Sain ensimmäisen skeittilaudan seitsemänvuotiaana. Laskin
laudalla kuin pulkalla tai yritin pysyä holtittomasti sen päällä.
Myöhemmin aloimme koulukaverini kanssa käydä aktiivisemmin skeittaamassa
ja se tuli tavaksi. Harjoittelimme sisäpihoilla kickflippejä, pop-shove it:teja
ja muita perusskeittitemppuja.
Skeittauksesta tuli rutiini ja pyörimme pian ympäri Turkua
pienen jengin kanssa.
Etsimme skeittispotteja: Hypimme alas portaita, vahasimme kynttilöillä
portaita luistavaksi.
Skeittauksessa oli parasta sen mukana tuoma vapaus. Vapaus
valita milloin, missä, millä tavalla ja mitä skeittaat. Eikä kukaan puhalla
pilliin.
Pyöräilimme usein skeittipaikoille. Niittyjä, skeittiparkkeja
metsän lähettyvillä, auringonpaistetta ja jatkuvaa maisemien vaihtamista
skeittipaikasta toiseen.
Lämpimät kesäillat skeittauksessa on hienointa. Kaupunki on
tyhjänä ja rullaaminen on helpompaa ilman jatkuvaa liikenteen sykettä.
Kirjoitti: Joona
 |
|
http://www.flickr.com/photos/alks_26/
|
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti