sunnuntai 5. kesäkuuta 2011

Lukupiirikuulumisia

Jos ihmettelitte, mitä tapahtui Stoorin lukupiirille, saatte vastauksen siihen nyt. Stoorin lukupiiri on pyörinyt tuttuun tapaan kerran kuussa (tosin tänä keväänä poikkeuksellisesti vain kaksi kertaa), kuten aiemminkin. Piiriläisten saamattomuudesta johtuen tänne blogiin ei ole kuitenkaan ilmestynyt päivitystä. Pahoittelemme, ja lupaamme ja vannomme ryhdistäytyvämme päivitysrintamalla.

Toukokuun tapaamisessa aiheena oli dekkarien kiistämätön kuningatar, eli tietenkin Agatha Christie. Murhamammaksikin kutsuttu rouva Christie on maailman myydyimpiä kirjailijoita. Lukupiiriläisiin rikosten kuningatar ei kuitenkaan tehnyt kovin lähtemätöntä vaikutusta. Muutama piiriläinen tunnusti jättäneensä Christien kirjan kokonaan lukematta, yksi tunnusti lukeneensa osan ja eräs muisteli lukeneensa Christien kirjan koulussa pakkopullanomaisesti. Melkoista tylytystä dekkarikuningattarelle. Keskustelua herätti Christien ehkä kuuluisimman kirjan, Kymmenen pientä neekeripoikaa -opuksen uudelleen nimeäminen. Nykyisin teos tunnetaan nimellä Eikä yksikään pelastunut. Nimen muuttamista moitittiin tarpeettoman herkkänahkaiseksi, turhaksi ja saivartelevaksi ratkaisuksi, jossa unohdetaan se, minkälaisessa maailmassa kirja on aikoinaan kirjoitettu.


Stoorin lukupiiri kokoontuu kesälläkin, seuraavan kerran 22.6 klo 17. Tapaaminen Stoorissa, josta jatketaan sään salliessa nauttimaan ulkoilmasta. Uudet jäsenet ovat erittäin tervetulleita. Aiempaa kokemusta lukupiireistä ei vaadita, rakkaus kirjoihin ja lukemiseen riittää mainiosti. Seuraavassa "luppiksessa" aiheena Marjane Satrapin sarjakuvat. Satrapilta on suomennettu seuraavat sarjakuvateokset:

Persepolis: Iranilainen lapsuuteni
Persepolis 2: Kotiinpaluu
Pistoja
Luumukanaa

Yllä mainituista kukin valitkoon yhden tai useamman, ja saapukoon keskustelemaan niistä seuraavaan lukupiiriin. Nähdään!




Linkki

Ei kommentteja: