perjantai 7. elokuuta 2009

Kesää on vielä jäljellä

”Vielä on kesää jäljellä”, rallattelee porilaislähtöisen Tero Vaaran johtama Mamba tunnetussa musiikkikappaleessaan.
Vaikka suuret festivaalit, Ruisrock, Tall Ships' Race ja Down By The Laituri , ovat ohitse, ei kesä ole vielä ohi. Turusta on moneksi. Jos lomapäiviä ei halua viettää pelkästään rannoilla loikoilemiseen, voi ajan käyttää myös paremmin hyödyksi.


Turussa on paljon hyväkuntoisia pyöräreittejä, joita pitkin pääsee aina saaristoon, Kustaviin, Iniöön, Houtskariin, Korppooseen ja Nauvoon, saakka. Rengastielle kertyy mittaa kaikkiaan parisataa kilometriä, mutta käytettävissä olevan ajan perusteella voi tehdä myös lyhyemmän reitin. Esimerkiksi Turusta Paraisten kautta Nauvoon ja sieltä Rymättylän ja Naantalin kautta takaisin kierrettävää lenkkiä on alettu kutsua Pikkurengastieksi. Matkan varrella on lukuisia mielenkiintoisia nähtävyyksiä ja kohteita sekä rentouttavia yhteysalusmatkoja saarten välillä.
Turun keskustassa Aurajoen rantojen pyörätiet ovat sujuvaliikenteisiä ja kannustavat kaupunkilaisia liikkumaan pyörällä.

Kaupunkimaisemiin voi tutustua parkourin eli kaiteiden ja ramppien ylihyppelyn avulla. Turkua pidetään yhtenä parkourin mekoista, eikä suotta. Spotteja on useissa paikoissa ja usein ryhmittäytyneinä lähekkäin. Suosittuja ovat Turun kahden yliopiston vierekkäiset campusalueet, kaupungin isot puistot ja monet muut pienemmät spotit. Myös metsäisempi parkour on Turussa vaivatonta. Loistavat siirtolohkaremetsät ovat juoksumatkan päässä keskustasta.
- Parkouria voi harrastaa missä vain. Julkisilla paikoilla saa hyppiä, sitä eivät lait tai järjestyssäännöt kiellä. Toki tarvitsee katsoa, ettei häiritse tai vaaranna muita, turkulainen parkour-aktiivi Markus Ainasoja kuvailee.
Parkour käy kuntoilusta.
- Kehon hallintaa ja lihaksia tulee harjoitettua ohimennen, Ainasoja hymyilee.
Turun alueella on myös paljon hyviä ulkoilu- ja virkistymismahdollisuuksia. Luonnonkaunis Ruissalo on suosittu ulkoilualue ja tutustumiskohde. Keskustassa hienoimmat näkymät ovat Tuomaansillalta keskustaan käveltäessä, alun luontomaisema muuttuu pikkuhiljaa kaupunkimaisemaksi Tuomiokirkkoine, vanhoine taloine ja kahviloineen. Vartiovuoren puisto tarjoaa hienon näkymän yli kaupungin keskustan.

Kesäisiä maisemia voi ihailla myös veden päältä. Höyrylaiva SS Ukkopekka risteilee kahdesti päivässä Naantaliin ja iltaristeilylle Loistokarille ja vesibussi MS Lily Turun kaupungin saarelle Vepsään.
Toinen tapa liikkua vesillä on Aurajoen opastuskeskuksen Halistenkoskella ylläpitämä kanoottivuokraus. Aurajoen opastuskeskus Myllärintalo on avoinna syyskuun loppuun saakka tiistaista sunnuntaihin klo 10-18. Melontaa voi harrastaa kuka tahansa vauvasta vaariin, ainut vaatimus on uimataito.

Ei kommentteja: