Stoori toivottaa kaikille hirvittävän karmaisevaa pyhäinpäivää!
perjantai 31. lokakuuta 2008
Happy, happy Halloween...
Ai niin meinasi ihan unhoittua:
Stoori toivottaa kaikille hirvittävän karmaisevaa pyhäinpäivää!
Stoori toivottaa kaikille hirvittävän karmaisevaa pyhäinpäivää!
Haapaprinsessa ja muita kuvitettuja satuja
Prinsessasatuja, Saaga ja Stoori 12.10.–14.11.2008
Pääkirjaston lasten ja nuorten osastolla huokaillaan ihastuksesta. Vitriineissä ja seinillä kimaltelee ja kahisee erilaisia prinsessaluomuksia. On tylliä, satiinia ja pitsiä. Sadunomaisissa valokuvissa nuoret nykyprinsessat esittelevät Marja-Liisa Penttilän suunnittelemia juhla-asuja.
Prinsessasatuja-näyttely perustuu Kristiina Louhen kuvittamaan Prinsessojen satuaarre -kirjaan. Penttilä on kuvittanut satujen sisällön modernilla tavalla; aidoilla puvuilla ja manipuloiduilla kuvilla saduista tulee todentuntuisia.
”Halusin kertoa uudella tavalla sadun sisällön. Saada tavallaan sadut oikeasti elämään.”, kertoo Penttilä. Hän jatkaa, että prinsessasadut ja upeat vaatteet ovat aina kiehtoneet pieniä ja isoja tyttöjä, niin häntäkin.
Näyttelyssä on mukana Kristiina Louhen alkuperäiskuvituksia ja Henrik Kihlmanin uniikkikoruja.
Näyttelyä täydentävät kirjaston oman henkilökunnan kirjatalojen vitriineihin luomat pienikokoiset satumaailmat. Kurkistus yhteen ja hups, tulet sukeltaneeksi keskelle satua, jossa ruusuköynnös on kietonut uinuvan linnan kätköihinsä. Vain näennäisen viaton rukki muistuttaa aiemmista tapahtumista.
Prinsessanäyttely on kiertänyt Suomea vuoden 2006 lopulta. Turusta näyttely siirtyy Brysseliin.
Näyttelyn ideointi, suunnittelu ja toteutus Marja-Liisa Penttilä
puvut Marja-Liisa Penttilä
kuvaus Tuomas Hampaala
kuvankäsittely Toni Kilpinen
kampaukset ja meikki Tom Wennerstad
Pääkirjaston lasten ja nuorten osastolla huokaillaan ihastuksesta. Vitriineissä ja seinillä kimaltelee ja kahisee erilaisia prinsessaluomuksia. On tylliä, satiinia ja pitsiä. Sadunomaisissa valokuvissa nuoret nykyprinsessat esittelevät Marja-Liisa Penttilän suunnittelemia juhla-asuja.
Prinsessasatuja-näyttely perustuu Kristiina Louhen kuvittamaan Prinsessojen satuaarre -kirjaan. Penttilä on kuvittanut satujen sisällön modernilla tavalla; aidoilla puvuilla ja manipuloiduilla kuvilla saduista tulee todentuntuisia.”Halusin kertoa uudella tavalla sadun sisällön. Saada tavallaan sadut oikeasti elämään.”, kertoo Penttilä. Hän jatkaa, että prinsessasadut ja upeat vaatteet ovat aina kiehtoneet pieniä ja isoja tyttöjä, niin häntäkin.
Näyttelyssä on mukana Kristiina Louhen alkuperäiskuvituksia ja Henrik Kihlmanin uniikkikoruja.
Näyttelyä täydentävät kirjaston oman henkilökunnan kirjatalojen vitriineihin luomat pienikokoiset satumaailmat. Kurkistus yhteen ja hups, tulet sukeltaneeksi keskelle satua, jossa ruusuköynnös on kietonut uinuvan linnan kätköihinsä. Vain näennäisen viaton rukki muistuttaa aiemmista tapahtumista. Prinsessanäyttely on kiertänyt Suomea vuoden 2006 lopulta. Turusta näyttely siirtyy Brysseliin.
Näyttelyn ideointi, suunnittelu ja toteutus Marja-Liisa Penttilä
puvut Marja-Liisa Penttilä
kuvaus Tuomas Hampaala
kuvankäsittely Toni Kilpinen
kampaukset ja meikki Tom Wennerstad
perjantai 10. lokakuuta 2008
Kirjastot - mitä me niillä teemme?
Kulttuurin aarreaitta ja muisti
Lupasin yhtenä ja ilmeisen heikkona hetkenä vielä palaavani wanhan pääkirjastotalon avajaisiin – vieläpä hivenen pohdiskelevaan sävyyn. Nyt koetan lunastaa lupaamani.
Kulttuuriministeri puhui avajaispäivänä kauniisti kirjaston arvosta yhteisössä. Hänelle kirjasto on kansakunnan muisti, sen itsenäisyyden ja erityisyyden jalo kunniamerkki. Parhaimmillaan kirjasto on tiedon ja kulttuurin ehtymätön aarreaitta, tie mielen sivistykseen ja tekemisen taidokkuuteen.
Kirjastonhoitaja ihan herkistyi näistä sanoista. Tänä päivänä kirjaston olemassaoloa ja palveluita pidetään turhan usein itsestään selvinä, aina olemassa olleina etuuksina. Koko kansakunnan kattava kirjojen, elokuvien, lehtien ja CD-levyjen ilmainen lainaus on kuitenkin poikkeus maailmanlaajuisesti – eikä sen historiakaan ole kovin pitkä. Siksi jokainen puheenvuoro kirjastojen merkityksellisyydestä tuntuu hyvälle ja lämmittää sielua kummasti.
Internet ja kirjapainotaito - miten seilaan tiedon hyökyaallossa
Mutta mihin kirjastoja sitten tarvitaan? Mitä korulauseiden takaa oikein paljastuu? Menneisyyden tuntemisen arvoa on vaikea korostaa liikaa. Historia antaa monesti vastauksen nykyhetken kysymyksiin - niin myös tähän. Internetin bittiviidakoissa kirjastojen tehtävä on paljolti sama kuin yli 500 vuotta sitten, kun kirjapainotaito levittäytyi ympäri Eurooppaa valjastaen eurooppalaisen ihmisen mielen toinen toistaan ylitsevuotavampiin tiedon ja taidon hedelmiin. Eurooppalainen ihminen tunsi kokevansa todellisen uudestisyntymän - renessanssin.
Suhde vanhaan maailmaan muuttui peruuttamattomasti. Vahvasti kristillinen kulttuuri alkoi maallistua. Kuvataiteissa korea ja viaton hengellisyys korvautui Michelangelon vahvalla ja aistillisella ruumiillisuudella. Tunnettu, jähmeänä pidetty käsitys maailmasta murtui valtavan luovuuden hyökyaallon alle. Virallinen totuus maailmasta joutui kilpailutilanteeseen ja se asetettiin monella tapaa kyseenalaiseksi. Uskonpuhdistus haastoi paavin johtaman katolisen kirkon. Löytöretket olivat vuorostaan räjäyttäneet aivan kirjaimellisesti eurooppalaisten silmille uuden maailman, uudet ihmiset ja uuden tiedon. Painetut kirjat kiihdyttivät tiedon kasvua. Kirjojen määrän moninkertaistuessa itse tietosisältökin lisääntyi hurjaa vauhtia, koska kirjat synnyttivät aina uusia, aiempia kirjoja kommentoivia ja täydentäviä teoksia. Lopulta tieto ja sen hallitseminen alkoivat riistäytyä käsistä.
Yksi keino vastata alati kasvavaan tietoon oli hankkia kaikki mahdollinen tieto itselle. Tämä tarkoitti kaikkia mahdollisia kirjoja. Hengenmiesten luostarikirjastot alkoivat saada rinnalleen ruhtinaiden ja varakkaiden kauppiaiden loistokkaita yksityiskirjastoja. Oikeastaan ne olivat aarrekammioita, jotka todistivat omistajansa jaloa sivistyneisyyttä ja herruutta toisiinsa nähden. Toinen tapa rajoittaa tietoa oli kahlita sen määrää. Tähän pyrittiin ankaralla sensuurilla. Keskenään kilpailevat kirkot julkaisivat listoja kielletyistä kirjoista ja sopimattomista aiheista. Edellisten rinnalla kehittyi myös kolmas tiedonhallitsemisen väline: kirjastonhoitajien ammattikunta. Sen tehtävänä oli koota kirjat hallituiksi kirjastoiksi ja järjestää ne järkeväksi kokonaisuudeksi.
Gabriel Naudé - ammattina kirjastonhoitaja
Kirjastonhoitajille luotiin ensimmäiset ammatilliset ohjeet 1600-luvun Ranskassa, kun maineikkaan kardinaali Richelieun kirjastonhoitaja Gabriel Naudé (1600 - 1653) antoi tarkat ohjeet kirjastonperustajalle vuonna 1627. Hän maalasi tarkkanäköisesti periaatteita kirjojen valinnalle ja hankkimiselle kirjaston kokoelmiin sekä niiden järjestämiselle. Myös kirjastotilojen edullisuutta pohdittiin – mm. mihin ilmansuuntiin kirjastojen ikkunoiden oli hyvä olla parhaimman lukunautinnon ja oppimistulosten saavuttamiseksi.
Naudén käsityksissä kirjastot eivät olleet enää kirjavarastoja vaan tiedon tarjoajia. Asiakasta oli kunnioitettava kaikin tavoin. Kirjat oli järjestettävä niin, että ne oli mahdollisimman helppo löytää. Hyvämaineinen asiakas saattoi saada kirjoja kumouksellisesti jopa kotilainaan. Ennen kaikkea Naudé oli kuitenkin edistyksellinen humanisti. Kirjaston oli oltava avoin kaikille, ei vain omistajalleen. Aineistoltaan sen oli suotavaa olla mahdollisimman monipuolinen. Monipuolisuus tarkoitti kaikkien mahdollisten näkökulmien kunnioittamista. Se, että Naudé korosti myös vallitsevia maailmankäsityksiä kyseenalaistavien kirjojen tärkeyttä, oli vahvan sensuurin ja tiedon kontrolloimisen hallitsemassa kulttuurissa jokseenkin vallankumouksellista. Hän oli sielultaan tiedemies, joka uskoi vakaasti siihen, että ainoastaan erilaisuuden kunnioitus omana itsenään oli tie ihmisyyden parempaan ymmärtämiseen ja ihmiskunnan kehitykseen. Tästä syystä hartaan kristityn oli hyväksyttävä myös vääräoppiset teokset. Tosi asiassa kirjaston avoimuus ei tarkoittanut Naudéllakaan kaikkia ihmisiä. Se käsitti oppineet miehet. Naiset rajattiin vielä pitkäksi aikaa tiedon tasa-arvoisuuden ulkopuolelle. Joka tapauksessa näinkin rajatun avoimuuden peräänkuulutus oli 1600-luvun yksityiskirjastojen viidakossa poikkeuksellista.
Mitä tästä opimme? Naudén pohtimat teemat kirjastojen avoimuudesta kaikille, tiedon tasavertaisuudesta, sananvapaudesta ja erilaisten näkökulmien hyväksymisestä, tiedon sensuroimisesta ja hyökyaallon lailla kiihtyvästi etenevän tietomäärän haltuunotosta ovat tuskin hävinneet mihinkään. Niin ei ole tehnyt myöskään kirjaston merkitys kulttuurisen muistin säilyttäjänä ja jakajana. Kulttuurit muuttuvat ja siinä elävät ihmiset vaihtuvat, mutta se, millä molemmat elävät ikuisesti, on yhteinen, jaettu muisti.
Lupasin yhtenä ja ilmeisen heikkona hetkenä vielä palaavani wanhan pääkirjastotalon avajaisiin – vieläpä hivenen pohdiskelevaan sävyyn. Nyt koetan lunastaa lupaamani.
Kulttuuriministeri puhui avajaispäivänä kauniisti kirjaston arvosta yhteisössä. Hänelle kirjasto on kansakunnan muisti, sen itsenäisyyden ja erityisyyden jalo kunniamerkki. Parhaimmillaan kirjasto on tiedon ja kulttuurin ehtymätön aarreaitta, tie mielen sivistykseen ja tekemisen taidokkuuteen. Kirjastonhoitaja ihan herkistyi näistä sanoista. Tänä päivänä kirjaston olemassaoloa ja palveluita pidetään turhan usein itsestään selvinä, aina olemassa olleina etuuksina. Koko kansakunnan kattava kirjojen, elokuvien, lehtien ja CD-levyjen ilmainen lainaus on kuitenkin poikkeus maailmanlaajuisesti – eikä sen historiakaan ole kovin pitkä. Siksi jokainen puheenvuoro kirjastojen merkityksellisyydestä tuntuu hyvälle ja lämmittää sielua kummasti.
Internet ja kirjapainotaito - miten seilaan tiedon hyökyaallossa
Mutta mihin kirjastoja sitten tarvitaan? Mitä korulauseiden takaa oikein paljastuu? Menneisyyden tuntemisen arvoa on vaikea korostaa liikaa. Historia antaa monesti vastauksen nykyhetken kysymyksiin - niin myös tähän. Internetin bittiviidakoissa kirjastojen tehtävä on paljolti sama kuin yli 500 vuotta sitten, kun kirjapainotaito levittäytyi ympäri Eurooppaa valjastaen eurooppalaisen ihmisen mielen toinen toistaan ylitsevuotavampiin tiedon ja taidon hedelmiin. Eurooppalainen ihminen tunsi kokevansa todellisen uudestisyntymän - renessanssin.
Suhde vanhaan maailmaan muuttui peruuttamattomasti. Vahvasti kristillinen kulttuuri alkoi maallistua. Kuvataiteissa korea ja viaton hengellisyys korvautui Michelangelon vahvalla ja aistillisella ruumiillisuudella. Tunnettu, jähmeänä pidetty käsitys maailmasta murtui valtavan luovuuden hyökyaallon alle. Virallinen totuus maailmasta joutui kilpailutilanteeseen ja se asetettiin monella tapaa kyseenalaiseksi. Uskonpuhdistus haastoi paavin johtaman katolisen kirkon. Löytöretket olivat vuorostaan räjäyttäneet aivan kirjaimellisesti eurooppalaisten silmille uuden maailman, uudet ihmiset ja uuden tiedon. Painetut kirjat kiihdyttivät tiedon kasvua. Kirjojen määrän moninkertaistuessa itse tietosisältökin lisääntyi hurjaa vauhtia, koska kirjat synnyttivät aina uusia, aiempia kirjoja kommentoivia ja täydentäviä teoksia. Lopulta tieto ja sen hallitseminen alkoivat riistäytyä käsistä.
Yksi keino vastata alati kasvavaan tietoon oli hankkia kaikki mahdollinen tieto itselle. Tämä tarkoitti kaikkia mahdollisia kirjoja. Hengenmiesten luostarikirjastot alkoivat saada rinnalleen ruhtinaiden ja varakkaiden kauppiaiden loistokkaita yksityiskirjastoja. Oikeastaan ne olivat aarrekammioita, jotka todistivat omistajansa jaloa sivistyneisyyttä ja herruutta toisiinsa nähden. Toinen tapa rajoittaa tietoa oli kahlita sen määrää. Tähän pyrittiin ankaralla sensuurilla. Keskenään kilpailevat kirkot julkaisivat listoja kielletyistä kirjoista ja sopimattomista aiheista. Edellisten rinnalla kehittyi myös kolmas tiedonhallitsemisen väline: kirjastonhoitajien ammattikunta. Sen tehtävänä oli koota kirjat hallituiksi kirjastoiksi ja järjestää ne järkeväksi kokonaisuudeksi.
Gabriel Naudé - ammattina kirjastonhoitaja
Kirjastonhoitajille luotiin ensimmäiset ammatilliset ohjeet 1600-luvun Ranskassa, kun maineikkaan kardinaali Richelieun kirjastonhoitaja Gabriel Naudé (1600 - 1653) antoi tarkat ohjeet kirjastonperustajalle vuonna 1627. Hän maalasi tarkkanäköisesti periaatteita kirjojen valinnalle ja hankkimiselle kirjaston kokoelmiin sekä niiden järjestämiselle. Myös kirjastotilojen edullisuutta pohdittiin – mm. mihin ilmansuuntiin kirjastojen ikkunoiden oli hyvä olla parhaimman lukunautinnon ja oppimistulosten saavuttamiseksi. Naudén käsityksissä kirjastot eivät olleet enää kirjavarastoja vaan tiedon tarjoajia. Asiakasta oli kunnioitettava kaikin tavoin. Kirjat oli järjestettävä niin, että ne oli mahdollisimman helppo löytää. Hyvämaineinen asiakas saattoi saada kirjoja kumouksellisesti jopa kotilainaan. Ennen kaikkea Naudé oli kuitenkin edistyksellinen humanisti. Kirjaston oli oltava avoin kaikille, ei vain omistajalleen. Aineistoltaan sen oli suotavaa olla mahdollisimman monipuolinen. Monipuolisuus tarkoitti kaikkien mahdollisten näkökulmien kunnioittamista. Se, että Naudé korosti myös vallitsevia maailmankäsityksiä kyseenalaistavien kirjojen tärkeyttä, oli vahvan sensuurin ja tiedon kontrolloimisen hallitsemassa kulttuurissa jokseenkin vallankumouksellista. Hän oli sielultaan tiedemies, joka uskoi vakaasti siihen, että ainoastaan erilaisuuden kunnioitus omana itsenään oli tie ihmisyyden parempaan ymmärtämiseen ja ihmiskunnan kehitykseen. Tästä syystä hartaan kristityn oli hyväksyttävä myös vääräoppiset teokset. Tosi asiassa kirjaston avoimuus ei tarkoittanut Naudéllakaan kaikkia ihmisiä. Se käsitti oppineet miehet. Naiset rajattiin vielä pitkäksi aikaa tiedon tasa-arvoisuuden ulkopuolelle. Joka tapauksessa näinkin rajatun avoimuuden peräänkuulutus oli 1600-luvun yksityiskirjastojen viidakossa poikkeuksellista.
Mitä tästä opimme? Naudén pohtimat teemat kirjastojen avoimuudesta kaikille, tiedon tasavertaisuudesta, sananvapaudesta ja erilaisten näkökulmien hyväksymisestä, tiedon sensuroimisesta ja hyökyaallon lailla kiihtyvästi etenevän tietomäärän haltuunotosta ovat tuskin hävinneet mihinkään. Niin ei ole tehnyt myöskään kirjaston merkitys kulttuurisen muistin säilyttäjänä ja jakajana. Kulttuurit muuttuvat ja siinä elävät ihmiset vaihtuvat, mutta se, millä molemmat elävät ikuisesti, on yhteinen, jaettu muisti.
keskiviikko 8. lokakuuta 2008
Kutsu avoimelle vyöhykkeelle
Open Zone -projektin tiedotustilaisuus pääkirjaston Studiossa torstaina 9.10.2008 klo 10-11.30
Open Zone – Avoimen oppimisen ja aktiivisen kansalaisuuden lähikirjastovyöhyke on 3-vuotinen, ESR:n rahoittama kehitysprojekti, joka toteutetaan yhteistyössä Turun kaupunginkirjaston, Diakonia-ammattikorkeakoulun, Turun kristillisen opiston sekä Turun ammattikorkeakoulun kanssa. Projektin tavoitteena on kirjaston monikulttuuristen palveluiden kehittäminen ja maahanmuuttajien aktiivisen kansalaisuuden tukeminen. Projektissa järjestetään mm. ensimmäiset maahanmuuttajille suunnatut kirjastoalan ammatilliset opinnot.
Projektin kohderyhmänä ovat erityisesti naiset ja nuoret. Palveluiden kehittämisen lähtökohtana on maahanmuuttajien kuuleminen ja maahanmuuttajien osallistuminen palvelujen ja toiminnan suunnitteluun sekä toteuttamiseen.
Projektin koordinaattori on Anna Hilska. Hän ottaa mielellään vastaan ideoita, toiveita ja ehdotuksia nuorten toivomista palveluista.
Tervetuloa huomenna kuulemaan lisää!
Lisätietoja projektista:
Maahanmuuttajakoordinaattori Anna Hilska
Turun kaupunginkirjasto
044-9075271
anna.hilska@turku.fi
Open Zone – Avoimen oppimisen ja aktiivisen kansalaisuuden lähikirjastovyöhyke on 3-vuotinen, ESR:n rahoittama kehitysprojekti, joka toteutetaan yhteistyössä Turun kaupunginkirjaston, Diakonia-ammattikorkeakoulun, Turun kristillisen opiston sekä Turun ammattikorkeakoulun kanssa. Projektin tavoitteena on kirjaston monikulttuuristen palveluiden kehittäminen ja maahanmuuttajien aktiivisen kansalaisuuden tukeminen. Projektissa järjestetään mm. ensimmäiset maahanmuuttajille suunnatut kirjastoalan ammatilliset opinnot.
Projektin kohderyhmänä ovat erityisesti naiset ja nuoret. Palveluiden kehittämisen lähtökohtana on maahanmuuttajien kuuleminen ja maahanmuuttajien osallistuminen palvelujen ja toiminnan suunnitteluun sekä toteuttamiseen.
Projektin koordinaattori on Anna Hilska. Hän ottaa mielellään vastaan ideoita, toiveita ja ehdotuksia nuorten toivomista palveluista.
Tervetuloa huomenna kuulemaan lisää!
Lisätietoja projektista:
Maahanmuuttajakoordinaattori Anna Hilska
Turun kaupunginkirjasto
044-9075271
anna.hilska@turku.fi
perjantai 3. lokakuuta 2008
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)