt täysin varmuudella. Perimätiedon mukaan he joutuivat ahneeksi, katalaksi ja petolliseksi kuvatun setänsä murhauttamiksi. Tätä teoriaa tukee 1600-luvulla tehty löytö: Towerin korjaustöissä paljastui kahden lapsen luut. Historian syyttävä sormi onkin jo vuosisatojen ajan osoittanut poikien setää, kuningas Rikhard III:ta (kuninkaana 1483–85). Ajan kirjailijat tukivat hänen syyllisyyttään. Rikhard kuvattiin poikkeuksellisen säälimättömäksi, alituisen kunnian- ja vallanhimon raastamaksi ihmiseksi, joka ei vallantavoittelussaan kaihtanut mitään keinoja.

Rikhardin julmaa mieltä todistettiin karmivan rujolla ulkomuodolla. Hänen kerrottiin olleen ruumiiltaan pienikokoinen. Kuihtuneen kapeita ja kalmankalpeita kasvoja verhosivat korpinmustat, olkapäille ulottuvat hiukset. Rikhard ontui, hänen selässään oli iso kyttyrä ja hänen toinen kätensä oli surkastunut. Terveellä kädellään Rikhardin kerrottiin puristaneen jatkuvasti tikariaan, ja näykkivän lakkaamatta huuliaan, aivan kuin hänen mielensä olisi ehtymättömästi suoltanut uusia ilkeämielisiä juonia. Rikhardin surmatyöt näkyivät hänen vaatetuksessaankin: hänen kerrottiin pukeutuneen mustaan, kauttaaltaan veren tahrimaan samettiin.

Rikhardin syyllisyydestä todisti myös hänen kohtalonsa. Prinssien oletettu kuolema sai aikaan kapinan, jonka johdossa oli Tudor-sukuinen Henrik - omien sanojensa mukaisesti Jumalan enkeli, joka oli tullut vapauttamaan Englannin valtakunnan pahuuden ikeestä. Moraalinen oikeus toteutui, kun Rikhard surmattiin taistelujen melskeessä ja Tudor-suvun valtakausi alkoi. Tämä on kuitenkin vain osatotuus…

Konnasta sankariksi

Tämän päivän historiankirjoitus näkee Rikhardin kovin eri tavoin. Hänet kuvataan komeaksi sankarikuninkaaksi: taitavaksi sotapäälliköksi, suosituksi hallitsijaksi, lempeäksi ja valveutuneeksi lainkäyttäjäksi, joka piti aina kaikkein heikoimpien puolta. Näiden tulkintojen mukaan Towerin prinssejä ei surmattu lainkaan, ja jos surmattiin, niin Rikhard ei ollut siihen millään tavalla osallinen.

Rikhardin puolustajien mukaan paholaismaista julmuutta tihkuva kuva piirrettiin vasta hänen kuolemansa jälkeen. Onkin todennäköistä, että Rikhardin seuraajat mustamaalasivat häntä kaikin mahdollisin tavoin. Historiankirjoituksella oli poliittinen tehtävä: helpoin tapa perustella Rikhardin syrjäyttäminen oli tehdä hänestä pahimman luokan ihminen, jonka pelkkä ulkomuoto viesti mielen ja sielun turmeltuneisuudesta. Towerin prinssien surmaaminen asetettiin hänen harteilleen, koska se oli kaikkein kirkkain todiste hänen niljakkaasta epäinhimillisyydestään.

Mistä edellinen kertoo? Historiallisessa totuudessa on hyvin usein kyse näkökulmasta. Historiankirjoitus on voittajien oikeus, ja sillä sekä vahvistetaan että puolustellaan heidän näkemyksiään. Häviäjän roolina on alistua historian halveksituksi konnaksi. Prinssien salaperäinen kohtalo paljastaa myös historian alituisen kiehtovuuden. Parhaimmillaan historiantutkimus on salapoliisityötä - menneisyyden salaisuuksien selvittämistä.

Historiankirjoittajat ovat kenties vaihtaneet näkökulmaa. Tästä huolimatta Rikhard jatkaa eloaan populaarikulttuurin konnana, jonka läpeensä kieroutunut mieli on täynnä toinen toistaan ilkeämpiä juonia. Hän on arkkityyppi, hahmo, jossa erilaiset inhimillisen pahuuden esittämistavat sulautuvat. Perinteet elävät syvällä kulttuurissa ja niitä on hyvin vaikea murtaa. Rikhardin hahmo on esimerkiksi kaikille sarjakuvia lukeneille tuttu. Vallanhimoinen, alituisen kärttyinen ja pienikokoinen Ahmed Ahne jatkaa samaa arkkityyppiä. Niin tekevät myös pikkupossuja jahtaava Iso-paha susi ym. lukuisat Disney-elokuvien konnat - puhumattakaan television saippuasarjojen koston- ja vallanhimoisista ilkimyksistä.

Balladi metsän lapsosista

Myös Towerin prinssien tarina toistaa arkkityyppistä malliaan. Englannissa kiertää balladi, jonka juuret ovat 1500-luvulla. Kyseinen legenda kertoo kahdesta pienestä lapsesta, jotka olivat perineet vanhempansa valtavan omaisuuden. Testamentissa oli yksi ehto: lapset saisivat perintönsä vasta tullessaan täysi-ikäisiksi. Muussa tapauksessa rikkaudet siirtyvät heidän sedälleen, joka määrättiin lasten holhoojaksi.

Kullanhimo ja ahneus valtasivat sedän. Hän palkkasi kaksi murhaajaa ja antoi näille tehtäväksi viedä lapset metsään surmattaviksi. Pienten lasten viattomuus sai kuitenkin toisen murhaajan sydämen heltymään. Hän piilotti pienokaiset ja lähti hakemaan näille ruokaa. Samalla hän vannotti, etteivät lapset lähtisi yksikseen syvemmälle synkkään metsään. Nälkäiset ja pelokkaat sisarukset eivät piitanneet varoituksista vaan lähtivät sovitulta paikalta. He kävelivät käsi kädessä ympäri metsää, kunnes eksyivät, nukahtivat ja kuolivat sylikkäin.

Jumalan kosto ja viha iskivät nyt heidän setäänsä. Hän ajautui onnettomuuksien syöksykierteeseen rangaistuksena ahneudestaan. Loppunsa hän näki riutuen vankilassa. Legenda elää yhä vahvasti kansantarinoissa, joissa samaisessa metsässä käyskentelevä kulkija voi hämärän tultua nähdä kaksi lasta kulkemassa käsikkäin tai kuulla lasten itkua.

Tarinoissa Towerin prinsseistä ja metsän lapsosista legenda ja historia syleilevät. Esitetyt tarinat ovat niin lähellä toisiaan, että niiden todenperäisyyttä on enää vaikea erottaa keksitystä. Eri asia on, onko tähän tarvettakaan? Towerin prinssien kohtalo säilyy mysteerinä. Samoin tekee Rikhard III:n historiallinen hahmo: Oliko hän mielipuolinen tyranni vai jalo ja valveutunut, mutta historian mustamaalaama sankarikuningas?

Lisätietoa Towerin prinsseistä, metsän lapsukaisista ja Rikhard III:ta löydät vaikkapa englanninkielisestä Wikipediasta.

Longboardeilla halki Euroopan

Nyt se matka sitten alkaa, huomenna aamulla lähdetään. On kyllä vähän epätodellinen fiilis tässä viime hetken valmisteluita tehdessä. Vuorokauden päästä me rötvätään jo metsässä jossain Tukholman ympäristössä.

Tule Stooriin ja lähde mielikuvituksellisen rankalle reissulle. Rankka reissu on kuvakooste turkulaisten Afu Kähärän ja Joel Patomäen longboardeilla* rullatusta matkasta Hollantiin. Huhti-toukokuussa 2008 tehdyllä kulkurimatkalla tuli vastaan maireita skeittiramppeja ja -pooleja, sadesäitä, aurinkoa ja ystävällisiä ihmisiä.

Rankka reissu -kuvanäyttely on esillä nuorten Stoorissa 4.-29.8.

Matkantekijät pitivät myös päiväkirjaa, jonka Turun Sanomat julkaisi blogissaan. Siitä on poimittu oheiset tekstinäytteet. Voit lukea matkapäiväkirjaa täältä.

Viime lauantaina innostuimme rullaamaan oikein kunnolla, kun oli kunnon pyörätie ja enää noin 60 km Hollantiin. Lonkkarit viiletti pitkään yöhön ja oli siistiä rullata auringonlaskuun lämpimässä kesäilmassa. Rajan tuntumassa törmäsimme paikalliseen nuorisoporukkaan, kun kysyimme tietä Hollantiin.

* Longboard = lonkkari = pitkä rullalauta

Kuva: Afu Kähärä ja Joel Patomäki

Haluatko mangamestariksi?

Taltuta viiva ja kerro tarinaa kuvin!

Syksyn väriloisto hiipii vääjäämättömästi kohti. Koulut alkavat ja kesäiltojen lämmin syleily alkaa hellittää otettaan. On siis aika palata arkeen. Mikäpä muu voisi piristää pimeneviä päiviä paremmin kuin aivan uusi harrastus tai jo tuttujen taitojen kohennus?

Taide- ja toimintatalo Vimma vastaa huutoosi järjestämällä syksyllä sarjakuvapajan. Pajassa tutustutaan sarjakuvien piirtämiseen ja tarinan luomiseen osaavan ohjaajan johdolla.


Vimma tarjoaa kaksi kurssia: alkeiskurssin ja sitä täydentävän jatkokurssin.

Alkeiskurssi on suunnattu kaikille sarjakuvasta kiinnostuneille 11 – 15 -vuotiaille nuorille.

Jatkokurssi on puolestaan tarkoitettu alkeiskurssin jo käyneille ja/tai kaikille niille, jotka ovat harrastaneet sarjakuvapiirustusta jo pidemmän aikaa.

Jatkokurssilla sukelletaan myös Manga-piirtämisen saloihin.

Alla on kurssien tarkemmat tiedot:

Alkeiskurssi
alkaa ti 16.9. klo 17.30 – 19.30.
kesto 5 x 2 tuntia
kurssin hinta on 30 €

Jatkokurssi
alkaa ti 20.10 klo 17.30 – 19.30.
kesto 5 x 2 tuntia
kurssin hinta on 30 €

Ilmoittaudu mukaan p. (02) 2623 129
Ilmoittautuminen alkaa ma 11.8.

Vimma järjestää sarjakuvapajan lisäksi lukuisia muita kädentaidon kursseja ja tarjoaa useita harrastusryhmiä. Tutustu runsaaseen tarjontaan Vimman kotisivuilta: http://www.vimma.info

Rock, riemu ja rakkaus

Tänä viikonloppuna järjestetään jälleen Ruisrock Turun Ruissalon idyllisessä Kansanpuistossa. Ruissaloon odotetaan kolmen päivän ajaksi jopa 70 000 kävijää. Ruisrock näkyy heinäkuussa vahvasti myös Stoorissa Roni ja Henri Toivarin Rock-valokuvanäyttelyssä.

Ruisrock kuuluu erottamattomasti Turun kesään. Se on oma tukevakantainen instituutionsa, ja sillä on keskeinen paikkansa Turun elävässä kulttuuriperinnössä. Aina vuodesta 1970 lähtien ylöspantu festivaali tarjoaa tälläkin kertaa laajan ja kirjavan musiikillisen kattauksen. Kirkkaimpina tai ainakin suurimpina tähtinä lavalle kiipeävät kotimaiset Nightwish perjantaina ja HIM lauantaina sekä Interpol Yhdysvalloista sunnuntaina. Kauas on tultu niistä ajoista, kun päänäyttämö tarjottiin poikkeuksetta jollekin ulkomaiselle tähtiartistille. Näin ne ihmisjoukkojen mieltymykset muuttuvat (tai niitä muutetaan).

Viikonloppuna on joka tapauksessa mahdollista tai oikeastaan jopa suotavaa antautua musiikin vietäväksi. Musiikki valloittaa varmasti monta sydäntä. Varaukseton riemu ja rakastavan lämmin tunnelma kietovat festivaalikansan yhtä aikaa tiukkaan ja hellään syleilyynsä. Tätä kaikkea tukee Kansanpuiston poikkeuksellinen ympäristö, joka maalaa rokkaavalle yleisölle kauniin taustan.

Jokaisen on lupa vapautua: sulkea silmänsä, uneksia, herkistyä ja lähteä musiikin kuljettamalle rauhallisen keinuttavalle matkalle. Yhtä lailla on lupa tanssia raivoisasti suosikkiyhtyeensä tahtiin ja tapailla kovinkin äänenpainoin toinen toistaan iskevämpiä sävelmiä. Musiikilla ja tanssilla on perustava paikka syvällä ihmisluonteessa. Ne ovat varhaisimpia ihmiskulttuurin ja taiteen muotoja. Siksi ne onnistuvat aina herättämään myös tunteita. Tässä on yksi selitys sille, miksei ole olemassa yhtä oikeaa musiikkimakua ja sille, miksi musiikkimieltymyksistä keskustelu on usein niin rikasta ja kovin tunteikasta.

Festivaalien luonteeseen kuuluu rakastava yhdessäolo. Huolet katoavat ainakin näiksi muutamiksi päiviksi. Myös Ruisrock on paljon enemmän kuin musiikkifestivaali. Se on ihmisten kohtaamispaikka. Tapahtumalla on uskolliset vakiokävijänsä, jotka kohtaavat toisensa siitä suuremmin sopimatta säännöllisesti tasan kerran vuodessa – Ruisrockissa. Ruisrock yhdistää, mutta myös erottaa. Kaikki eivät katso yhtä hyvällä suuren tapahtuman järjestämistä luonnonsuojelualueella. On annettava täysi tunnustus myös näille puheenvuoroille.

Kuten arvaattekin, Ruisrock on ollut tärkeä tapahtuma myös minulle. Tunnustan, että olen raahautunut Ruissalon Kansanpuistoon jo 17 vuotta peräkkäin. Tämä alkaa olla jo sellainen ”putki”, ettei sitä tohdi katkaista ilman erittäin hyvää syytä – eikä sellaista ole vielä tullut vastaan. Vuosien varrella olen saanut suuria elämyksiä ja voinut maiskutella lukuisilla musiikillisilla herkkupaloilla. Silmiäni ja korviani ovat sulostuttaneet ulkomaanelävistä mm. Nirvana, Faith No More, Bon Jovi, Neil Young, Rage Against the Machine, Red Hot Chili Peppers, Sting, päälavan lähes kirjaimellisesti räjäyttänyt Metallica, Massive Attack ja Olympiastadionin parin viikon päästä täyttävä Iron Maiden, muutamia mainitakseni.

Onkin taas aika vaihtaa vapaalle ja antautua musiikin riemuun:
Ruissalossa tavataan - satoi tai paistoi!

Lisätietoa Ruisrockin bändeistä, aikatauluista ja kaikesta muusta mieltäsi askarruttavasta löydät tapahtuman kotisivuilta: www.ruisrock.fi

Ruisrockin värikästä historiaa voit tutkiskella vuorostaan täältä.

(Jutun kuvat ovat Toivarien Rock-näyttelystä.)

Encore - yleisön pyynnöstä: Stoori rokkaa taas

Rock on!!!

Roni ja Henri Toivarin suosittu Ruisrock-aiheinen valokuvanäyttely teki toivotun comebackin! Rock-valokuvat ovat jälleen esillä Stoorissa 30.6. - 30.7.


Kuvat tihkuvat lämmintä tunnelmaa ja syvää latausta, yleisön haltioitunutta nautintoa ja esiintyjien tiukkaa otetta asiaansa.
Henry (57 v.) ja Roni (15 v.) ovat isä ja poika. Henryn ensimmäinen kesätyöpaikka oli yli neljäkymmentä vuotta sitten Foto Silmunen. Hänen innostuksensa sai tuolloin kipinän, joka on välillä kytenyt, lepattanut tai leiskunut. Lähes neljä vuotta sitten Roni innostui kuvaamisesta saatuaan ensimmäiseksi kamerakseen isänsä vanhan digikameran. Tuolloin alkoi yhteinen harrastus, jonka tuotos oli 2007 alussa toteutunut näyttely kaksikon Viroon kohdistuneilta kuvausretkiltä ja nyt on tämä Rock – näyttely.

Esillä on kymmeniä kuvia, joista kolme muodostavat lattiakaivoissa Lordin ”Kauhukellarin”. Joukossa on myös kuvia yleisöstä eli näyttelyssä voi tunnistaa itsensä tai kaverinsa suosikkiesiintyjiensä joukossa. Näyttelyä täydentävät mielenkiintoisesti esillä olevat oheistuotteet eli T-paidat: Ruisrock historian ensimmäisen (1970), 30-vuotisjuhlan (2000) ja viime vuoden paita.

Stoori toivottaa kaikki enemmän ja vähemmän rock-henkiset tervetulleiksi uppoutumaan vangitsevien kuvien tunnelmaan.

Kuninkaan paluu

Palloon lukittu katse

Nurmikko pöllyää olohuoneisiin asti, kun jalkapallo, tuo pelikenttien häikäisevä kuningas, valtaa jälleen televisiovastaanottimet. Euroopan jalkapalloherruudesta kisataan Itävallassa ja Sveitsissä 7. – 29. kesäkuuta.


Kaikki eivät jaa sitä riemua, joka pursuaa jalkapallon illat täyttävästä runsaudesta. Meille lajia rakastaville tämä iltaharrastus on kuitenkin valtaisa ilo, vaikka on pakko myöntää, että ainakin kaikkien pelien katsominen kääntyy lopulta vääjäämättömästi aika valtavaksi urakaksi.

Jalkapallo on taktiikka- ja taitolaji. Sen huippusuoritukset ovat taidetta. Loisteliaat maalit ovat oikeasti kaikkien niitten lukemattomien uusintojen ja hidastusten arvoisia. Tämän lisäksi nurmikentillä luodaan mitä hienointa, sieluun iskevää draamaa. On jännittävää seurata, kuinka lukuisten miljoonien arvoisten tähtipelaajien takaa parrasvaloihin ryntää toistuvasti uusia sankareita. Oman sijansa saavat pelikenttien antisankarit ja konnat, jotka nerokkaan käsikirjoituksen tavoin onnistuvat samanaikaisesti inhottamaan ja viihdyttämään meitä. Tunteilla on suuri merkitys jalkapallon suosiossa. Peliin kuuluvat niin ilonkiljahdukset kuin surun kyyneleetkin.

Jalkapallo on myös poliittinen peli. Sen kansallisuusaatetta vahvasti syleilevä ja ruokkiva luonne on tänä päivänä asettunut hiukan epämuodikkaaksi nationalismin lieveilmiöiden ja jalkapallohuliganismin myötä. Jalkapallo onkin aiheuttanut pahimmillaan jopa sotia. Mutta onpa jalkapallo myös yhdistänyt sekä kansakuntia että vihollisvaltioita juoksuhautojen molemmin puolin. Näistä kuuluisin on sotaa keskenään käyvien saksalaisten ja englantilaisten sotilaitten jalkapallo-ottelu I maailmansodan rintamalla vuoden 1914 jouluna.

Sveitsin ja Itävallan kisoista on odotettavissa kaikkien Euroopan mestaruuskisojen tapaan loistokisat. Jo nyt on nähty taidokkaita yksilösuorituksia, tarkkaa käsikirjoitusta noudattavaa tehokasta joukkuepeliä ja ennen kaikkea komeita maaleja. Pelien lopputulosten rinnalla on mukava jännätä esimerkiksi sitä, lunastaako Portugalin Cristiano Ronaldo paikkansa maailman parhaana pelaajana, vai onko hänkin yhtä kuolevainen kuin me muut?

Pelaa itse

Sankaripelaajiin samaistuminen on varmasti monelle pojalle ja tytölle tuttua. Jalkapallon suurkisat ovat kuuluneet aina myös omiin suosikkeihini. Pelien jälkeen oli tapana rynnätä kentälle ja elää juuri nähty peli uudelleen jonkun suosikkipelaajan hahmossa. Pallo ei toki pysynyt läheskään samalla tavalla hallussa, mutta lapsen mielikuvitus on onneksi paitsi kovin kekseliäs myös äärimmäisen anteeksiantava.

Nyt kaikilla 13-22-vuotiailla pojilla ja tytöillä on mahdollisuus elää jalkapallounelmaansa. Palloliitto järjestää 16.6.- 7.8. Kupittaan keinonurmikentillä Fairplay futistreenit. Mukaan voivat ilmoittautua kaikki halukkaat – taidoista riippumatta. Pelaaminen on maksutonta!!!

Lisätietoa löytyy:

NuortenTurun ja Palloliiton sivuilta.

Kaikki pelaamaan!

Lapsuuden sankareille

Ensikosketus KISS-yhtyeeseen jätti pieneen poikaan lähtemättömän uurteen. Rehellisesti sanoen hänen maailmansa muuttui peruuttamattomasti siitä hetkestä lukien, kun hänen kuuloaistimensa täyttyivät yhtyeen jylhän Detroit Rock Cityn sulosävelmistä. Poika ihastui näihin maskimiehiin ja heidän musiikkiinsa välittömästi. Kasettinauhuri joutui koville, kun kavereilta ääniteltiin kaikki mahdollinen KISS tuotanto. Lujille joutuivat myös vanhemmat – heille yhtyeen hienot laulumelodiat tai kitarasoolot eivät auenneet aivan yhtä mestarillisina teoksina. Oma huone pantiin uusiksi. Seinät vuorattiin bändin julisteilla, ja koetettiinpa näitä maskimiehiä myös ikuistaa paperille. Kasvoille ei kuitenkaan uskallettu maskeja piirtää.


Tarinan poika ei ole Mr. Lordi, vaikka hänen antaumuksellinen innostumisensa KISSiin on tunnettua ja sen synty kovin samantapaista. Tarina kertoo itsestäni, ja monista muista 1970-80-luvulla lapsuutensa ja nuoruutensa viettäneistä. Tämä on siis avoin kirje lapsuuden sankareille. Haluan tällä kirjoituksella kiittää bändiä siitä, että he ovat saaneet allekirjoittaneen kiinnostumaan musiikista ja pitäneet yllä uskoa musiikin ylivertaiseen kykyyn valloittaa sielu ilolla – myös niinä synkempinä aikoina. Heidän ympärilleen kietoutuneella mystisyydellä on varmasti myös osansa siinä, että niin moni on bändin vietäväksi antautunut. He ovat olleet monella tapaa niitä kaivattuja supersankareita, jotka ovat astuneet sarjakuvalehdiltä ja tulleet lihaksi.

Hotter than Hellsinki

Paluu lapsuuteen on varmasti meidän jokaisen jo hiukan kauemmin maanpäällä astelleen enemmän tai vähemmän salattu toive. Turhaan ei puhuta alati yleistyvästä ja syventyvästä nostalgiakaipuusta. Itselle paluu pienen pojan sielunmaisemaan koitti viime viikon tiistaina, kun KISS rahtasi rocksirkuksensa Helsinkiin osana Alive35-juhlakiertuettaan. Vaikka kyse oli jo kolmannesta kerrasta, kun näin heidät elävänä, oli todistettavana jälleen kerran aikamoinen, lähes täydellinen rock'n'roll show!

Noin kymmenessä minuutissa loppuunmyyty Helsinki Areena oli pullollaan innokkaita faneja. Ihastuttavinta oli huomata se, kuinka paikalle oli saavuttu koko perheen voimin: KISS on siirtynyt perintönä isiltä ja äideiltä lapsille. Näistä on oivallinen esimerkki viereisessä kuvassa, joka on napattu KISSin kotisivuilta: www.kissonline.com. Siinä nuori suomalaisfani "fanittaa" Demonia eli Gene Simmonsia ihan kympillä :-D tai tässä yhteydessä paremminkin \../ \../

H-hetken lähestyessä rytmikkäät ja yhä voimistuvat ”We want KISS” -huudot alkoivat täyttää salia. Lopulta odotus palkittiin, kun valot sammuivat ja ”Aaaaaaaaaaall right Helsinki! You wanted the best, you got the best! The hardest band in the world …KISS!!!” raikui läpi areenan. Muutama nuotti, ja sitten räjähti. Suuri KISS-banderolli tippui alas, ja sen takana yhtye laskeutui katon rajasta lavalle ufoa muistuttavan telineen päällä. Sankarit olivat keskuudessamme.

Pommeja ei säästelty myöhemminkään – eikä liekkejä, jotka lämmittivät jopa päätykatsomossa nauttineen kuulijan otsaa. KISSin kolmea ensimmäistä levyä vahvasti syleillyt setti sai tukea yltäkylläisen runsaasta visuaalisuudesta. Kaikki vanhat sirkustemput olivatkin läsnä. Pommien ja paperisilpun lisäksi ammuttiin kitaralla raketteja, syöstiin tulta ja mässäiltiin verellä sekä lennettiin niin katonrajaan kuin keskelle yleisömerta. Tätä namia kesti yli kaksi tuntia. Ylistävä keikkaraportti löytyy esim. Turun Sanomista.

Kiitos kuuluu kaikille läsnäolijoille - ennen kaikkea teille lapsuuteni sankarit. Sillä mitä me olisimme ilman näitä sankareita, joita voi ihailla ja joihin voi ainakin mielikuvien tasolla yrittää samaistua?

Minä olisin ainakin suunnattomasti köyhempi…

In a world without heroes
There's nothing to be
It's no place for me
(KISS: A World Without Heroes)