keskiviikko 26. elokuuta 2009

"Toimintaa perheen parhaaksi"

Syksy on harrastusten aikaa.

Turun Vesaiset ry saapuu huomenna torstaina Stooriin klo 15-19 kertomaan erilaisista vapaa-aika- ja harrastustoiminnoistaan. Perheiden ja lasten parissa operoivan valtakunnallisen järjestön toiminta painottuu paikallisten tarpeiden mukaan ja tapahtuu monella tasolla.

Vesaiset ottaa kantaa perhepoliittisiin kysymyksiin ja on arvoiltaan keskustalainen. Toiminta on kuitenkin epäpoliittista ja kaikki perheet ovat tervetulleita mukaan toimintaan. Vesaiset toimivat lisäksi yhteistyössä muiden varhaisnuorisojärjestöjen kanssa.

Listätietoja Vesaisten Keskusliiton nettisivuilta.

Ei kommentteja: