Olenkohan eksynyt jonnekin vieraalle maalle…
...ainakin arjen kokemus ja virallinen totuus seilaavat täysin
vastakkaisiin suuntiin.
Teini-ikäisten nuorten lukemisinnokkuus ja varsinkin sen
puute ovat olleet jo pitkään syvän huolen aiheena aina yhteiskunnallisessa
keskustelussa asti. Erilaiset nuorison ajankäyttö- ja harrastustutkimukset julistavat
jatkuvasti sitä, kuinka vähän nuoret lukevat. Suunnan vakuutetaan olevan kiistaton
ja selvä: lukemisharrastus elää jatkuvasti kiihtyvässä syöksykierteessä.
Rohkenen olla eri mieltä.
Tarkastelin Stoorin viime vuoden lainauslukuja alun perin
ihan muuta tarkoitusta varten ja yllätyin kovasti - tai en minä mitään
yllättynyt. Pikemminkin tulokset vastasivat omaa vahvaa arkikokemustani: Stoori
on jo sellaisenaan vilkas paikka ja kyllä ainakin meidän nuoremme lukevat ja lainaavat
kaunokirjallisuutta: PALJON!
Stoorin lainausluvut olivat aika hurjia. Nuorten
suosikkisarjojen kohdalla lähestytään parhaimmillaan jo aikuisten
kaunokirjallisuuden lainauslukuja. Esimerkkinä voi mainita tällä hetkellä
Stoorin lainakuningattarena loistava Sara Shepardin Valehtelevat viettelijät
-sarja, jota on suomennettu jo seitsemän osaa. Näitä jokaista on hankittu parikymmentä
kappaletta, ja ne ovat käytännössä koko ajan lainassa.
Tilanne on tuttu asiakaspalvelutilanteessa. Suosikkeja
kysytään jatkuvasti ja vastauksena on harmittavan usein: ”ei ole nyt saatavilla.”
Lisäkappaleita toki tilataan, mutta nekään eivät tunnu riittävän kuin hetkellisesti.
Manga on toinen jo pitkään nuoria lukijoita innostanut
kirjallisuuden muoto. Sen kappalemäärät ovat toki pienempiä (enimmillään 4 kpl
samaa kirjaa), mutta eivätpä nämäkään suosikit pahemmin hyllyjä täytä.
Jos sallitaan, niin otetaan pieni matemaattinen sivupolku: Lainatuimmassa
Navi Luna -mangasarjassa on esim. sen ensimmäistä osaa 4 kpl. Niitä on
lainattu viime vuonna yhteensä 84 kertaa. Jos laina-aika on kuukausi ja kuukausia
on vuodessa 12, voi nopeasti laskea, että ovatpahan nuo viihtyneet muualla kuin
kirjastossa. Ja nämä ovat vain lainat. Mangasta on hyvä muistaa, että sitä luetaan
todella vilkkaasti myös kirjastossa paikan päällä.
Mutta takaisin itse asiaan… En tiedä, onko kyse
väliaikaisesta hairahduksesta vai kenties nuortemme osallisuudesta maailmanlaajuiseen
Young adult -kirjallisuuden menestystarinaan. Tämä niin sanottu nuorten
aikuisten kirjallisuus juhlii ympäri länsimaailmaa bestseller-listojen
kärjessä. Kirkkaimpana esimerkkinä ovat Stephanie Meyerin Twilight-sarja ja Suzanne
Collinsin Nälkäpeli-trilogia.
Toisaalta tämä on kirkas osoitus muoti-ilmiöiden voimasta ja
tärkeydestä. Suosio lisää suosiota. Sana hyvästä kirjasta leviää salamannopeasti. Nuorten on ensiarvoisen tärkeää olla tietoisia muoti-ilmiöistä, ja
siitä mistä ystäväpiiri keskustelee. Olet osa ryhmää, kun olet lukenut saman
kirjan kuin muutkin. Tämä ryhmäytyminen on varmasti yksi selittävä tekijä.
Toinen, arkisempi ja vähemmän juhlavampi selitys taitaa olla se, että nuorille
myös julkaistaan enenevässä määrin hyvää ja kiinnostavaa kirjallisuutta. Tai
sitten kyse on vain siitä, että vastoin kaikkia ennakko-oletuksia ainakin osa
nuorista tykkää lukea – kirjaa – valtavasti – ihan oikeasti.
Jälkimmäisiä olen kutsunut Harry Potterin lapsiksi. He
ovat niitä, jotka ovat oppineet lukemaan, kaipaamaan ja sitoutumaan pitkäjänteiseen
lukemiseen. Uskoisin, että juuri tämä, potterinsa lukenut sukupolvi ahmii nyt nuorten aikuisten
kirjallisuutta. Mutta voisivatko he edustaa jopa jonkinmoista lukemisen
uutta vallankumousta? Kenties? Ainakin he ovat niitä, jotka yhä edelleen nauttivat lukemisesta ja ahmivat
kaunokirjallisuutta surullisista tilastoista ja synkistä tulevaisuuskuvista huolimatta. Kunhan vain turvaamme ja annamme heille siihen mahdollisuuden. Toisin sanoen, tarjoamme nuorelle monipuolisen ja innostavan vaihtoehdon uppoutua tarinaan.
Alla on lueteltu Stoorin vuoden 2013 lainatuimpien TOP 12:
Shepard, Sara: Kaivattu (Valehtelevat viettelijät, osa 1)
(169 lainaa)
Shepard, Sara: Virheetön (Valehtelevat viettelijät, osa 2)
(169 lainaa)
Collins Suzanne: Nälkäpeli. Osa 3: Matkijanärhi (153 lainaa)
Riordan Rick: Eksynyt sankari (122 lainaa)
Kinney, Jeff: Neropatin päiväkirja. Osa 3: viimeinen
oljenkorsi (121)
Riordan, Rick: Jumalten sota (121)
Collins, Suzanne. Nälkäpeli. Osa 2: Vihan liekit (120)
Fizpatrick, Becca: Riitasointu (120)
Kinney, Jeff: Neropatin päiväkirja. Osa 1 (117)
Shepard, Sara. Täydellinen (Valehtelevat viettelijät, osa 3)
(117)
Riordan, Rick: Labyrinttitaistelu (117)
Smith, Jennifer E.: Tilastollinen todennäköisyys kohdata se
ainoa oikea (111)
1 kommentti:
Kuinkahan moni aikuinen on viehättynyt nuortenkirjojen tarjoamaan maailmaan? Nuortenkirja kun on paljon helpompi lukukokemus kuin moni aikuistenromaani.
Lähetä kommentti