torstai 7. marraskuuta 2013

Medialukupiirin tekemiä sarjakuvia osa 1



Tänä syksynä starttasi lasten ja vanhempien yhteinen medialukupiiri, joka kokoontuu joka kuukausi käsittelemään erilaisia medioihin liittyviä aiheita. 

Lokakuun medialukupiirissä pohdittiin sarjakuvia. Ovatko ne oikeaa lukemista? Miksi lapset ja nuoret lukevat sarjakuvia? Ovatko sarjakuvat huonompaa lukemista kuin "oikeat" kirjat? 

Keskustelun ohessa valmistui myös sarjakuvia.



Kirja, joka katosi:


Ei näin:

 On yksi, joka voi pelastaa kaikki:



Medialukupiiri tiedottaa: 

Oletko pudonnut kärryiltä lastesi mediankäytöstä? Haluaisitko perehtyä lasten mediamaailmaan yhdessä kokeillen? Turun pääkirjasto järjestää syksyllä 2013 lasten ja vanhempien yhteisen medialukupiirin, jossa lapset ja vanhemmat toimivat yhdessä kriittisinä lukijoina. Tutustumme nettiin, peleihin, tv-ohjelman kuvauksiin, sarjakuviin ja musiikkipalveluihin. Medialukupiiri on osa Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamaa kansallista Lukuinto-ohjelmaa.



Tapaamiset on suunnattu erityisesti 4.–6.-luokkalaisille ja heidän vanhemmilleen, mutta kaikki kouluikäiset lapset huoltajineen ovat tervetulleita. Medialukupiiri kokoontuu pääkirjastolla kerran kuussa torstai-iltaisin klo 18.00–19.30. Voit osallistua yhdelle tai useammalle kerralle.

MUSIIKKI MUUTTI LEVYLTÄ NETTIIN

Musiikkia ei nykyään tarvitse ostaa levyllä, vaan sen voi ladata netistä. Kaikki netistä löytyvä musiikki ei kuitenkaan ole laillista. Mitä kommervenkkejä liittyy netin musiikkipalveluihin? Entä mitä tarjottavaa kirjastolla on musiikinkuuntelijalle? Levyraadissa kuunnellaan lasten ja aikuisten lempikappaleita ja etsitään uutta kiinnostavaa musiikkia!
Torstaina 28.11. klo 18.00–19.30 kokoushuone 1:ssä (Café Siriuksen yläkerta), Linnankatu 2.

20 ensimmäistä mahtuu mukaan! Huom. Ilmoittaudu 20.11. mennessä (terhi.hannula(a)turku.fi) ja kerro 3 lempikappalettasi.



NETTI + PELIT = NETTIPELIT?   Kaikille avoin, ei ennakkoilmoittautumista

Tiedätkö, missä lapsesi liikkuu netissä? Mitä jokaisen vanhemman tulisi tietää netin mahdollisuuksista ja mahdottomuuksista? Tule kuulemaan MLL:n kouluttaja Juha Kontturin alustusta aiheesta ja keskustelemaan lasten suosimista peleistä ja nettipalveluista.
Torstaina 12.12. klo 18.00–19.30 pääkirjaston Studiossa, Linnankatu 2.

Ei kommentteja: