maanantai 19. huhtikuuta 2010

Nuukuusviikkoa vietetään myös Stoorissa

Ekologisesti kestäviä elämäntapoja esittelevä näyttely ”Vähemmän kulutusta – enemmän elämää” on esillä Turun pääkirjastolla nuorten osastolla 19.4. - 2.5. Näyttely on osa vuosittain järjestettävää järkevän kulutuksen teemaviikkoa, Nuukuusviikkoa. Näyttely esittelee arkielämän kestäviä valintoja, joiden mukaisesti monet suomalaiset elävät tälläkin hetkellä maaseudulla ja kaupungeissa. Näyttelyssä kerrotaan yksilöistä ja yhteisöistä, joiden elämänvalinnat vähentävät luonnonvarojen kulutusta asumisessa, ruuanhankinnassa, liikkumisessa ja työnteon järjestämisessä. Samalla valinnat ovat heidän mielestään nostaneet elämänlaatua arjen elämyksellisyyden, yhteisöllisyyden ja itse tekemisen kautta.

Vähemmän kulutusta -enemmän elämää - näyttelyn avajaisesityksenä nähtiin kestävän kulutuksen teemoja pohtiva kaikenikäisille sopiva lasten nukketeatterinäytelmä: Loskatar ja sen seitsemän sortin tavara.

Nuukuusviikko on jokavuotinen järkevän kulutuksen teemaviikko, jota vietetään huhtikuussa. Viikolle valitaan vaihtuva teema, jonka puitteissa edistetään luonnonvarojen säästäväistä käyttöä ja jätteiden synnyn ehkäisyä. Nuukuusviikon järjestää 20 eri kansalaisjärjestöstä koostuva Kierrätysliike.

Lisätietoja:
Senni Luosujärvi
Nuukuusviikon koordinaattori
senni.luosujarvi@maanystavat.fi
www.nuukuusviikko.fi

Maan ystävät
Friends of the Earth Finland
Kirkkotie 6-10
20540 Turku
puh (02) 231 0321
fax (02) 237 1670
toimisto@maanystavat.fi
http://www.maanystavat.fi

Ei kommentteja: