perjantai 20. huhtikuuta 2012

Kirjoituskilpailuja

Tampereen Science Fiction Seura ry julistaa valtakunnallisen, kaikille avoimen tieteis- ja fantasianovellien kirjoituskilpailun. Novellien tulee olla alkuperäisiä ja aiemmin julkaisemattomia.

Palkintosumma on 4200 euroa, josta kilpailun voittaja saa 2000 euroa.
Loput palkintosummasta tuomaristo jakaa parhaaksi katsomallaan tavalla.

Palkitut novellit julkaistaan Tampereen Science Fiction Seura ry:n Portti-lehdessä.

Novellien tulee olla A4-arkeille, vain yhdelle puolelle koneella kirjoitettuja. Suosituspituus 50 liuskaa, 30 riviä liuskalla, enintään 35 riviä. Samaan kokonaisuuteen kuuluvat liuskat on numeroitava. Novellit on varustettava nimimerkillä, joka on kirjoitettava jokaiseen liuskaan. Nimimerkin henkilötiedot (nimi, osoite ja puhelinnumero) suljetaan kirjekuoreen, jonka päälle osallistuja kirjoittaa nimimerkkinsä, novellinsa nimen ja liuskamäärän. Sama kirjoittaja voi osallistua myös useammalla kuin yhdellä novellilla. Kilpailutöitä ei palauteta, joten niistä on syytä ottaa kopio omaa käyttöä varten.

Kilpailun tuomareina ovat Frans Mäyrä, Kanerva Eskola ja Raimo Nikkonen.

Novellien tulee olla perillä viimeistään syyskuun 5. pnä 2012. Postitusosoite: Tampereen Science Fiction Seura, c/o Raimo Nikkonen, Peltokatu 25-27 C 57, 33100 Tampere. Kuoreen merkitään tunnus: Novellikilpailu 2012.

Lisätietoja: Portti-nettisivu

************************************************************************

Outopia-tapahtuma järjestää valtakunnallisen Outo–tarinakisan lapsille ja nuorille. Mikä on sinulle outoa? Kirjoita siitä! Kirjoita outo tarina.

Monta on maailmassa outoa asiaa, mi pelästyttää, ihastuttaa, kummastuttaa pientä ja isompaa kulkijaa. Outo voi olla tuntematon, toisenlainen, jännä, pelottava, yö, avaruus, E.T., oma itse, toinen ihminen, ajatus, tulevaisuus jne.

Kilpailutyöt voivat olla pisimmillään kolmen liuskan mittaisia (riviväli 2 ja fonttikoko 12, kirjoittaa saa myös käsin).

Kilpailussa on kaksi sarjaa:

• Lasten utopiat (alle 12-vuotiaat)

• Nuorten utopiat (12 – 19-vuotiaat)

Kilpailutyöt lähetetään 15.5.2012 mennessä (postileiman päivä riittää) osoitteella Ukri ry./Kari Tahvanainen, Sepänkatu 49 A 8, 80100 Joensuu, tai sähköpostilla kari.tahvanainen@uef.fi. Kilpailuun osallistutaan nimimerkillä ja kerrotaan samalla, kumpaan sarjaan halutaan osallistua. Oma nimi, osoite, puhelin ja sähköpostiosoite laitetaan suljettuun kirjekuoreen, jonka päälle kirjoitetaan nimimerkki. Suljettu kuori postitetaan kirjoitusten mukana. Sähköpostilla lähetettäessä omat tiedot annetaan mailissa.

Tuomaristona toimii Pohjois-Karjalan kirjailijayhdistys Ukrin johtokunta.

Kolme parasta kummassakin sarjassa palkitaan rahapalkinnoilla, joiden suuruudesta päättää tuomaristo. Kilpailussa jaetaan myös kirjapalkintoja. Tulokset julkistetaan Outopia-tapahtumassa Outokummussa Kyykerin innovaatiokylätalolla 16.6. klo 15.00.
Kilpailun järjestäjä pidättää oikeuden julkaista kilpailutöitä ilman eri korvausta Utopianäyttelyssä kesällä 2012 Outokummussa ja mahdollisessa Outopia 2011 - 2012 -teoksessa, joka julkaistaan vuonna 2013.

Lisätietoja: Outo-tarinakilpailu

Ei kommentteja: