Velhoiltiin sitä ennenkin

Velhoiltiin sitä ennenkin: aikoja ja kirjoja ennen Potteria

Kansainvälistä Harry Potter –iltaa vietetään 5. helmikuuta. Mutta nuoriherra Potter ei suinkaan ole ainoa velhoksi paljastuva nuorukainen, eikä J.K. Rowling ensimmäinen velhojen koulutuksesta kertonut kirjailija. 

Potterinsa kaikki ovat varmasti lukeneet, joko Jaana Kaparin suomennoksina tai sitten suoraan alkukielellä, joten jätetään Harry hetkeksi rauhaan ja katsotaan, ketkä ovat häntä edeltäneet ja millä tavalla. 

King's Cross - aseman junalaitureilla on ruuhkaa

 Vaikka tällä tavalla: Lontoolaisen King's Crossin juna-aseman asemalaiturilta 13 johtaa väylä maagiseen maailmaan, josta ryhmä sadunomaisia toveruksia saapuu meidän maailmaamme etsimään yhdeksän vuotta sitten kaapattua prinssiä. Etsintäpartioon kuuluu niin kiltti iso jättiläinen kuin vanha viisas velhokin. Ryhmän yllätys on suuri, kun prinssi onkin kasvanut kaappaajansa talossa orpopoikana eikä ole ihan niin kuninkaallinen kuin mitä etsintäporukka luulee.

Ei mutta hetkinen! Tuohan kuulostaa hyvin paljon ensimmäisen Harry Potterin alkuasetelmalta. 

Niin kuulostaakin, mutta teos eli Eva Ibbotsonin Haamupartio ja kadonnut prinssi (The Secret Of Platform 13) ilmestyi kuitenkin vuonna 1994 eli kolme vuotta ennen Harry Potteria ja Viisasten kiveä. Voisi kuvitella, että Ibbotsonin, kuuluisan lastenkirjailijan, teos on antanut melkoisesti vaikutteita Rowlingille. 

Kyynisempi voisi sanoa, että ehkäpä vaikutteita on vähän turhankin paljon, jopa plagioinniksi asti. Mutta miksipä suotta ilkeilemään, koska Eva Ibbotson itse on todennut, että kaikki kirjailijat lainaavat toinen toisiltaan. Yhtä kaikki Haamupartio ja kadonnut prinssi kannattaa lukea jos vain käsiinsä saa. Ja miksi ei saisi, sillä siitä otettiin muutama vuosi sitten uusi painos jota on runsain mitoin saatavilla Vaski-kirjastoissa. 

Vältä King's Crossin asemalaitureita jos olet velhoallergikko.

Pojat, pöllöt ja velho-opettajat

Juna-aseman laiturien sijasta on muunkinlaisia tarinoita. Miltä kuulostaisi tarina yksinäisestä, silmälasipäisestä ja tummahiuksisesta nuoresta pojasta, joka saa yhtäkkiä kuulla salaperäiseltä muukalaiselta olevansa velho? Poika tutustuu velhouden ja yliluonnollisten olentojen mutkikkaaseen maailmaan ja saa kaupan päälle vielä itselleen lemmikkipöllön. Meneekö liian Potteriksi? 

Ei oikeastaan voi mennä, sillä tämä poika, Timothy Hunter, seikkaili ensimmäistä kertaa jo vuonna 1990 Neil Gaimanin käsikirjoittamassa sarjakuvatarinassa The Books Of Magic, yhdeksän vuotta ennen Harrya. Tarina on julkaistu suomeksi vuonna 2002 Magic Fantasy -nimisessä lehden numeroissa 1-2, mutta jos niitä ei divareista onnistu löytämään niin Turun pääkirjaston kokoelmissa on parin vuoden takainen deluxe-uusintapainos odottamassa lukijaansa.

 

Timothy ja pöllö. There's such thing as magic!

Tarina on paljon tummasävyisempi kuin Rowlingilla, mutta alkuasetelman yhtäläisyydet Potterin tarinaan ovat kuitenkin melkoiset. Sandman-sarjakuvan käsikirjoittajana ja kirjailijana tunnettu Gaiman ei kuitenkaan kanna Rowlingille kaunaa vaikka Timothy Hunter seikkaili vuosia ennen Harrya oppimassa velhouden saloja. Gaimanin perusteetkin ovat samat kuin Ibbotsenilla, joten uskottava se on: myytit, tarut ja arkkityypit ovat kaikkien kirjailijoiden yhteisiä aarrekammioita joista jokainen kirjailija ammentaa omiin teoksiinsa ja joihin kenelläkään ei ole yksinoikeutta.

 Arkkityypeistä stereotyyppeihin

Tätä on tutkittukin: jos jotakuta kiinnostaa vähän teoreettisempi mutta varsin kiinnostava klassikkotutkimus sankareista, tarinoista ja arkkityypeistä niin sitten ei kun lukemaan Joseph Campbellin tietokirjaa Sankarin tuhannet kasvot. Vanhan viisaan mentorihahmon arkkityyppi on ainakin kumman tuttu aina Gandalfista Dumbledoreen.

Onko sinun reksisi tämmöinen?

Oikeassa elämässä Dumbledore tosin saisi ripeästi kenkää virastaan, onhan hänen koulunsa kieltämättä hieman omituinen. Oppilaita tuntuu vahingoittuvan tai jopa kuolevan harva se lukuvuosi, oppilaista neljäsosa on suoraa värväysmateriaalia yli-ihmisoppia julistavan velhotyrannin joukkoihin ja rehtori itse tuntuu sallivan sen, että alaikäiset oppilaat puuhailevat hengenvaarallisia tehtäviään koulun tiloissa. 

Ei taitaisi tulla ainakaan suomalaiselta kouluhallitukselta puhtaita papereita. Toisaalta voisi sitä paljon Dumbledorea ikävämpiäkin oppimestareita olla, kuten Mustan myllyn mestari joka on varsin pirullinen mies, ellei itse piru. 

Mustasta myllystä maailmansodan melskeisiin 

Otfried Preusslerin teos Mustan myllyn mestari kertoo 14-vuotiaasta Krabat-pojasta, joka päätyy oppipojaksi salaperäiselle mustalle myllylle. Myllyllä ei jauhetakaan tavallista viljaa vaan siellä myllyn mestari opettaa nuorille oppipojilleen velhoutta. 

Vuoden 1978 painos

Velhouden saloilla on kuitenkin hintansa, sillä myllyn mestari uhraa joka vuosi yhden oppipojistaan saadakseen itse voimaa. Harvalla on kykyä tai tahtoa asettua mestaria vastaan, mutta lopulta Krabat asettuu tätä vastaan.

Tarina perustuu 1700-luvun vanhoihin kansantaruihin, joten tarut velhon oppipojista taistelemassa pahuuden voimia vastaan ovat satoja tai tuhansia vuosia vanhoja. Preusslerin tarinalla on kuitenkin modernimpi ja synkempi taustansa, sillä ennen kirjailijaksi tuloaan nuori Otfried oli lapsisotilas.

Preussler nimittäin värvättiin suoraan koulusta alaikäisenä Saksan armeijaan Wehrmachtiin taistelemaan itärintamalle. Vuosien sotimisen jälkeen Preussler vangittiin Saksan armeijan romahtaessa ja Preussler virui seuraavat viisi vuotta vankileireillä. Normaaliin nuoruuteen ja elämään hän pääsi vasta 26-vuotiaana. Tuolloinkin hän oli onnekas, sillä monet hänen ikätovereistaan eri maissa olivat kuolleet maailmansodan eri konflikteissa ja tuhoissa.

Otfried Preussler

Ei olekaan ihme, että Krabatin taistelun mustaa mestaria vastaan voi rinnastaa yhtä hyvin taisteluun tosielämänkin mustia mestareita vastaan. Joskus taistelu on ulkoista ja puolen valinta selkeämpää. Useammin taistelu voi kuitenkin olla sisäistä taistelua ja sen tajuamista, että on itse joutunut väärään seuraan tai vähintäänkin katsonut vain sivusta puuttumatta asioihin jotka tietää vääräksi.

Aina ei ole helppoa vastustaa Voldemorteja, mutta omalla tavallaan jokainen voi yrittää olla oman elämänsä Harry Potter, oli otsassa arpea tai ei. Sen kunniaksi hyvää kansainvälistä Harry Potter -päivää!