Kesällä on kiva olla ulkona, mutta joskus on myös päiviä,
jolloin sataa tai joutuu mökille, jolloin ei välttämättä tee mieli mennä ulos
tai ei ole mitään tekemistä. Niinä päivinä kannattaa ottaa kirja käteen tai katsoa
esimerkiksi elokuva! Päätin helpottaa sopivan valitsemista, joten kirjoitin
pienen listan hyvistä elokuvista ja kirjoista. Suosittelemani kirjat löytyvät ainakin
Turun pääkirjastosta, suurin osa Stoorin puolelta.
Kirja: Vieras –
Stephenie Meyer
Vieras on Twilight -saagastaan
tunnetun Stephenie Meyerin romanttinen scifikirja. Teos kertoo maapallon
vallanneista avaruusolennoista, jotka kutsuvat itseään Sieluiksi. Sielut tunkeutuvat
ihmisen hermojärjestelmään ja valtaavat ihmisen tietoisuuden. Vastarintaliikkeessä
olleen Melanien kehossa on kuitenkin kaksi tietoisuutta: Sielun, ja hänen omansa.
Molemmat tietoisuudet rakastavat Melanien entistä rakastettua Jaredia, joka on ihminen.
Ongelmia tiedossa! Vieras on ilmestynyt myös elokuvana ja löydät sen nuorten
elokuvia -hyllystä nimellä The Host.
Tämäkin kirja on romanttinen scifikirja, mutta mielestäni se soveltuu
myös pojille! Kirjassa sodan runtelema maa on jaettu osastoihin, joihin jokainen
ihminen kuuluu työskentelemään. Kirjan päähenkilö Tris on väliinputoaja, jolle
ei löydy omaa osastoa: hän on kaikkia niitä. Hän on uhka yhteiskunnalle. Outolintu
pyörii vielä elokuvissa nimellä Divergent.
Tulitodistaja on itsenäinen osa Lars Kepler –nimen taakse piiloutuneen
kirjailija kaksikon dekkarisarjaa. Se kertoo suomalaissyntyisestä, Joona Linna -nimisestä
etsivästä, joka tutkii nuorisokodissa tapahtunutta raakaa teinitytön murhaa.
Voisiko murhaaja olla yksi tytöistä? Teos on hyvin jännittävä, joten varaudu,
ettet halua päästää siitä irti! Tätä kirjaa et kuitenkaan löydä nuorten osastolta,
vaan jännitys-hyllyltä.
Tämä tietokirja sisältää
makeaa tietoa erilaisten makeisten synnystä ja historiasta, sekä myös kertomuksia
makeisten ympärille syntyneistä perinteistä, kuten Halloweenista. Varoitus: kun
luet kirjaa, varaa karkkipussi viereesi!
Elokuva kertoo hiukan
hidasälyisestä, mutta lempeästä miehestä, joka kertoo elämän tarinaansa
bussipysäkillä. Hän on tavannut esimerkiksi Yhdysvaltain presidentin, mutta ei
tajua mitä merkittävää on tehnyt tai todistanut hidasälyisyytensä vuoksi.
Forrest Gump on hauska ja varsin lämminhenkinen elokuva, joka kannattaa katsoa
edes kerran. Mainittakoon, että se on voittanut kuusi Oscar-palkintoa.
After Earth kertoo maapallosta hylättynä planeettana, jonne 13-vuotias
Kitai joutuu lähtemään. Hän kohtaa matkallaan mitä vaikeampia ongelmia: suurin
vastus on luonto.
Teksti: Meea
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti