perjantai 31. lokakuuta 2008

Haapaprinsessa ja muita kuvitettuja satuja

Prinsessasatuja, Saaga ja Stoori 12.10.–14.11.2008

Pääkirjaston lasten ja nuorten osastolla huokaillaan ihastuksesta. Vitriineissä ja seinillä kimaltelee ja kahisee erilaisia prinsessaluomuksia. On tylliä, satiinia ja pitsiä. Sadunomaisissa valokuvissa nuoret nykyprinsessat esittelevät Marja-Liisa Penttilän suunnittelemia juhla-asuja.

Prinsessasatuja-näyttely perustuu Kristiina Louhen kuvittamaan Prinsessojen satuaarre -kirjaan. Penttilä on kuvittanut satujen sisällön modernilla tavalla; aidoilla puvuilla ja manipuloiduilla kuvilla saduista tulee todentuntuisia.

”Halusin kertoa uudella tavalla sadun sisällön. Saada tavallaan sadut oikeasti elämään.”, kertoo Penttilä. Hän jatkaa, että prinsessasadut ja upeat vaatteet ovat aina kiehtoneet pieniä ja isoja tyttöjä, niin häntäkin.

Näyttelyssä on mukana Kristiina Louhen alkuperäiskuvituksia ja Henrik Kihlmanin uniikkikoruja.

Näyttelyä täydentävät kirjaston oman henkilökunnan kirjatalojen vitriineihin luomat pienikokoiset satumaailmat. Kurkistus yhteen ja hups, tulet sukeltaneeksi keskelle satua, jossa ruusuköynnös on kietonut uinuvan linnan kätköihinsä. Vain näennäisen viaton rukki muistuttaa aiemmista tapahtumista.

Prinsessanäyttely on kiertänyt Suomea vuoden 2006 lopulta. Turusta näyttely siirtyy Brysseliin.

Näyttelyn ideointi, suunnittelu ja toteutus Marja-Liisa Penttilä

puvut Marja-Liisa Penttilä
kuvaus Tuomas Hampaala
kuvankäsittely Toni Kilpinen
kampaukset ja meikki Tom Wennerstad

Ei kommentteja: