tiistai 13. marraskuuta 2012

Suosikin taival 1961–2012


Ensimmäinen Suosikki-lehti ilmestyi elokuussa 1961 Fazerin levy-yhtiön julkaisemana. Nyt tämä yli 50-vuotias nuorisokulttuurin äänitorvi näyttää tulleen tiensä päähän. Otavamedia ilmoitti syyskuussa lopettavansa Suosikin julkaisemisen kannattamattomana. Lehden viimeinen numero ilmestyy joulukuussa.

Lehden, joka on ilmestynyt jo äitini nuoruudessa, täytyy jollakin tavoin olla merkittävä. Mikä tekee Suosikista legendan, joka on jaksanut pysyä hengissä näinkin pitkään? Suosikki on kaiketi osannut vastata nuorten tarpeisiin ja muuttua ajan mukana tarpeen vaatimalla tavalla.

Suosikin kaksi ensimmäistä vuotta kuluivat suunnan hakemisessa. Lehti oli alun perin perustettu yleiseksi iskelmämusiikkilehdeksi. Sen tyylisen lehden lukijakunta jäi kuitenkin vähäiseksi. Niinpä Suosikki suunnattiin erityisesti nuorten musiikkilehdeksi ja sen tehtäväksi tuli vuoden 1963 jälkipuolella kansainvälisen viihdekulttuurin esittely.

Suosikki on ollut voimakkaasti mukana uudenlaisen idolikulttuurin luojana. Aikana, jolloin populaarikulttuuri ei vielä tulvimalla tulvinut Suomeen, Suosikin asema oli tärkeä. Suosikin toimituksessa ymmärrettiin uudella tavalla, millaisia kaupallisia mahdollisuuksia nuorison oman kulttuurin jakamisella ja kehittämisellä saattoi olla. Suosikissa osattiin myös tarttua nuorison kapinallisuuteen ja hyödyntää sitä. Vuonna 1966 lehden iskulauseena olikin: ”Ei kieltoja, ei rajoituksia!”.

Vuodesta 1968 lähtien Suosikin päätoimittajana oli vuosikymmenten ajan Jyrki Hämäläinen. Vuonna 2003 päätoimittajana alkoi toimia katja Ståhl. Nykyinen päätoimittaja Ville Kormilainen astui tehtävään vuonna 2008.

Suosikin pääsisältöä ovat olleet jutut, kuvat ja arvostelut musiikkitähdistä sekä muista viihdemaailman kuuluisuuksista. Lisäksi Suosikista on löytynyt sarjakuvia, kilpailuja ja julisteita. Yksi suosituimmista sisällöistä on ollut palsta, jossa nuoret saivat kysellä kysymyksiä. Aluksi näihin kysymyksiin vastaili kuvitteellinen henkilö Jammu. Kysymyspalsta oli Jammun aikana vielä hupaisaksi tarkoitettu ”kirjeenvaihtopalsta”. Nyt jo lähes neljänkymmenen vuoden ajan on nuorten kysymyksiin vastannut Bees & Honey – palstalla sama lääkäri Eki eli Erkki-Pekka Helle. Kysymyspalsta on nykyisin vakavien kysymysten paikka, jossa kysytään asioita, joista ei kasvotusten uskalleta puhua. Vuosikymmenien varrella Suosikki on myös luonut käsitteitä ja ilmiöitä kuten Miss Farkku Suomi – kilpailun ja elokuisin ilmestyvän kultaturbo-numeron.

Suosikin lopettamisen syitä voidaan Ville Kormilaisen mukaan hakea nykyisestä musiikin jakelun pirstaloitumisesta. Kormilainen kertoo, että nuoret hakevat nyt itseään kiinnostavan sisällön, viihteen, musiikin, starat ja fanituksen kohteet paljolti ilmaisesta verkosta, ja elämä pyörii sosiaalisessa mediassa. Tyttölehtimarkkinoilla Suosikki ei vakiinnuttanut paikkaansa, joten sen julkaiseminen ei Kormilaisen mukaan ole enää kannattavaa.

Suosikki on ollut osa suomalaisten nuorten elämää vuosikymmenten ajan. Nyt sen aika on päättynyt, mutta monen muistoissa Suosikki vaikuttaa edelleen.

Kirjoitti: Maria V.

Ei kommentteja: