Minkähän takia elokuvat usein venyvät kolmen leffan
sarjaksi? Onko trilogia muka jollakin tapaa parempi kuin yksi leffa? Välillä tuntuu, että
tarinaa venytetään ihan väkisin pelkät markkinatulot mielessä luottaen siihen,
että jos ensimmäinen leffa kiinnosti katsojia, kyllä he innostuvat
jatko-osistakin. Joskus leffa voi kyllä kiinnostaa niin paljon, että jatko-osat
katsoo ihan mielellään. Mutta jos näyttelijät vaihtuvat, eikä jatko-osassa onnistuta tavoittamaan ensimmäisen leffan tunnelmaa, kannattaisi jättää jatko-osat tekemättä tai ainakin katsomatta.
Leffaidean venyttäminen kolmen elokuvan mittaiseksi on suosittua. Mutta miksi juuri kolme? Miksei neljä? Tai vain kaksi? Kolmen ryhmä on ollut yleinen myyttinen symbolikuvio jo antiikin aikaan. Melkein kaikilla asioilla on alku, keskikohta ja loppu. Kiteytetysti hyvä tarina koostuu esittelystä, käännöskohdasta ja ratkaisusta. Elokuvatrilogioissa voi hahmottaa tällaisia kerronnan kaaria yli yksittäisten elokuvien, jolloin juoni etenee useiden vaikeuksien kautta voittoon tai ainakin jonkinlaiseen lopetukseen. Minusta pelkkä ykkösosa toimisi usein ihan itsekseen. Kakkososa voi olla turha välipala, jossa vain odotellaan kiusallisesti sitä lopullista ratkaisua, kolmatta osaa. Kolmonen taasen on se viimeinen koitos, hyvästit, jonka jälkeen kaikki on sanottu. Vai onko? Joskus valmiille trilogialle ilmestyy yllättävästi vielä yksi osa, tai useampia, olivat ne sitten toivottuja tai pettymyksiä.
Omasta mielestä Paluu tulevaisuuteen trilogia on varsin mallikas esimerkki tarinan jatkamisesta elokuvasta toiseen ilman, että yksikään elokuva tuntuu turhalta ja keskeneräiseltä. On hauskaa huomata, miten elokuvantekijät ovat lisäilleet kohtauksia, joita on jo nähty eri näkökulmasta sarjan aiemmissa osissa.
Pirates of the Caribbean -trilogian neljäs osa taasen on mielestäni tyypillinen esimerkki erinomaiseksi osoittautuneella idealla rahastamisesta, sillä neljännessä elokuvassa ei enää onnistuta tavoittamaan ensimmäisten kolmen elokuvan nauruhermoja kutkuttavaa, seikkailunhimoa tyydyttävää tunnelmaa.
Trilogioita Stoorin kokoelmista:
Leffaidean venyttäminen kolmen elokuvan mittaiseksi on suosittua. Mutta miksi juuri kolme? Miksei neljä? Tai vain kaksi? Kolmen ryhmä on ollut yleinen myyttinen symbolikuvio jo antiikin aikaan. Melkein kaikilla asioilla on alku, keskikohta ja loppu. Kiteytetysti hyvä tarina koostuu esittelystä, käännöskohdasta ja ratkaisusta. Elokuvatrilogioissa voi hahmottaa tällaisia kerronnan kaaria yli yksittäisten elokuvien, jolloin juoni etenee useiden vaikeuksien kautta voittoon tai ainakin jonkinlaiseen lopetukseen. Minusta pelkkä ykkösosa toimisi usein ihan itsekseen. Kakkososa voi olla turha välipala, jossa vain odotellaan kiusallisesti sitä lopullista ratkaisua, kolmatta osaa. Kolmonen taasen on se viimeinen koitos, hyvästit, jonka jälkeen kaikki on sanottu. Vai onko? Joskus valmiille trilogialle ilmestyy yllättävästi vielä yksi osa, tai useampia, olivat ne sitten toivottuja tai pettymyksiä.
Omasta mielestä Paluu tulevaisuuteen trilogia on varsin mallikas esimerkki tarinan jatkamisesta elokuvasta toiseen ilman, että yksikään elokuva tuntuu turhalta ja keskeneräiseltä. On hauskaa huomata, miten elokuvantekijät ovat lisäilleet kohtauksia, joita on jo nähty eri näkökulmasta sarjan aiemmissa osissa.
Pirates of the Caribbean -trilogian neljäs osa taasen on mielestäni tyypillinen esimerkki erinomaiseksi osoittautuneella idealla rahastamisesta, sillä neljännessä elokuvassa ei enää onnistuta tavoittamaan ensimmäisten kolmen elokuvan nauruhermoja kutkuttavaa, seikkailunhimoa tyydyttävää tunnelmaa.
Trilogioita Stoorin kokoelmista:
Kirjatkin tuntuvat venyvän kolmen sarjaksi. Mutta se onkin sitten kokonaan eri lukunsa! :-)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti