maanantai 8. lokakuuta 2012

Kun kirja ei riitä

Kirjasta filmataan yhä useammin elokuvaversio, joka lopulta päätyy dvd- ja/tai blu ray –levylle. Kirjasta ehkä tehdään myös sarjakuvaversio tai äänikirja. Kaikkein suosituimpien kirjojen tarina elää pelimaailmoissa ja tarinan hahmoista voidaan valmistaa keräilyhahmoja.

Mutta joskus kirja seuraa vasta elokuvaa ja joskus alkuperäinen idea on jossain muualla kuin kirjan kansien välissä...

 Aleksi Delikouras: Nörtti : new game

Nörtti sai alkunsa Delikouraksen (nimim. BrassMo) ohjaamista lyhytvideoista, joista ensimmäinen tehtiin vuonna 2007. Videoklipit löytyvät Youtubelta.

Oletko sinä jo tavannut nörtin? Nörtti tuli kirjastoon ja kirjakauppoihin viime keväänä ja esitteli itsensä nimellä DragonSlayer666. Sitä nimeä se haluaa jopa opettajien käyttävän itsestään! Nörtti unelmoi päivästä, jolloin ei tarvitse mennä kouluun ja voi vaan nukkua, juoda jääkylmää Pepsiä, pelata Runescapea ja Battlefieldia ja voittaa pahin pelivastustaja Hege91.

Luonnollisesti äiti on pojastaan huolissaan ja kutsuu jälkikasvuaan nettiriippuvaiseksi. Äidin tuttu Brassmo tulee kotiin kuvaamaan poikaa ja pelaamista tutkielmaa varten, mutta totta kai ne pätkät päätyvät Youtubeen.

Nörtin päiväkirja sisältää tunnustuksia ja totuuksia 9-luokkalaisen elämästä, johon kuuluu mm. ihastuminen erääseen Fetasalaattiin (huom. kyseessä galtsunimi!), sekoilu kuula-aseen kanssa, nakuilu kotibileissä ja mielipiteen muuttuminen äidin kreikkalaisen poikaystävän suhteen.

Kirjassa vakuutellaan, ettei se perustu tositapahtumiin ja että kaikki mahdolliset yhtäläisyydet todellisten tapahtumien ja henkilöiden kanssa ovat sattumaa, mutta todellisuus ja fiktio sekoittuvat hämmentävällä tavalla, varsinkin, kun voit halutessasi olla ihan oikeasti nörtin Facebook-ystävä!

Kirjailija kertoo kirjasta Youtubella.

Tarkista kirjan saatavuus Vaski-verkkokirjastosta.

Rob Reger & Jessica Gruner: Emily the Strange –sarja

“Be yourself
think for yourself
do it yourself!”

Reger loi Emilyn viitisentoista vuotta sitten designyritys Cosmic Deprisissä Kaliforniassa. Hahmo tuli nopeasti suosituksi skeittareiden ja surffareitten katumuodissa ja lausahduksissa. Se innoitti kuuluisia muotisuunnittelijoita kuten Jean Paul Gaultieria, Valentinoa ja Marc Jacobsia.

Emilyn onnistui siis valloittaa muoti, taide ja popkulttuuri ensin ja vasta sitten kirjallisuus sarjakuva-albumin ilmestymisen myötä vuonna 2001. Suomeksi on tähän mennessä ilmestynyt kaksi nuorten romaania ja kolme sarjakuva-albumia.

Tässä teille vaihtoehto, tyttö, joka inhoaa pinkkiä ja kaikenlaista keskiluokkaisuutta. Emily on anarkiaa ja aivoja. Hän on individualisti, joka rakastaa kissoja, matematiikkaa, tieteitä ja mustia vaatteita.

Ensimmäisessä romaanissa (Emily the Strange : Pimennon päivät) Emily päättää, että on paras laittaa ylös asioita päiväkirjan ja listojen muodossa, sillä hänelle on tapahtumassa jotain outoa, eikä hän tiedä, kuka on. Muistimenetyksestä kärsivä 13-vuotias löytää itsensä Blackrockin beigenvärisestä normikaupungista, muttei mustiinpukeutuvana sulaudu sinne. Hänellä on erikoisia kykyjä: kyky puhua kissoille, ampua ritsalla, korjata laitteita. Ehkä jossain on joku, joka tuntee hänet? Jossain on myös oltava syy amnesiaan. Onko muistinmenetyksen taustalla peräti Emily itse?

Enemmän Emilystä omilla kotisivuillaan.

Tarkista kirjan saatavuus Vaski-verkkokirjastosta.

Lisi Harrison: Monster high

”Se on sähköistä!”

Kauhuelokuvien kaikkien tuntemat hirviöt saivat Garrett Sanderin ja Kelly Rileyn inspiroitumaan ja niin syntyivät muotinuket, tytöt, joiden esikuvina ovat mm. vampyyri, zombie, ihmissusi, meduusa ja muumio. Hirviötytöt tulivat tutuksi ensin nukkehahmojen muodossa ja sitten ilmaisen nettisarjan kautta. Joitakin erikoisjaksoja on esitetty Suomenkin televisiossa. Hahmoille ominaisia vaatteita ja asusteita on myynnissä ja hahmot seikkailevat peleissä ja pian myös dvd:llä.

Lisi Harrison innostui nettisarjasta ja ryhtyi kirjoittamaan hirviötytöistä nuortenromaaneja. Kirjasarjan ensimmäisessä osassa päähenkilö Frankie Stein on 15 päivää vanha vihreäihoinen nuori, jonka aivokuoreen vanhemmat ovat pumpanneet tietoa, trendejä, tapoja, tunteita, kunnianhimoa, puhekykyä ja pienen määrän ruokahalua, jotta Frankie olisi valmis taviskouluun. Frankensteinien suvulle tyypillinen ihonväri vain pitää meikata piiloon, vaikka vihreät arvot ovatkin in, sillä muut oppilaat voisivat kammota outoa ilmestystä. Sulautuminen on tärkeämpää kuin avoimmuus ja se onnistuu vain piilottamalla pultit, saumat ja todellinen ihonväri. Kukaan ei rakasta hirviöitä, sillä kauhuleffat tekivät niistä kammottavia otuksia, ihmisten vihollisia. Mutta Frankie saa huomata, ettei olekaan ainoa tavanomaisilta piirteiltä välttynyt.

Hirviöiden yläkoulun elämää suomenkielisillä nettisivuilla ja Wikipediassa.

Tarkista kirjan saatavuus Vaski-kirjastosta.

Ei kommentteja: