Encore - yleisön pyynnöstä: Stoori rokkaa taas

Rock on!!!

Roni ja Henri Toivarin suosittu Ruisrock-aiheinen valokuvanäyttely teki toivotun comebackin! Rock-valokuvat ovat jälleen esillä Stoorissa 30.6. - 30.7.


Kuvat tihkuvat lämmintä tunnelmaa ja syvää latausta, yleisön haltioitunutta nautintoa ja esiintyjien tiukkaa otetta asiaansa.
Henry (57 v.) ja Roni (15 v.) ovat isä ja poika. Henryn ensimmäinen kesätyöpaikka oli yli neljäkymmentä vuotta sitten Foto Silmunen. Hänen innostuksensa sai tuolloin kipinän, joka on välillä kytenyt, lepattanut tai leiskunut. Lähes neljä vuotta sitten Roni innostui kuvaamisesta saatuaan ensimmäiseksi kamerakseen isänsä vanhan digikameran. Tuolloin alkoi yhteinen harrastus, jonka tuotos oli 2007 alussa toteutunut näyttely kaksikon Viroon kohdistuneilta kuvausretkiltä ja nyt on tämä Rock – näyttely.

Esillä on kymmeniä kuvia, joista kolme muodostavat lattiakaivoissa Lordin ”Kauhukellarin”. Joukossa on myös kuvia yleisöstä eli näyttelyssä voi tunnistaa itsensä tai kaverinsa suosikkiesiintyjiensä joukossa. Näyttelyä täydentävät mielenkiintoisesti esillä olevat oheistuotteet eli T-paidat: Ruisrock historian ensimmäisen (1970), 30-vuotisjuhlan (2000) ja viime vuoden paita.

Stoori toivottaa kaikki enemmän ja vähemmän rock-henkiset tervetulleiksi uppoutumaan vangitsevien kuvien tunnelmaan.

Kuninkaan paluu

Palloon lukittu katse

Nurmikko pöllyää olohuoneisiin asti, kun jalkapallo, tuo pelikenttien häikäisevä kuningas, valtaa jälleen televisiovastaanottimet. Euroopan jalkapalloherruudesta kisataan Itävallassa ja Sveitsissä 7. – 29. kesäkuuta.


Kaikki eivät jaa sitä riemua, joka pursuaa jalkapallon illat täyttävästä runsaudesta. Meille lajia rakastaville tämä iltaharrastus on kuitenkin valtaisa ilo, vaikka on pakko myöntää, että ainakin kaikkien pelien katsominen kääntyy lopulta vääjäämättömästi aika valtavaksi urakaksi.

Jalkapallo on taktiikka- ja taitolaji. Sen huippusuoritukset ovat taidetta. Loisteliaat maalit ovat oikeasti kaikkien niitten lukemattomien uusintojen ja hidastusten arvoisia. Tämän lisäksi nurmikentillä luodaan mitä hienointa, sieluun iskevää draamaa. On jännittävää seurata, kuinka lukuisten miljoonien arvoisten tähtipelaajien takaa parrasvaloihin ryntää toistuvasti uusia sankareita. Oman sijansa saavat pelikenttien antisankarit ja konnat, jotka nerokkaan käsikirjoituksen tavoin onnistuvat samanaikaisesti inhottamaan ja viihdyttämään meitä. Tunteilla on suuri merkitys jalkapallon suosiossa. Peliin kuuluvat niin ilonkiljahdukset kuin surun kyyneleetkin.

Jalkapallo on myös poliittinen peli. Sen kansallisuusaatetta vahvasti syleilevä ja ruokkiva luonne on tänä päivänä asettunut hiukan epämuodikkaaksi nationalismin lieveilmiöiden ja jalkapallohuliganismin myötä. Jalkapallo onkin aiheuttanut pahimmillaan jopa sotia. Mutta onpa jalkapallo myös yhdistänyt sekä kansakuntia että vihollisvaltioita juoksuhautojen molemmin puolin. Näistä kuuluisin on sotaa keskenään käyvien saksalaisten ja englantilaisten sotilaitten jalkapallo-ottelu I maailmansodan rintamalla vuoden 1914 jouluna.

Sveitsin ja Itävallan kisoista on odotettavissa kaikkien Euroopan mestaruuskisojen tapaan loistokisat. Jo nyt on nähty taidokkaita yksilösuorituksia, tarkkaa käsikirjoitusta noudattavaa tehokasta joukkuepeliä ja ennen kaikkea komeita maaleja. Pelien lopputulosten rinnalla on mukava jännätä esimerkiksi sitä, lunastaako Portugalin Cristiano Ronaldo paikkansa maailman parhaana pelaajana, vai onko hänkin yhtä kuolevainen kuin me muut?

Pelaa itse

Sankaripelaajiin samaistuminen on varmasti monelle pojalle ja tytölle tuttua. Jalkapallon suurkisat ovat kuuluneet aina myös omiin suosikkeihini. Pelien jälkeen oli tapana rynnätä kentälle ja elää juuri nähty peli uudelleen jonkun suosikkipelaajan hahmossa. Pallo ei toki pysynyt läheskään samalla tavalla hallussa, mutta lapsen mielikuvitus on onneksi paitsi kovin kekseliäs myös äärimmäisen anteeksiantava.

Nyt kaikilla 13-22-vuotiailla pojilla ja tytöillä on mahdollisuus elää jalkapallounelmaansa. Palloliitto järjestää 16.6.- 7.8. Kupittaan keinonurmikentillä Fairplay futistreenit. Mukaan voivat ilmoittautua kaikki halukkaat – taidoista riippumatta. Pelaaminen on maksutonta!!!

Lisätietoa löytyy:

NuortenTurun ja Palloliiton sivuilta.

Kaikki pelaamaan!

Lapsuuden sankareille

Ensikosketus KISS-yhtyeeseen jätti pieneen poikaan lähtemättömän uurteen. Rehellisesti sanoen hänen maailmansa muuttui peruuttamattomasti siitä hetkestä lukien, kun hänen kuuloaistimensa täyttyivät yhtyeen jylhän Detroit Rock Cityn sulosävelmistä. Poika ihastui näihin maskimiehiin ja heidän musiikkiinsa välittömästi. Kasettinauhuri joutui koville, kun kavereilta ääniteltiin kaikki mahdollinen KISS tuotanto. Lujille joutuivat myös vanhemmat – heille yhtyeen hienot laulumelodiat tai kitarasoolot eivät auenneet aivan yhtä mestarillisina teoksina. Oma huone pantiin uusiksi. Seinät vuorattiin bändin julisteilla, ja koetettiinpa näitä maskimiehiä myös ikuistaa paperille. Kasvoille ei kuitenkaan uskallettu maskeja piirtää.


Tarinan poika ei ole Mr. Lordi, vaikka hänen antaumuksellinen innostumisensa KISSiin on tunnettua ja sen synty kovin samantapaista. Tarina kertoo itsestäni, ja monista muista 1970-80-luvulla lapsuutensa ja nuoruutensa viettäneistä. Tämä on siis avoin kirje lapsuuden sankareille. Haluan tällä kirjoituksella kiittää bändiä siitä, että he ovat saaneet allekirjoittaneen kiinnostumaan musiikista ja pitäneet yllä uskoa musiikin ylivertaiseen kykyyn valloittaa sielu ilolla – myös niinä synkempinä aikoina. Heidän ympärilleen kietoutuneella mystisyydellä on varmasti myös osansa siinä, että niin moni on bändin vietäväksi antautunut. He ovat olleet monella tapaa niitä kaivattuja supersankareita, jotka ovat astuneet sarjakuvalehdiltä ja tulleet lihaksi.

Hotter than Hellsinki

Paluu lapsuuteen on varmasti meidän jokaisen jo hiukan kauemmin maanpäällä astelleen enemmän tai vähemmän salattu toive. Turhaan ei puhuta alati yleistyvästä ja syventyvästä nostalgiakaipuusta. Itselle paluu pienen pojan sielunmaisemaan koitti viime viikon tiistaina, kun KISS rahtasi rocksirkuksensa Helsinkiin osana Alive35-juhlakiertuettaan. Vaikka kyse oli jo kolmannesta kerrasta, kun näin heidät elävänä, oli todistettavana jälleen kerran aikamoinen, lähes täydellinen rock'n'roll show!

Noin kymmenessä minuutissa loppuunmyyty Helsinki Areena oli pullollaan innokkaita faneja. Ihastuttavinta oli huomata se, kuinka paikalle oli saavuttu koko perheen voimin: KISS on siirtynyt perintönä isiltä ja äideiltä lapsille. Näistä on oivallinen esimerkki viereisessä kuvassa, joka on napattu KISSin kotisivuilta: www.kissonline.com. Siinä nuori suomalaisfani "fanittaa" Demonia eli Gene Simmonsia ihan kympillä :-D tai tässä yhteydessä paremminkin \../ \../

H-hetken lähestyessä rytmikkäät ja yhä voimistuvat ”We want KISS” -huudot alkoivat täyttää salia. Lopulta odotus palkittiin, kun valot sammuivat ja ”Aaaaaaaaaaall right Helsinki! You wanted the best, you got the best! The hardest band in the world …KISS!!!” raikui läpi areenan. Muutama nuotti, ja sitten räjähti. Suuri KISS-banderolli tippui alas, ja sen takana yhtye laskeutui katon rajasta lavalle ufoa muistuttavan telineen päällä. Sankarit olivat keskuudessamme.

Pommeja ei säästelty myöhemminkään – eikä liekkejä, jotka lämmittivät jopa päätykatsomossa nauttineen kuulijan otsaa. KISSin kolmea ensimmäistä levyä vahvasti syleillyt setti sai tukea yltäkylläisen runsaasta visuaalisuudesta. Kaikki vanhat sirkustemput olivatkin läsnä. Pommien ja paperisilpun lisäksi ammuttiin kitaralla raketteja, syöstiin tulta ja mässäiltiin verellä sekä lennettiin niin katonrajaan kuin keskelle yleisömerta. Tätä namia kesti yli kaksi tuntia. Ylistävä keikkaraportti löytyy esim. Turun Sanomista.

Kiitos kuuluu kaikille läsnäolijoille - ennen kaikkea teille lapsuuteni sankarit. Sillä mitä me olisimme ilman näitä sankareita, joita voi ihailla ja joihin voi ainakin mielikuvien tasolla yrittää samaistua?

Minä olisin ainakin suunnattomasti köyhempi…

In a world without heroes
There's nothing to be
It's no place for me
(KISS: A World Without Heroes)