Nuortenkirjailijaksi tulemiselle ei ole alaikärajaa.
Mutta miten kirjailijaksi tullaan, vaihtelee suuresti. Toisinaan pelkkä
kustantajalle lähetetty käsikirjoitus ei riitä, vaan kustantajien huomion herättämiseksi vaaditaan onnekasta
sattumaa, omaa rahallista panostusta tai nettinäkyvyyttä, mikä merkitsee kirjoittamista ilman korvausta.
Twilight-saagasta inspiraationsa saanut englantilaistyttö
Abigail Gibbs aloitti vampyyriromanssinsa kirjoittamisen Wattpad-nettisivustolla ollessaan 14-vuotias. Vuosi vuodelta ja luku luvulta lukijamäärä ja suosio sen
kuin kasvoivat. Solmittuaan julkaisusopimuksen HarperCollins-kustantamon
kanssa, hän jätti kirjan viimeiset viisi lukua julkaisematta netissä faniensa
pyynnöistä huolimatta. Tarinan vampyyrikartanoon siepatusta Violetista voit lukea
kokonaisuudessaan vastikään suomeksi ilmestyneestä kirjasta Illallinen vampyyrin kanssa. Nyt 18-vuotias Abigail kertoo, että kirjan kirjoittaminen
edellytti valvomista jopa kouluiltoina aina aamukolmeen asti!
Abigail Gibbs twitterissä.
Abigail Gibbs - Illallinen vampyyrin kanssa |
Irlantilainen Sarah Rees Brennan (s. 1983) oli innokas
fan fiction -kirjoittaja nimimerkillä Maya, jonka Harry Potter -ficit keräsivät
lukijoita netissä niin, että hänen omista ficeistään kirjoitettiin uutta fan
fictionia! Eräänä päivänä kustantajan edustaja löysi tarinat ja ehdotti
Sarahille, voisiko hän kirjoittaa romaanin ihan omasta aiheesta ja itse
keksimistään hahmoista, ja niin syntyi fantasiasarjan ensimmäinen osa nimeltä
The demons lexicon (Demonin merkitsemät) vuonna 2009.
Sarahin kotisivu.
Sarah Rees Brennan - Demonin merkitsemät |
Ranskalainen Flavia Bujor (synt. 1988) kirjoitti
esikoisromaaninsa, Ennuskivien mahti (julkaistu suomeksi 2002), vain
12-vuotiaana. Flavia kirjoitti koulupäivien jälkeen ja puolessa vuodessa romaani oli valmis. Kirjasta tuli nopeasti maailmanmenestys ja teos oli
pitkään Ranskan ja Saksan myyntilistojen kärjessä.
Flavia Bujor - Ennuskivien mahti |
Paolinin kotisivu.
Christopher Paolini - Eragon |
Kaisa Ikola julkaisi ensimmäisen ja osittain omiin
kokemuksiinsa perustuvan kirjan Lauran syyslukukausi vain 12-vuotiaana voitettuaan oman sarjansa
nuorten Kontakti-kirjoituskilpailussa. Kontakti-sarjassa julkaistiin 1970 - 80-luvuilla kirjoituskilpailuissa menestyneitä nuorten kirjoittajien nuortenkirjoja.
Kaisan kotisivu.
Kontakti-kirjoja Vaskikirjastoissa.
Kaisa Ikola - Lauran syyslukukausi |
Aleksi Delikouraksen (synt. 1990) kirjailijanura
käynnistyi FatalNinja-lyhytvideoiden kautta. Kirjasarja sai alkunsa Aleksi
ideoista, jotka hänen äitinsä, kustannustoimittaja Kristina Delikouras,
kirjoitti kirjaksi. Ensimmäinen osa Soturioppilas ilmestyi WSOY:n kustantamana
vuonna 2009, Varjosoturi seuraavana vuonna ja trilogian päätös Soturikaste
vuonna 2011. Myös ”DragonSlayer666”-nimisestä tietokoneriippuvaisesta nörtistä
kertovan Nörtti-sarjan (Otava, 2012) alkuna olivat lyhytelokuvat, joita löytyy YouTubelta.
Aleksi Kirjastokaistalla.
Aleksi Delikouras - Soturioppilas (FatalNinja 1) |
Berliiniläistyttö Helene Hegemann kirjoitti ensin dramaturgi-isänsä jalanjäljissä pari näytelmää, jonka jälkeen, vasta 16-vuotiaana, syntyi nuortenromaani Aksolotli roadkill. Kirja julkaistiin hänen ollessaan 17-vuotias. Kirja herätti paljon huomiota kerrontatyylinsä vuoksi ja se myös käännettiin parillekymmenelle eri kielelle, mutta menestystä on varjostanut plagiointikohu. Kirjan päähenkilön elämä muistuttaa paljon Helenen omaa elämää ja asennetta, sillä hän on koulupudokas, kapinallinen nuori, joka kamppailee aikuistumista vastaan.
Helene Hegemann - Aksolotli : yliajo |
Omakustannepainate on nopea keino saada oma romaani esille kohtuullisilla kuluilla, ja usein sopimukseen kuuluu myös kirjan markkinointi kustantamon puolesta. Fantasiagenre vaikuttaa olevan suosittu valinta omakustanteiden maailmassa. Teini-iässä kirjoitettuihin ja julkaistuihin fantasiakirjoihin kuuluvat mm. Hanna Laitisen Vartijat (Mediapinta 2009), V. L. Aurelian Lumottu korttipakka (Nordbooks 2010) ja Fanny Tarujoen Zadara : kuninkaan varjo (Mediapinta 2009.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti