Salla Simukka: Punainen kuin veri
Kustantaja: Tammi
Sivuja: 265
Lumikki Andersson. Suomenruotsalainen Riihimäeltä.
Se jolla oli punnittu mielipide joka asiaan.
Se joka veteli kymppejä niin fysiikasta kuin filosofiastakin.
Joka näytteli Ofelian roolin niin, että pari opettajaa suuttui ja loput liikuttuivat.
Joka ei osallistunut mihinkään koulun yhteisiin tempauksiin tai tapahtumiin.
Joka söi aina yksin, mutta ei koskaan näyttänyt yksinäiseltä.
Hän oli vieraan palapelin pala, jolle ei ollut omaa paikkaa, mutta joka saattoi yllättäen sopia melkein mihin paikkaan tahansa.
Hän ei ollut niin kuin muut. Hän oli juuri niin kuin muut.
Yllä oleva kuvaus kertoo Salla Simukan suursuosion saavuttaneesta Lumikki-trilogian päähenkilöstä melkein kaiken tarvittavan. Lumikki on 17-vuotias lukiolaistyttö, joka asuu Tampereella omassa pikku yksiössään. Hän ei erotu joukosta erikoisella ulkonäöllä tai huomiohakuisella käytöksellä, mutta jotain erityistä Lumikissa kuitenkin on. Hän on itsenäinen oman tiensä kulkija, joka ei piittaa muiden mielipiteistä. Lumikin lapsuutta on varjostanut jatkuva koulukidutus, jonka ansiosta hänellä on voimakas itsesuojeluvaisto, tarkka hajuaisti ja jaloissa voimaa, joka auttaa hänet ahdistelijoilta pakoon. Muutto lapsuudenkodista Tampereelle lukioon vapautti Lumikin kouluväkivallan uhasta, mutta perhettä vaivaa edelleen puhumattomuuden ja salailun ilmapiiri. Sen aiheuttajasta Lumikki ei kuitenkaan ole päässyt selville. Toisena sivujuonteena trilogiassa kulkee Lumikin rakkaus Liekkiä kohtaan, sukulaissielua, jonka edessä Lumikki voi laskea suojauksensa. Vaikka suhde päättyi onnettomasti, Lumikin kaipaus ei hellitä.
Juuri nyt tyttöä ei näkynyt. Jäljet johtivat ryteiköstä valaistulle lenkkipolulle. Tyttö varmaan toivoi, että joku satunnainen lenkkeilijä tulisi vastaan ja pelastaisi hänet. Turha toivo. Näillä pakkasilla ei kukaan tervejärkinen lenkkeillyt. Viivo Tamm vilkaisi molempiin suuntiin. Tyttö oli kadonnut. Saakelin saakeli. Sitten hän näki kauempana lenkkipolulla jotain punaista. Tytön pipo. Se oli pudonnut häneltä, jäänyt tienviitaksi. Voivoi, pikku punahilkka. Ei kannattaisi jättää noin selviä merkkejä isoille, pahoille susille.
Vaikka Lumikki ei viihdy huomion keskipisteessä, trilogian ensimmäisessä osassa Punainen kuin veri hänet kiskaistaan vasten tahtoaan tapahtumien keskiöön. Koulun pimiöstä löytyy tukku verisiä seteleitä, jotka ovat päätyneet kotibileiden tiimellyksessä muutaman päihtyneen koulutoverin käsiin. Äkkiä Lumikki huomaa tovereidensa kanssa olevansa sotkeutuneena kansainvälisen huumekaupan kiemuroihin. Kovan luokan rikolliset tunne armoa ketään, edes keskenkasvuisia lukiolaisia, kohtaan.
Punainen kuin veri on Salla Simukan Lumikki-trilogian vetävä avausosa. Trillerin hengessä Simukka kuvaa Tampereen alamaailmaa hengästyttävine takaa-ajoineen ja kylmäverisine murhineen. Kun tilanteet käyvät hengenvaarallisiksi, lukija toisinaan pysähtyy ihmettelemään, miksi nuoret eivät yksinkertaisesti kerro löydöstään viranomaisille. Juonikuvio tuntuu hetkittäin jopa epäuskottavalta. Onneksi kirja ei kuitenkaan ratsasta pelkillä toimintakohtauksilla: vähintään yhtä suuressa osassa on Lumikin sisäisen maailman kuvaus. Teoksen kantavana voimana on Lumikin persoona, joka puhuttelee lukijaa. Lumikki ei ole mikään laumasielu, vaan tyylikkäästi erilainen. Syrjään vetäytyvä muttei säälittävä. Kouluaikaiset kokemukset, rakkaus, joka ei suostu sammumaan ja perheeseen kytkeytyvä mysteeri tekevät romaanista kiehtovan. Nämä menneisyyden salaisuudet jätetään ensimmäisessä osassa vielä koukuttavan avoimiksi, joten jatko-osat on ahmaistava samaan syssyyn.
Simukan suurin oivallus on kytkeä raadollinen huumerikollisuus satujen maailmaan. Lumikista tuttu ritirimpsu ”punainen kuin veri, valkea kuin lumi, musta kuin eebenpuu”, jota on käytetty trilogian nimeämisessä, on lapsuudesta monelle tuttu. Kirjan viehättävyyttä lisäävät uhkean tyylikkäät kannet, erityisesti sen verenpunainen reunus. Niille, joille Tampere on kaupunkina tuttu, oman kiinnostavan lisänsä tuo se, että kirjassa liikutaan jatkuvasti todellisissa tamperelaisissa maisemissa. Kun Lumikki vaeltaa talvisessa kaupungissa pitkin Hämeenkatua tai katsoo kotinsa ikkunasta Tammelan torille, kirjan tapahtumat muuttuvat ihmeen todellisen tuntuisiksi.
Tartu siis tähän kirjaan
Joka näytteli Ofelian roolin niin, että pari opettajaa suuttui ja loput liikuttuivat.
Joka ei osallistunut mihinkään koulun yhteisiin tempauksiin tai tapahtumiin.
Joka söi aina yksin, mutta ei koskaan näyttänyt yksinäiseltä.
Hän oli vieraan palapelin pala, jolle ei ollut omaa paikkaa, mutta joka saattoi yllättäen sopia melkein mihin paikkaan tahansa.
Hän ei ollut niin kuin muut. Hän oli juuri niin kuin muut.
Yllä oleva kuvaus kertoo Salla Simukan suursuosion saavuttaneesta Lumikki-trilogian päähenkilöstä melkein kaiken tarvittavan. Lumikki on 17-vuotias lukiolaistyttö, joka asuu Tampereella omassa pikku yksiössään. Hän ei erotu joukosta erikoisella ulkonäöllä tai huomiohakuisella käytöksellä, mutta jotain erityistä Lumikissa kuitenkin on. Hän on itsenäinen oman tiensä kulkija, joka ei piittaa muiden mielipiteistä. Lumikin lapsuutta on varjostanut jatkuva koulukidutus, jonka ansiosta hänellä on voimakas itsesuojeluvaisto, tarkka hajuaisti ja jaloissa voimaa, joka auttaa hänet ahdistelijoilta pakoon. Muutto lapsuudenkodista Tampereelle lukioon vapautti Lumikin kouluväkivallan uhasta, mutta perhettä vaivaa edelleen puhumattomuuden ja salailun ilmapiiri. Sen aiheuttajasta Lumikki ei kuitenkaan ole päässyt selville. Toisena sivujuonteena trilogiassa kulkee Lumikin rakkaus Liekkiä kohtaan, sukulaissielua, jonka edessä Lumikki voi laskea suojauksensa. Vaikka suhde päättyi onnettomasti, Lumikin kaipaus ei hellitä.
Juuri nyt tyttöä ei näkynyt. Jäljet johtivat ryteiköstä valaistulle lenkkipolulle. Tyttö varmaan toivoi, että joku satunnainen lenkkeilijä tulisi vastaan ja pelastaisi hänet. Turha toivo. Näillä pakkasilla ei kukaan tervejärkinen lenkkeillyt. Viivo Tamm vilkaisi molempiin suuntiin. Tyttö oli kadonnut. Saakelin saakeli. Sitten hän näki kauempana lenkkipolulla jotain punaista. Tytön pipo. Se oli pudonnut häneltä, jäänyt tienviitaksi. Voivoi, pikku punahilkka. Ei kannattaisi jättää noin selviä merkkejä isoille, pahoille susille.
Vaikka Lumikki ei viihdy huomion keskipisteessä, trilogian ensimmäisessä osassa Punainen kuin veri hänet kiskaistaan vasten tahtoaan tapahtumien keskiöön. Koulun pimiöstä löytyy tukku verisiä seteleitä, jotka ovat päätyneet kotibileiden tiimellyksessä muutaman päihtyneen koulutoverin käsiin. Äkkiä Lumikki huomaa tovereidensa kanssa olevansa sotkeutuneena kansainvälisen huumekaupan kiemuroihin. Kovan luokan rikolliset tunne armoa ketään, edes keskenkasvuisia lukiolaisia, kohtaan.
Punainen kuin veri on Salla Simukan Lumikki-trilogian vetävä avausosa. Trillerin hengessä Simukka kuvaa Tampereen alamaailmaa hengästyttävine takaa-ajoineen ja kylmäverisine murhineen. Kun tilanteet käyvät hengenvaarallisiksi, lukija toisinaan pysähtyy ihmettelemään, miksi nuoret eivät yksinkertaisesti kerro löydöstään viranomaisille. Juonikuvio tuntuu hetkittäin jopa epäuskottavalta. Onneksi kirja ei kuitenkaan ratsasta pelkillä toimintakohtauksilla: vähintään yhtä suuressa osassa on Lumikin sisäisen maailman kuvaus. Teoksen kantavana voimana on Lumikin persoona, joka puhuttelee lukijaa. Lumikki ei ole mikään laumasielu, vaan tyylikkäästi erilainen. Syrjään vetäytyvä muttei säälittävä. Kouluaikaiset kokemukset, rakkaus, joka ei suostu sammumaan ja perheeseen kytkeytyvä mysteeri tekevät romaanista kiehtovan. Nämä menneisyyden salaisuudet jätetään ensimmäisessä osassa vielä koukuttavan avoimiksi, joten jatko-osat on ahmaistava samaan syssyyn.
Simukan suurin oivallus on kytkeä raadollinen huumerikollisuus satujen maailmaan. Lumikista tuttu ritirimpsu ”punainen kuin veri, valkea kuin lumi, musta kuin eebenpuu”, jota on käytetty trilogian nimeämisessä, on lapsuudesta monelle tuttu. Kirjan viehättävyyttä lisäävät uhkean tyylikkäät kannet, erityisesti sen verenpunainen reunus. Niille, joille Tampere on kaupunkina tuttu, oman kiinnostavan lisänsä tuo se, että kirjassa liikutaan jatkuvasti todellisissa tamperelaisissa maisemissa. Kun Lumikki vaeltaa talvisessa kaupungissa pitkin Hämeenkatua tai katsoo kotinsa ikkunasta Tammelan torille, kirjan tapahtumat muuttuvat ihmeen todellisen tuntuisiksi.
Tartu siis tähän kirjaan
- jos haluat lukea välillä muustakin kuin vampyyreistä
- jos pidät vauhdikkaasta trilleristä ja kiehtovista henkilöhahmoista, joiden salaisuuksia ei paljasteta heti kättelyssä
- koska Suomessa (eikä vain rapakon takana) kirjoitetaan tätä nykyä todella laadukasta nuortenkirjallisuutta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti