perjantai 5. syyskuuta 2008

Kadonneita prinssejä, julmia kuninkaita ja muita kummitustarinoita

HUOM! Seuraavaa tarinaa ei suositella heikkohermoisille.

Stoorin blogin kevät päättyi leikkimieliseen haamujen esiin manaukseen, kun Rime huhuili kirjaston ihka oman kummituksen perään. Blogin on nyt sateisten ja hämärtyvien syysiltojen kutsuessa aika palata viehkeiden kummitustarinoiden äärelle.

Viimeksi jännitettiin kirjastojen kellarikäytävillä. Nyt matka vie sumuiseen Lontooseen, jonka kadut ja rakennukset kuiskivat toinen toistaan vertahyytävämpiä kertomuksia. Kaupungin tunnetuimpia kummittelupaikkoja on Towerin harmaiden muurien ympäröimä ja lukuisia salaisuuksia kätkevä linna. Matkaamme siis sinne.



Towerin pikkuprinssit

Yksi Towerin kuuluisimmista tarinoista kertoo kahdesta 9 ja 12 -vuotiaasta prinssistä, jotka elivät vangittuina linnan niin sanotussa ”verisessä tornissa”. Pojista vanhempi oli kruununperijä, ja hänet oli jo valittu Englannin seuraavaksi kuninkaaksi. Prinsseillä oli kuitenkin hyvin ilkeämielinen ja vallanhimoinen setä. Hän oli syrjäyttänyt pojat, haalinut valtaistuimen itselleen ja lukinnut kruununperijän veljineen pahamaineiseen linnaan.

Vangittujen poikien nähtiin usein leikkivän ja vilkuttavan iloisesti tornin ikkunasta kaupunkilaisille. Yht’äkkiä he kuitenkin katosivat, ja ilmestyivät uudestaan linnan kolkkoja käytäviä koristavina, surumielisinä ja käsi kädessä kulkevina haamuolentoina.

Prinssien kohtalo on yksi kuuluisimmista historiallisista mysteereistä, eikä se ole koskaan selvinnyt täysin varmuudella. Perimätiedon mukaan he joutuivat ahneeksi, katalaksi ja petolliseksi kuvatun setänsä murhauttamiksi. Tätä teoriaa tukee 1600-luvulla tehty löytö: Towerin korjaustöissä paljastui kahden lapsen luut. Historian syyttävä sormi onkin jo vuosisatojen ajan osoittanut poikien setää, kuningas Rikhard III:ta (kuninkaana 1483–85). Ajan kirjailijat tukivat hänen syyllisyyttään. Rikhard kuvattiin poikkeuksellisen säälimättömäksi, alituisen kunnian- ja vallanhimon raastamaksi ihmiseksi, joka ei vallantavoittelussaan kaihtanut mitään keinoja.

Rikhardin julmaa mieltä todistettiin karmivan rujolla ulkomuodolla. Hänen kerrottiin olleen ruumiiltaan pienikokoinen. Kuihtuneen kapeita ja kalmankalpeita kasvoja verhosivat korpinmustat, olkapäille ulottuvat hiukset. Rikhard ontui, hänen selässään oli iso kyttyrä ja hänen toinen kätensä oli surkastunut. Terveellä kädellään Rikhardin kerrottiin puristaneen jatkuvasti tikariaan, ja näykkivän lakkaamatta huuliaan, aivan kuin hänen mielensä olisi ehtymättömästi suoltanut uusia ilkeämielisiä juonia. Rikhardin surmatyöt näkyivät hänen vaatetuksessaankin: hänen kerrottiin pukeutuneen mustaan, kauttaaltaan veren tahrimaan samettiin.

Rikhardin syyllisyydestä todisti myös hänen kohtalonsa. Prinssien oletettu kuolema sai aikaan kapinan, jonka johdossa oli Tudor-sukuinen Henrik - omien sanojensa mukaisesti Jumalan enkeli, joka oli tullut vapauttamaan Englannin valtakunnan pahuuden ikeestä. Moraalinen oikeus toteutui, kun Rikhard surmattiin taistelujen melskeessä ja Tudor-suvun valtakausi alkoi. Tämä on kuitenkin vain osatotuus…

Konnasta sankariksi

Tämän päivän historiankirjoitus näkee Rikhardin kovin eri tavoin. Hänet kuvataan komeaksi sankarikuninkaaksi: taitavaksi sotapäälliköksi, suosituksi hallitsijaksi, lempeäksi ja valveutuneeksi lainkäyttäjäksi, joka piti aina kaikkein heikoimpien puolta. Näiden tulkintojen mukaan Towerin prinssejä ei surmattu lainkaan, ja jos surmattiin, niin Rikhard ei ollut siihen millään tavalla osallinen.

Rikhardin puolustajien mukaan paholaismaista julmuutta tihkuva kuva piirrettiin vasta hänen kuolemansa jälkeen. Onkin todennäköistä, että Rikhardin seuraajat mustamaalasivat häntä kaikin mahdollisin tavoin. Historiankirjoituksella oli poliittinen tehtävä: helpoin tapa perustella Rikhardin syrjäyttäminen oli tehdä hänestä pahimman luokan ihminen, jonka pelkkä ulkomuoto viesti mielen ja sielun turmeltuneisuudesta. Towerin prinssien surmaaminen asetettiin hänen harteilleen, koska se oli kaikkein kirkkain todiste hänen niljakkaasta epäinhimillisyydestään.

Mistä edellinen kertoo? Historiallisessa totuudessa on hyvin usein kyse näkökulmasta. Historiankirjoitus on voittajien oikeus, ja sillä sekä vahvistetaan että puolustellaan heidän näkemyksiään. Häviäjän roolina on alistua historian halveksituksi konnaksi. Prinssien salaperäinen kohtalo paljastaa myös historian alituisen kiehtovuuden. Parhaimmillaan historiantutkimus on salapoliisityötä - menneisyyden salaisuuksien selvittämistä.

Historiankirjoittajat ovat kenties vaihtaneet näkökulmaa. Tästä huolimatta Rikhard jatkaa eloaan populaarikulttuurin konnana, jonka läpeensä kieroutunut mieli on täynnä toinen toistaan ilkeämpiä juonia. Hän on arkkityyppi, hahmo, jossa erilaiset inhimillisen pahuuden esittämistavat sulautuvat. Perinteet elävät syvällä kulttuurissa ja niitä on hyvin vaikea murtaa. Rikhardin hahmo on esimerkiksi kaikille sarjakuvia lukeneille tuttu. Vallanhimoinen, alituisen kärttyinen ja pienikokoinen Ahmed Ahne jatkaa samaa arkkityyppiä. Niin tekevät myös pikkupossuja jahtaava Iso-paha susi ym. lukuisat Disney-elokuvien konnat - puhumattakaan television saippuasarjojen koston- ja vallanhimoisista ilkimyksistä.

Balladi metsän lapsosista

Myös Towerin prinssien tarina toistaa arkkityyppistä malliaan. Englannissa kiertää balladi, jonka juuret ovat 1500-luvulla. Kyseinen legenda kertoo kahdesta pienestä lapsesta, jotka olivat perineet vanhempansa valtavan omaisuuden. Testamentissa oli yksi ehto: lapset saisivat perintönsä vasta tullessaan täysi-ikäisiksi. Muussa tapauksessa rikkaudet siirtyvät heidän sedälleen, joka määrättiin lasten holhoojaksi.

Kullanhimo ja ahneus valtasivat sedän. Hän palkkasi kaksi murhaajaa ja antoi näille tehtäväksi viedä lapset metsään surmattaviksi. Pienten lasten viattomuus sai kuitenkin toisen murhaajan sydämen heltymään. Hän piilotti pienokaiset ja lähti hakemaan näille ruokaa. Samalla hän vannotti, etteivät lapset lähtisi yksikseen syvemmälle synkkään metsään. Nälkäiset ja pelokkaat sisarukset eivät piitanneet varoituksista vaan lähtivät sovitulta paikalta. He kävelivät käsi kädessä ympäri metsää, kunnes eksyivät, nukahtivat ja kuolivat sylikkäin.

Jumalan kosto ja viha iskivät nyt heidän setäänsä. Hän ajautui onnettomuuksien syöksykierteeseen rangaistuksena ahneudestaan. Loppunsa hän näki riutuen vankilassa. Legenda elää yhä vahvasti kansantarinoissa, joissa samaisessa metsässä käyskentelevä kulkija voi hämärän tultua nähdä kaksi lasta kulkemassa käsikkäin tai kuulla lasten itkua.

Tarinoissa Towerin prinsseistä ja metsän lapsosista legenda ja historia syleilevät. Esitetyt tarinat ovat niin lähellä toisiaan, että niiden todenperäisyyttä on enää vaikea erottaa keksitystä. Eri asia on, onko tähän tarvettakaan? Towerin prinssien kohtalo säilyy mysteerinä. Samoin tekee Rikhard III:n historiallinen hahmo: Oliko hän mielipuolinen tyranni vai jalo ja valveutunut, mutta historian mustamaalaama sankarikuningas?

Lisätietoa Towerin prinsseistä, metsän lapsukaisista ja Rikhard III:ta löydät vaikkapa englanninkielisestä Wikipediasta.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Hieno ja kiinnostava juttu, kiitos!