L. J. Smith - Vampyyripäiväkirjat

L. J. Smith -

Vampyyripäiväkirjat

Varoitus! Sisältää juonipaljastuksia!

Vampyyripäiväkirjat on 1990-luvulla aloitettu kirjasarja, joka kertoo veljeksistä, jotka ovat kumpikin rakastuneet vampyyriin nimeltä Katherine. Tämä kuitenkin kuolee ja veljeksistä tulee vampyyreja – ja toistensa viholliset. Kirjat kertovat mitä tapahtuu, kun satoja vuosia myöhemmin veljekset (Stefan ja Damon) tapaavat uudelleen vanhassa kotikaupungissaan. Stefanin aloittaessa lukion uudelleen hän tutustuu Elenaan, ihmistytöön joka näyttää aivan Katherinelta, ja yllättäen veljekset ovat taas rakastuneet samaan tyttöön. Tämä kuitenkin alkaa inhota Damonia ja seurustella Stefanin kanssa, mutta Damon on päättänyt saada Elenan itselleen.

Vain sarjan ensimmäiset neljä kirjaa ovat ”alkuperäisiä”. Loput on kirjoitettu noin 20 vuotta myöhemmin eli vasta sen jälkeen, kun  kirjoista tehtiin samanniminen tv-sarja. Niistä on suomennettu seuraavat kolme, jotka kuuluvat Uusi Aika-sarjaan. Kirjailijan tyyli on muuttunut jonkun verran vuosien myötä ja tekstiä on paljon enemmän, mutta se ei ole laadukkaampaa. Kirjat 5, 6 ja 7 saavat lukijat epäilemään, että kirjoittaako L. J. Smith lisää, koska haluaa kirjoittaa, vai koska haluaa tv-sarjan myötä lisää suosiota. Uusi Aika-sarja on silti hyvä lukukokemus ja itse odotin seuraavaa kirjaa aina innolla.
  

Luettuani seitsemännen kirjan, Sydänyö, ajattelin, että tähän on hyvä lopettaa, mutta kirjailija ei tietenkään ollut samaa mieltä. Seuraavaksi ilmestyi uusi sarja The Hunters, jota ei viitsitä enää edes suomentaa. Omistan kaikki kolme tähän sarjaan kuuluvaa kirjaa englanniksi, mutta en ole innostunut niiden lukemisesta yhtään samalla tavalla kuin aiemmin. Tarina on aivan samanlainen kuin Uusi Aika-sarjan kirjoissa. Elena alkaa saada tunteita Damonia kohtaan, mutta ei osaa päättää kumpaa veljeksistä rakastaa enemmän ja samalla taistellaan niin maailman vanhimpia vampyyreja, ihmissusia kuin kettuhenkiä vastaan. 

Tv-sarja ei ole ottanut paljoa aineksia kirjoista juoneensa, vain perusidea on sama, mutta L. J. Smith on ottanut uusimpiin kirjoihinsa ideoita sarjasta. Tämä on omalla tavallaan ymmärrettävää, mutta edelleen vain ensimmäiset neljä kirjaa ovat aitoja Vampyyripäiväkirjoja. The Hunters-sarjan myötä kirjoja on kaiken kaikkiaan kymmenen. Vaikka en itse innostunutkaan kolmesta viimeisestä kirjasta, päätin, että ne ovat ihan hyviä, mutta ne eivät vain ole minun makuuni.

Eräänä päivänä kun menin kirjakaupan englanninkieliselle osastolle, huomasin kuitenkin, että L. J. Smith on aloittanut TAAS uuden sarjan. Kirjoja oli ilmestynyt silloin vasta yksi, enkä tiedä onko niitä tullut enempää, mutta en myöskään aio ottaa selvää. En tiedä edes sarjan nimeä, sillä kiellän sen mielessäni kokonaan. Minusta kirjailija on mennyt aivan liian pitkälle, eikä hänellä ole enää edes mitään sanottavaa. Niin kauan kuin minulta kysytään, kirjoja on tasan kymmenen, joista neljä ensimmäistä ovat parempia kuin mitkään muut kirjat yhteensä, seuraavat kolme todella hyviä ja viimeiset kolme menetteleviä. 

Eräs ystäväni oli lopettanut kirjojen lukemisen ensimmäisen jälkeen, sillä hänestä Elena oli ollut liian pinnallinen. Haluan korostaa kaikille, että neljä ensimmäistä kirjaa ovat kuin paketti, eikä niitä SAA lukea, ellei lue kaikkia. Tarinan suurimpana ja ehkä ainoana opetuksena (jos löpinöitä ”ikuisesta rakkaudesta” ei lasketa) on juuri se, miten Elenasta kasvaa nainen, joka ei välitä suosiosta tai kauneudesta vaan aidosta ystävyydestä. Myös toisen Elenan parhaan ystävän, Bonnien, tarinasta voi oppia. Hän on sarjan alussa hyvin alistuva, mutta oppii lopuksi ilmaisemaan itseään ja tahtoaan paremmin. Bonnie onkin minun lempihahmoni koko kirjasarjassa.

Tv-sarja on myös todella viihdyttävä, eikä sen tekijöiltä tunnu loppuvan hyvät ideat koskaan. Näyttelijät ovat myös taitavia työssään, ja koko sarjalla on aivan omanlaisensa tyyli. Yleensä sarjoissa ja elokuvissa pidetään huolta, että näyttelijät ovat täydellisessä valaistuksessa, toisin kuin Vampyyripäiväkirjoissa. Tämä ei tarkoita sitä, että näyttelijät ovat vain mustia hahmoja valoisassa ympäristössä, vaan sarjassa on lähes koko ajan tietynlainen mystinen tunnelma. Sarjaa kuvatessa yritetään myös korostaa paljon näyttelijöiden silmiä, jota ei ainakaan tietääkseni usein tehdä. Itse olen katsonut ensimmäiset kolme kautta, joissa jokaisessa tekijöiden tyyli vaihtuu aavistuksen verran. Silti vain ensimmäisessä kaudessa on samanlainen tunnelma kuin kirjoissa – tätä tunnelmaa riitti myös jonkin verran toisen tuotantokauden puolelle, mutta ei pidemmälle. Kolmannessa kaudessa näyttelijät ovat kuitenkin jo niin täysin roolinsa sisällä, ettei ole enää mitään, mitä kirjoittajat eivät voisi pistää heitä tekemään.

Yllä olevasta linkistä voit katsoa pätkän sarjan kolmannen tuotantokauden jaksosta nimeltä ”Before Sunset”. Tavaroita heittelevä brittimies on Klaus, yksi maailman vanhimmista vampyyreista, joka yrittää siepata Elenan, mutta ei ole kutsuttu sisälle taloon. Muita hahmoja: Stefan (menee puhumaan Klausin kanssa ovelle, se jolla on hassut hiukset), Damon (päällä nahkatakki), Bonnie (tummaihoinen) ja Jeremy (Elenan paria vuotta nuorempi pikkuveli, joka korvaa kirjoissa esiintyvän 4-vuotiaan enkelikiharaisen Margaretin).

Kaiken kaikkiaan Vampyyripäiväkirjat on maailma, johon kellään ei ole varaa jäädä tutustumatta, riippumatta siitä, haluaako lukea kirjat vai katsoa sarjaa.

Kirjoitti: Camilla, TET-harjoittelija Stoorissa.