Ketä kiinnostaa : Yksi tavallinen Will - perinteen vastaisku

Osa 5: nero maalaiskylästä, William Shaksper (1564 - 1616)

Jännitys ja romantiikka, väistykää!

Saattaa olla yllättävää, että kaikista aiemmin mainituista hovin ja vapaamuurarien synkistä salaisuuksista huolimatta ylivoimaisesti suosituin ehdokas "William Shakespeareksi" on yhä edelleen sama tuttu ja turvallinen varakkaan porvarin poika Stratford-Upon-Avonin kaupungista: Guillaume eli William Shakespeare.

Shaksperiä tukevaa koulukuntaa kutsutaan stratfordilaisiksi. Heidät on toki ahdistettu useasti nurkkaan, ja he ovat joutuneet puolustelemaan perinteisiä näkemyksiään lukuisia kiivaitakin hyökkäyksiä vastaan. Suojakilpi on silti kestänyt – oikeinkin hyvin. Kritiikki on tehnyt tehtävänsä. Shaksperin ehdokkuus on kaiken vastapainona vain lujittunut, kun tutkimusperinteelle on valettu entistä vahvempia tukijalkoja.

Stratfordilaisten mukaan käsitys siitä, ettei Shakespearesta oikein tiedetä mitään on puhdasta hölynpölyä. Itse asiassa hänestä tiedetään aikalaisiinsa nähden varsin paljon. Stratfordilaiset ovat näpäyttäneet vastapelureitaan lyömällä pöytään yllättävän painavan ja laajan todistusaineiston, joka liittää Shaksperin nimenomaan teatteriin niin näyttelijänä, teatterin osakkeenomistajana kuin näytelmäkirjailijanakin. 

Shaksper mainitaan useissa näyttelijälistoissa ja hänet on kirjattu parinkin näytelmäseurueen osaomistajaksi. Mitä näytelmien kirjoittamiseen tulee, niin Shaksperiä pilkattiin tunnetusti 1590-luvulla paitsi varkaaksi myös röyhkeän ylimieliseksi ”näyttämönravistajaksi” (Shake-scene), joka kuvitteli olevansa yliopistokoulutettujen näytelmäkirjailijoiden veroinen. Nämä kaikki todistavat, ettei Stratfordin Shaksper ollut pelkkä peitenimi vaan aktiivinen ja tunnettu kateuden kohde lontoolaisessa teatterielämässä.

Stratfordilaiset ovat myös pureutuneet kysymykseen kirjoittajan oppineisuudesta. Heidän mukaansa on uskomattoman elitististä ajatella, että ainoastaan aatelinen voisi kirjoittaa vastaavia näytelmiä. Miksi muka? Näytelmissä ei ole mitään, mikä vaatisi yliopistokoulutusta, kuulumista hovin sisäpiiriin saati ulkomaanmatkoja. 

Näytelmistä aistittava sivistys ei ollut mitenkään poikkeuksellista, vaikka meistä se saattaa harvinaisen syvälliseltä vaikuttaakin. Maailma oli tässä suhteessa täysin eri. Näytelmissä runsaasti lainatut viittaukset klassisiin teksteihin kuuluivat jokaisen tavallisen englantilaisen koulupojan vaatimattomimpaankin opetusohjelmaan. 

Stratfordilaiset kehottavat lähestymään Shakespeare-arvoitusta suurennuslasilla etsittävien yksityiskohtien sijasta kokonaisvaltaisemmin - asettamalla näytelmäkirjailija elisabetiaanista kirjallista kulttuuria vasten. Teatteri ei ollut vain yläluokan huvia vaan nimenomaan kansankulttuuria. Ennen Lontoon valtavia erillisiä teatterirakennuksia näyttelijäseurueet kiertelivät maaseudulla esittämässä kuvaelmiaan. Stratford-Upon-Avon oli vilkas maaseutukaupunki ja markkinapaikka. Mitä mainioin esiintymispaikka elantoaan hankkiville näyttelijöille. Nuoren Williamin onkin täytynyt muiden lasten tavoin kerääntyä torille ja nähdä näytelmiä jo varhain. Hän on varmasti lumoutunut niistä täysin. Ainakin niin paljon, että hän uskalsi uhmata isänsä perintöä, hylätä tämän esimerkilliset kauppiaan jalanjäljet ja liittyä itsekin yhden teatteriseurueen jäseneksi. Kiertue-elämä vei hänet lopulta Lontooseen, nousevaan ja yhä kiihtyvimmin sykkivään teatterielämän keskukseen.

Lontoossa nuori William näytteli, mutta alkoi nopeasti kirjoittaa myös itse runoja ja näytelmiä. Kieli harjaantui ja hioutui. Näytelmätekstit jalostuivat näyttämöiden vetonauloiksi. Shaksper oli ennen kaikkea ilmiömäisen terävä-älyinen sovittaja ja lahjakas rahankäyttäjä. Hän oli aikaansa edellä oleva ammattiteatterintekijä, joka oivalsi, että yleisö janosi tuttuja tarinoita uusiin vaatteisiin puettuina. Maailmahan on tarinoita täynnä ja näytelmien aiheet poimittiin ympäröivää kulttuuria tarkkailemalla: kirjallisuudesta, kansantarinoista, muista näytelmistä, hovielämää seuraamalla ja jopa ilkeistä huhupuheista. Tarkkanäköinen Shaksper menestyikin loistavasti ja hänestä tuli arvostettu ja varakas Hovimarsalkan miehet -näytelmäseurueen osaomistaja.

Arvio:

Stratfordilaista koulukuntaa on syytetty liiallisesta peräänantamattomuudesta ja silmät kiinni kulkemisesta. Varmasti moni koulukunnan edustajista onkin jättänyt tyystin ottamatta huomioon perusteltujakin antistratfordilaisia näkemyksiä pilkkaamalla niitä salaliittoteoreetikkojen harrasteluksi. Toisaalta on totta, että myös osa perinteen tukijoista perustelee päätelmiään vastaavan huterilla olettamuksilla. Stratforilaisten puolesta puhuu kuitenkin monta asiaa: pitkä, testattu ja tarkistettu tutkimustraditio, aikalaislähteet – joita todellakin on yllättävän paljon – ja ennen kaikkea elisabetiaanisen kulttuurin syvä tunteminen, kyky asettaa Shakespeare aikaansa vasten. 

Aikakautta leimasi humanismi – antiikin maailman ja kulttuurin ihailu. Klassikkoja opeteltiin laajalti myös alakouluissa, joissa latinankielisiä sanontoja opeteltiin ulkoa. Oppineisuus ei ollut vain aateliston hyve. Toiseksi Elisabetin aika oli ammattiteatterin räjähtävän nopeaa kasvukautta. Teatterin tekeminen oli monessa mielessä nimenomaan taloudellisesti tuottoisaa viihdettä. Teatteriseurueet kilpailivat jatkuvasti yleisöstä paitsi keskenään myös muitten rajujen vapaa-ajanviettotapojen, kuten karhupainin ja julkisten teloitusten kanssa. Siksi monesti väkivaltaiseksi verimässäilyksi syytetty Shakespeare ei ollut mitenkään poikkeuksellinen omana aikanaan. Väkivaltaviihde oli jo 1500-luvulla keskeinen osa kulttuuria. Kovan kilpailun vuoksi näytelmiä ei voitu keksiä tyhjästä. Vanhoja näytelmiä kirjoitettiin uusiksi kynät sauhuten. Eikä mestariteosten plagiointia ja häikäilemätöntä varastamistakaan kauheasti kartettu.

Kiinnostuitko ja haluat tietää lisää? 
Koeta näitä:

Kirjastosta:
Holden, athony: Shakespeare. Suomentanut Kaisa Sivenius. Helsinki : Gaudeamus, 2003.

 
Verkosta:

Shakespeare Authorship Page

Shakespeare Birthplace Trust