HLBTQIA-aiheisia kirjoja kirjaston kokoelmassa
Kun minä olin lukiossa, maailmassa ei ollut yhtään ainutta homoa.
Transihmisistä en ollut koskaan edes kuullut. Tästä on kymmenen vuotta aikaa,
mutta toisinaan se tuntuu kuin eiliseltä. Silti maailma on muuttunut
uskomattoman paljon viimeisten kymmenen vuoden aikana. Sukupuoli- ja
seksuaalivähemmistöihin kuuluvia ihmisiä on joka paikassa: julkisuudessa,
politiikassa, kouluissa, työpaikoilla, you name it. En muista koskaan
hävenneeni, pelänneeni tai salanneeni sitä, kuka olin. Tosin enpä minä vielä
siinä vaiheessa edes oikein tiennyt, kuka se jokin on. Vähitellen aikuisuuden
lähestyessä (missähän vaiheessa sen saavuttaa?) ovat monet asiat selkiintyneet.
Kirjallisuus on ollut mukana joka askeleella.
Lukeminen voi avata ovia uusiin maailmoihin, se voi järkyttää, se voi
pelottaa, se voi voimauttaa. Useat lukukokemukset ovat minulla vuosien
jälkeenkin mielessä ja moni kirjallisuuden hahmo on kulkenut vierellä
monenlaisten kokemusten läpi. Homoja, lesboja, transihmisiä, biseksuaaleja,
muunsukupuolisia, intersukupuolisia hahmoja ei monissa kirjoissa kuitenkaan
ollut.
Mutta nykyisin asiat ovat toisin. Näin haluan ainakin uskoa. Niinpä olemme
koonneet listan hlbtqia (homo, lesbo, bi, trans, queer, intersukupuolinen,
aseksuaali) -aiheisista teoksista. Materiaalia löytyi yllättävän paljon, mutta
listaa kootessani mietin, kuinkahan moni tämän asian tietää? Kuinka moni nuori
sateenkaari-ihminen ajattelee, että kirjasto on juuri heille tarkoitettu
paikka?
Kirjalista kattaa fiktion eri lajit: romaanit, runot, näytelmät ja
sarjakuvat. Mukana ovat myös elämänkerrat ja jonkun verran faktakirjallisuutta.
Lisää faktakirjoja löytyy Vaskista asiasanoilla hakemalla, tämä lista keskittyy
lähinnä kaunokirjallisuuteen.
Tässä muutamia kirjasuosituksia listalta:
Stephen Chbosky: Elämäni seinäruusuna / The Perks of Being A Wallflower
(NUORET; K&T)
Tarinan päähenkilö on nuori Charlie, joka aloittaa lukion ja löytää
elämänsä ensimmäiset oikeat ystävät, sisarukset Sam ja Patrick. Charlien
silmien läpi vuosi elämässä vierähtää ja paljon ehtii tapahtua. Kahdeksankymmentäluvun
alkuun mahtuu homofobiaa, huumeita, hyvää musiikkia ja elämän mullistavaa kirjallisuutta.
Elämäni seinäruusuna on jo kulttiklassikon maineen saanut teos kasvamisen
vaikeudesta ja niistä kauniin kivuliaista kokemuksista, joita siihen sisältyy.
David Levithan:
Two Boys Kissing / Världens viktigaste kyss (K&T)
Two Boys Kissing nitoo yhteen useiden
eri ihmisten tarinoita. Harry ja Graig,haluavat päihittää edellisen
maailmanennätyksen maailman pisimmässä suudelmassa, mutta miltä tuntuu suudella
eksäänsä yli vuorokauden verran? Onko tunteita vielä sittenkin jäljellä? Ryan
ja Avery tapaavat sateenkaaritanssiaisissa ja heistä tulee pariskunta, eikä
ketään kiinnosta, että Avery on transsukupuolinen. Peter ja Neil ovat seurustelleet
jo pidempään ja uutiset ennätyssuudelmasta kiirivät myös heidän korviinsa.
Omalaatuisensa tästä teoksesta tekee sen erikoinen kertojaääni. 80-luvun
homofobian pahentamaan Aids-kriisiin menehtyneet miehet seuraavat näitä
tulevaisuuden sukupolvia tuonpuoleisesta. Tärkeä kirpeän nostalginen romaani
menneisyyden haamuista, joille olemme velkaa niin paljon, ja nykyisyydestä, jossa
asiat ovat muuttuneet jo paljon.
Sassafras Lowrey : Roving Pack (K&T )
Ensimmäisiä laatuaan, Lowreyn Roving Pack kertoo Portlandin kodittomista
gutterpunk queer-nuorista, transsukupuolisista, polyihmisistä, sukupuolella
leikkimisestä, bdsm:stä. Tässä kirjassa ei ole tabuja. Mitään ei selitetä
tyhjäksi. Tässä maailmassa jokaisella on oikeus nimeensä, pronominiinsa,
itsemäärittelyyn. Sydäntälämmittävä tarina perheistä, jotka luomme itse, ja
maailmoista, joissa me päätämme oman elämämme suunnan.
Iida Rauma: Katoamisten kirja (K&T)
Turkuun sijoittuvassa teoksessa
elämä katoaa, isä katoaa, tulevaisuus katoaa jonnekin menetettyjen haaveiden
viidakkoon. Sofia katoaa tyttöystävältään näyttämölle, muiden syleihin,
opiskelijaporukoihin. Nimettömäksi jäävä päähenkilö katoaa itseltäänkin,
työskentelee vanhainkodissa, ei saa otetta mistään. Katoamisten kirjassa
nuoruus on raastavaa epätietoisuuden aikaa, ja naisten välistä rakkautta ja
himoa kuvataan uskottavasti.
Salla
Simukka: Kun enkelit katsovat muualle
Nuortenkirja kahdesta lukiotytöstä, jotka rakastuvat. Miltä tuntuu
kasvaa yhdessä toisen kanssa, rakastaa, tulla rakastetuksi, ensimmäistä kertaa?
Kirsikka ja Susanna seikkailevat myös jatko-osassa Minuuttivalssi, jossa
yliopisto Turussa vie toisen mukanaan samalla kun toinen vielä mietiskelee,
mitä elämältään haluaa. Myös Simukan muissa teoksissa on hlbt-hahmoja,
kannattaa tsekata!
Andrea Gibson: Pole Dancing to Gospel Hymns
+ The
Madness Vase (K&T) (tulossa!)
Runoutta sukupuolista,
seksuaalisuuksista, traumoista, rakkaudesta, siitä kaikesta mitä elämä mukanaan
tuo. Gibsonin tuotanto tulee parhaimmillaan esiin kuunneltuna, mutta runojen sanoma
on vahva myös paperilla. Jos oma identiteetti mietityttää, mikset tutkisi asiaa
runouden kautta?
Alice Walker
: Häivähdys purppuraa / The Color Purple (K&T )
Häivähdys purppuraa on Amerikan eteläosavaltioissa elävän Celian tarina.
Orjuus ei ole enää laillista, mutta monikaan asia ei silti ole maailmassa
muuttunut. Celian elämään mahtuu väkivaltaa, kipua, pakkoavioliitto ja
menetettyjä läheisiä, mutta rakkaus löytyy silti arvaamattomasta paikasta.
Rankka, mutta tärkeä romaani, jota voi suositella kypsemmille nuorille ja
nuorille aikuisille.
Teksti: Samu Linna
----
Tässä muutamia esimerkkejä. Listalla on materiaalia usean sivun verran,
toivottavasti jokaiselle jotakin. Osa teoksista löytyy nuorten osastolta, osa
aikuisten kaunokirjallisuuden seasta. Iso osa materiaalista löytyy suomen
lisäksi myös englanniksi tai ruotsiksi. Lista ei ole täydellinen, mutta siitä
voi saada ideoita ja lukuvinkkejä itselle, kavereille, mikseipä vaikka omille
vanhemmillekin.
Lista löytyy niin Stoorin ja Kaunokirjallisuuden neuvontatiskeistä, älytaulun vieressä olevalta ilmoitustaululta kuin Stoorin blogistakin. Sitä saa vapaasti levittää, siihen voi ehdottaa lisäyksiä, sitä voi kommentoida.
Mitä puuttuu?
Minkälaisia teoksia juuri sinä haluaisit lukea sateenkaari-ihmisistä?
Miten haluaisit tulla otetuksi huomioon kirjaston asiakkaana?
Tiesitkö, että kirjastolle voi tehdä myös hankintaehdotuksia?
----
LUKUPIIRI TÄNÄ KEVÄÄNÄ!
Turun pääkirjastossa on tekeillä myös hlbtqia-aiheisten teosten
ympärille rakentuva lukupiiri 15-19-vuotiaille nuorille. Kiinnostaisiko
sinua keskustella lukemastasi muiden kanssa? Kirjavalintoihin voi kuka tahansa
vaikuttaa, kaikki ovat tervetulleita mukaan (ikärajat eivät missään nimessä ole
ehdottomia tai kiveen hakattuja!).
Mikset sinäkin tulisi?
Lukupiirin
ensimmäinen tapaaminen on tiistaina 10.3. kl 17-19.
Tapaamispaikkana on
pääkirjastossa sijaitsevan kahvila Siriuksen yläkerta, josta löytyy tapaamishuoneita.
(Jos eksyt, kysy Stoorin neuvontatiskiltä tai kahvilaan vievän oven viereisestä
infotiskistä, missä lukupiiriä pidetään!)
Jos kiinnostus heräsi, laita viestiä minulle sähköpostilla osoitteeseen samantha.linna@turku.fi
ja kerro nimesi ja ikäsi sekä minkälaisesta lukupiiristä olisit kiinnostunut.
Paikalla voi tulla myös ilman ennakkoilmoittautumista, mukaan pääsee koska
vaan! Ensimmäisellä kerralla tutustumme ja sovimme, mitä haluamme lukea.
Tiedätkö jo, mitkä kirjatkin kiinnostavat? Kaikki ehdotukset ovat
tervetulleita, siispä vaan sähköpostia kirjoittamaan!
Kysymyksia, kommentteja, ajatuksia, lisätietoja?
Kirjoita minulle!
Samu Linna / samantha.linna@turku.fi
Samu Linna / samantha.linna@turku.fi