Sporttikirjoja joka lähtöön

Urheilukirjallisuus on oma alansa kirjallisuuden kentällä. Sporttikirjoja julkaistaan tasaiseen tahtiin. Suomen Urheilumuseosäätiön (www.urheilumuseo.fi) nimeämä raati on vuodesta 1980 saakka valinnut Vuoden urheilukirjan kalenterivuoden aikana Suomessa julkaistujen urheilukirjojen joukosta.
Siinä missä aiemmin ilmestyi pääasiassa erilasia historiankirjoja ja valmennusoppaita, on nykyään markkinoille tullut yhä enemmän urheilijoiden henkilökuviin perustuvia elämänkertoja. Syykin on selvä, urheilijat kiinnostavat ja he ovat tänä päivänä julkisuuden ihmisiä samoin kuin muusikot ja näyttelijät.




Tämän vuoden puolella on julkaistu jo maskulaisen tennisässä Jarkko Niemisen ("Pelaamisen lumo") ja jalkapallolegenda Jari "Iso Vaalee" Rantasen ("100 kiloa Jallua") teokset.








Syksyn odotetuimpiin uutuuksiin lukeutuu Ilta-Sanomien palkitun urheilutoimittaja Pekka Holopaisen mäkihyppääjä Janne Ahosesta kirjoittama elämänkerta "Kuningaskotka". Kirjasta on lupa odottaa paljon. Runsas kuvitus ja mitään salailematon teksti päästävät lukijan kurkistamaan niin huippu-urheilijan treenipäiväkirjoihin kuin rilluttelureissuihinkin.
Yleisurheilun Berliinin MM-kisojen kynnyksellä kannattaa perehtyä "Ilmiö Evilä" – kirjaan. Vuonna 2006 julkaistu kirja kertoo tiiviisti tamperelaisen pituushyppääjä Tommi Evilän uran vaiheita aina Pyynikin urheilukentältä Helsingin Olympiastadionin 2005 MM-pronssiin saakka. Kirja sisältää monia hyviä juttuja ja paljon väritystä antaen kuvan siitä, että huippu-urheilijan elämä on raakaa ja terveitä päiviä vähän.


Futisnappuloille taattua lukutavaraa ovat Jari Litmasen ("Kultakenkä" / 1995) ja Sami Hyypiän ("Voikkaalta Valioliigaan" / 2002) elämänkerrat.
Naisjalkapalloilun muutokseen tyttöjen harrastuksesta kansainvälisesti menestyväksi naisten urheilulajiksi voi tutustua liikunta-alan tutkijoiden Hanna Vehviläisen ja Hannu Itkosen kirjoittamassa teoksessa "Mimmiliigasta maailmalle". Kirjassa ennakoidaan kansallisen naisjalkapalloilun tulevaisuutta sekä urheilun tasa-arvoistumisen jatkumista.
Talvilajien urheilulajien edustajien puolelta voi poimia alppihiihtäjä Kalle Palanderin elämänkerran. Tapio Nurmisen kirjoittama "Kalle Palander – Jyrkimmät rinteet" ei jätä ketään kylmäksi. Kirjassa käydään läpi paitsi urheilukisoja ja harjoittelua, tähtihetkiä ja vastoinkäymisiä, myös monacolaistuneen torniolaisen yksityiselämää rattijuopumisineen. Kirjan koskettavinta antia on Kallen ja hänen jo edesmenneen isänsä Jouni Palanderin valmennussuhteen kuvailu, jossa ei rääkiltä vältytty.
Ajattelemisen aihetta haluavien kannattaa tutustua Jyri Puhakaisen ja Alpo Suhosen keskustelujen perusteella syntyneeseen "Valmentaja ja filosofi" -kirjaan, joka pohtii huippu-urheilua ja urheilua yleisesti ottaen kriittisellä ja analyyttisellä tavalla. Urheiluelämän ilmiöitä pohtii kirjassaan "Siinäpä se!” myös selostajalegenda Antero Mertaranta. Samalla hän kertoo joukon hulvattomia tarinoita urheilun ja mediamaailman kulissien takaa.
Maininnan ansaitsee Riku Kallioniemen, Tommi Sovan ja Markus Iitiän "Urheilun värityskirja –varjo nopeammin". Kirja saa hymyn huulille.


Urheilusta on kirjoitettu myös paljon romaaneja, jotka tapahtuvat urheilun maailmassa. Hyvää kaunokirjallisuutta tarjoaa mm. "Ilmiö Evilä" –kirjan taustalla olevan tamperelaisen freelance –toimittajan Mika Wikströmin "Kalkkiviivoilla". Kirja kertoo nuoresta juoksijalupauksesta, joka on lopettelemassa juoksijauraansa jäätyään edelliskaudella hopealle kullan sijaan. Kirjassa on paljon tositarinoita Suomen pitkän- ja keskipitkänmatkan juoksuhistoriasta. Samalla tulee tietoa jouksuvalmennuksesta ja sen historiasta. Viihdyttävä kirja urheilun ystäville.
Aiemmin Wikströmiltä on ilmestynyt Kunniakierros-niminen teos huippu-urheilun maailmasta: valmennussuhteista, rahasta, julkisuudesta, menestyksestä, tiukoista treeniohjelmista sekä kielletyistä aineista ja niiden ympärillä pyörivästä bisneksestä. Kirja valittiin Vuoden 1998 Urheilukirjaksi.
Mika Wikströmillä on siteitä myös Turkuun. Hän opiskeli Turun yliopistossa suomen kieltä, psykologiaa ja tiedotusoppia vuosina 1987-1993.
”Jalkapalloilijana osuin kerran saksipotkulla ylänurkkaan. Muistan sen hyvin, koska se tapahtui betoninkovalla hiekkakentällä. Toivon että kokisin kirjailijanakin joskus jotain sellaista: täysosuman", Mika Wikström on todennut.

Hilpeää kesälukemista

Jorma Ranivaaran Skeittaaja-sarjan kirjat ovat mitä mainiointa kesäluettavaa. Teksti on sopivan kevyttä, hilpeää ja jopa siinä määrin Turku-sävytteistä, että Turku voisi olla yksi kirjan päähenkilöistä. Itse luin nämä kirjat ensimmäisen kerran yläasteiässä, ja sen jälkeen olen aina silloin tällöin palaillut näiden kirjojen pariin huvittaakseni itseäni. Kirjojen pölhö huumori osuu suoraan nauruhermooni, ja jaksan aina uudestaan ja uudestaan nauraa kippurassa Skeittaaja-kirjojen päähenkilöiden kommelluksille.

Itse kirjojen kirjoittaja Jorma Ranivaara vaikuttaa kirjojensa perusteella melkoisen hauskalta veikkoselta. Hupaisa on myös kirjailijaesittely hänestä Nuorisokirjailijat.fi-sivustolla:

Olen Jorma Ranivaara, syntymävuosi 1945, kirjailija, koulutus yo.

Perheeseeni kuuluu vaimo, kaksi poikaa ja vanha kissa.

Harrastukseni ovat laihduttaminen ja uinti.

Kirjoitan työhuoneessani omakotitalon yläkerrassa. Aloitan kirjoittamisen n. klo. 9.00 ja jatkan iltaan. Kirjoitan kirjan keskimäärin ehkä kolmeen kertaan. Tällä hetkellä on pakko elää kirjoittamisella, joka on joskus helppoa ja hauskaa, joskus ei. Jos en olisi kirjailija, niin olisin todennäköisesti pitkäaikaistyötön.

Kohderyhmäni ovat epäselviä. Joskus kohderyhmä on jokin tietty ihminen, joskus ikäryhmä tai jompi kumpi sukupuoli. Kirjojen sisältö vaihtelee paljon. Yhteistä jokaiselle on huumori. Paras ja läheisin kirja on aina se, jota on juuri kirjoittamassa.

Työn takia luen hyvin erilaisia kirjoja. Niitäkin joista en pidä. Autiolle saarelle saattaisin ottaa vaikkapa Bohumil Hrabalin Tanssitunteja aikuisille ja edistyneille.

Kun luin kirjat, en tiennyt juuri mitään skeittaamisesta, mutta se ei kuitenkaan häirinnyt lukukokemustani millään tavalla. Minkäänlaisina perehdytysoppaina skeittauksen saloihin kirjoja ei kuitenkaan voi pitää, eikä se liene ollut kirjailijalla tarkoituksenakaan. Skeittauksen lisäksi kirjojen päähenkilö Tomi tutustuu kaveriensa kanssa vaihtelevalla menestyksellä myös jääkiekkoiluun ja lumilautailuun:

Nousin vaivalloisesti seisomaan. Lauta lähti heti. Ensin se kääntyi vasemmalle poikittain, tempaisin itseäni ympäri, lauta kääntyi takaperin, se kulki kiihtyvällä vauhdilla pusikkoa kohti. Makasin pusikossa selälläni.

-Miks sä sinne menit?

-Mitä?

Näin kun Janne nousi. Lauta lähti. Janne huitoi käsillään kuin tuulimylly, se kallistui taakse päin ja yhtäkkiä, kun luulin että se kaatuisi selälleen, niin poikittain kääntyneen laudan reuna tökkäsi, ja Janne lensi mahalleen.

-Miks sä makaat siellä?

Janne ei vastannut.

Yritin nousta ja pääsin pois pusikosta. Pääsin kyykkyyn, ja yritin hypätä poikittain ja jäädä siihen, mutta se Avalanche freestyle oli toista mieltä: se sieppasi minut mukaansa, antoi nopean kiihdytyksen ja tarttui johonkin muhkuraan.

Makasin rähmälläni pusikossa kauempana kuin äsken. Ranteet olivat verillä. Kuulin Jannen äänen:

-Missä oot?

-Mitäs luulet?

(Skeittaaja lumilaudalla)

Skeittaaja-sarja:

Skeittaaja kesälomalla

Skeittaaja kakkosketjussa

Skeittaaja lumilaudalla

Keskiyön skeittaaja

Skeittaajan paluu

DBTL:ssä tuttuja festarijyriä

Suomen suurinta, vanhinta ja kauneinta kaupunkifestivaalia, Down By The Laituria eli tuttavallisemmin DBTL:ää vietetään kuluvalla viikolla (28.7.–2.8.) Turussa. Kuinka moni tämän vuoden festivaalikävijöistä mahtaa vielä muistaa, mistä DBTL sai alkunsa?
Festivaalin perusti vuonna 1988 pieni turkulainen tekijäkaarti, joka näki tarpeen Turun Aurajokivarren elämän vilkastuttamiseen. Vesidiskurssi on koko festivaalin historian ajan ollut keskeinen tapa neuvotella festivaalin sisältöä.

Festivaalin historiasta on monille jäänyt mieliin legendaarisen Miljoonasateen keikka (kuvassa) vuonna 1995. Sen yhtye toteutti sukellusvarusteissa Samppalinnan uimastadionin altaan pohjassa kaksituhatpäiselle yleisölle.
”Alkuperäisestä ideasta 99,9 prosenttia lähti miljööstä ja Aurajoesta – kaupunkikeskustasta ja kauniista jokiympäristöstä. Silloin 1988 jokiranta oli hiljainen. Se odotti jonkun järjestävän ohjelmaa”, yksi festi-vaalin perustajista Riikka Oksanen taustoittaa festivaalin syntyä Henri Terhon vuonna 1998 toimitta-massa kirjassa ”DBTL 10 – Festivaali kuin unelma”.
Tänäkin vuonna Aurajoki muodostaa DBTL:n sydämen. Kaupunginteatterin ympäristöön sijoittuvat massiivinen Pääteltta, ikärajaton The Alue, lukuisia ravintoloita ja kaikennäköistä oheishärdelliä.
Tapahtuma-aluetta reunustavat kesäisen Aurajoen ravintolalaivat.
Pääteltan korkkaa tänä iltana yhdysvaltalainen glam rock – yhtye New York Dolls, josta alkaa säälimätön kotimainen hittikimara: Apulanta (ke), Kotiteollisuus (to), CMX (to), Paula Koivuniemi (pe), Pete Parkkonen (pe), Koop Arponen (la), Don Johnson Big Band (ke), Kari Tapio (pe), Sturm und Drang (la), Asa & Jätkäjätkät (pe)... yhteensä toista sataa esiintyjää DBTL-alueilla ja iltaklubeissa!
Perinteinen DBTL:n ja kustannusyhtiö Sammakon Runoklubi esittelee torstaina klo 21 alkaen ajankohtaisia runoilijoita, lauteille kipuavat Markku Into, suomalaisen runouden legenda Pekka Kejonen ja turkulainen Aboa-palkittu Henry Lehtonen.
Ravintola Hunter´s Innissa järjestettävän tapahtuman arvoa nostaa Markku Innon uutuusromaanin ”Outo Kumin” julkaiseminen. Innon astraaliyhteiskunnallisessa romaanissa eläkeläiskaverukset ekonomi Sahanpuru ja lakimies Rautaruukki sekä harmaatukkainen rikospoliisi Bill Stonesoft pohtivat mennyttä ja kohtaavat nykyisyyden Turun hämärissä baareissa, kebab-ravintoloissa ja puistoissa.
Illan musiikkitarjonnasta vastaa hiljattain turkulaistuneen Kauko Röyhkän (kuvassa) kulttibändi 500 kg lihaa.

Tsekkaa DBTL:n kotisivut www.dbtl.fi.

Kuningas Paksujalka

Stoorin lukupiiri tarttui arvostettuun antiikin klassikkoon, sillä viime tapaamisessa keskusteltiin Sofokleen Kuningas Oidipuksesta. Kirjavalinta olikin onnistunut, sillä eräs lukupiiriläisistä tunnusti, ettei kyseistä opusta olisi varmaan koskaan tullut luettua ilman lukupiiriä. Ilahduttavaa oli myös se, että kirja onnistui herättämään lukupiiriläisissä kiinnostusta muutakin antiikin kirjallisuutta kohtaan.

400-luvulla eKr. kirjoitettu näytelmä on perinteistä kreikkalaista tragediaa parhaimmillaan. Lukupiiriläiset kiittelivät tragedian älykkään koukeroista juonta, joka sisälsi viljalti viihdyttävää ironista huumoria. Tyypilliseen kreikkalaiseen tapaan Kuningas Oidipuksessa mässäiltiin armottomasti niin fyysisen kuin henkisenkin tuskan värikkäillä kuvauksilla. Kirja on loistavaa ajanvietettä niille, jotka herkuttelevat mielellään säälittävien ihmisraunioiden traagisilla kohtaloilla. Kuka enää kaipaa Salattuja elämiä tai Kauniita ja rohkeita, kun voi lukaista Kuningas Oidipuksen, jonka juonikuviot ylittävät kevyesti tv-sarjojen häiriintyneimpienkin käsikirjoittajien mielikuvituksen tuotteet.

Kuningas Oidipuksen helppolukuisuus yllätti lukupiiriläiset, sillä monet olivat odottaneet kirjan olevan erittäin vaikeaa tekstiä. Tekstin tyyli, lauseiden muotoilu ja sanavalinnat olivat nokkelia ja älykkäitä olematta kuitenkaan liian monimutkaisia. Kuningas Oidipus on ehkä helpointa lukea yhdeltä istumalta, sillä näytelmä ei ole kirjallisena versiona mitenkään julmetun pitkä. Jos näytelmän lukee osissa, lukukokemus hajoaa ikävästi ja näytelmän klassisen tyylipuhdas tapahtumakaari avautuu lukijalle hankalammin.

Muutamia huomioita:

- Kirja sisältää murhia ja insestiä. Tätä on siis antiikin sivistynyt ja arvokas perintö. Nykyään elämme moraalisen rappion aikakautta, kun televisiossa vilahtaa välillä paljasta pintaa.

- Kuoron pitkät repliikit olivat aika ajoin ikävystyttäviä.

- Kuningas Oidipus kolahtaa vielä vuosisatoja kirjoittamisensa jälkeenkin. Oli se Sofokles vaan kova jätkä aikoinaan, täytyy sanoa.

- Kohtaus, jossa Oidipus sokaisee itsensä, aiheuttaa aitoja inhon väristyksiä. Oidipuksen kivun melkein tuntee omissa silmämunissaan.

Stoorin seuraava lukupiiri on 19.8 klo 17. Seuraavaksi kerraksi luetaan Mila Teräksen Tyttö tulevaisuudesta. Nähdään Stoorissa elokuussa!

Metallican klassikot purivat Porissa

Pori tunnetaan Pori Jazz – festivaaleista ja RMJ Party Campista, mutta nyt jatkeeksi voi liittää myös Sonisphere-festivaalin. Metallican tähdittämä tapahtuma on kiertänyt kesän ympäri Eurooppaa, viime lauantaina kiertue pysähtyi Porin Kirjurinluodolla. Paikalla oli yli 60 000 raskaan metallin ystävää.
Minulla oli suuri ilo ja kunnia olla todistamassa Metallican keikkaa synnyinpaikkakunnallani. Aiemmin olin nähnyt metallisuuruuden kaksi kertaa, Tallinnassa Laululavalla 2006 ja Helsingin Olympiastadionilla 2007, eikä Porin keikka ainakaan näille kokemuksille kalpene.
Ennen Metallican lavalle saapumista iltayhdeksän aikaan yleisö sai nauttia muiden kovan luo-kan yhtyeiden poljennosta. Hyvinä kirittäjinä toimivat raskaan rockin jättiläistä jo kesäkuisilla Hartwall Areenan keikoilla lämmitelleet Lamb of God ja Mastodon. Sen sijaan Metallicaa ennen esiintynyt Linkin Park tuntui olevan väärässä seurassa ja monet olivatkin valmiita lähettämään laimeasti esiintyneen yhdysvaltalaisen vaihtoehtorockia esittävän yhtyeen lavatansseihin.
Odotus palkittiin. Metallica aloitti The Good, the Bad and the Ugly – elokuvasta tutun videoklipin ja Ennio Morriconen sävelmien siivittämänä. Vanhat papat jaksoivat heilua yli kaksi tuntia ja räjäyttävät pankin klassikkobiiseillä Creeping Deathista Blackenediin. Uudelta, viime syksynä julkaistulta Death Magnetic -albumilta kuultiin vain muutama kappale, eikä niiden suosio noussut samalle tasolle kuin 1983–1991 tuotannon.
Alkoholiriippuvuudestaan aikanaan eroon päässyt laulaja James Hetfield oli hyvässä vireessä koko illan. Hän jaksoi välispiikeissään kehua Suomea kutsuen yleisöä Metallican perheeksi, mutta pieneksi harmitukseksi yhtään suomenkielistä sanaa ei mieheltä kuultu.
– Metallica on täällä ja Metallican perhe on täällä, Metallican perhe olette te. Lupaan, että me teemme parhaamme lavalla. Me olemme täällä sen takia, että teistä tuntuisi hyvältä, Hetfield sanaili.
Keikan jälkeen olo oli iloisen muikea, eikä edes poistumisen sujuminen alueelta nihkeästi haitannut. Tiiviissä tunnelmassa tuli luotua kontakteja.
Ensi vuonna uudestaan!

Porin biisilista
1. Battery
2. Creeping Death
3. Fuel
4. Harvester of Sorrow
5. Fade to Black
6. Broken, Beat & Scarred
7. Cyanide
8. Sad But True
9. One
10. All Nightmare Long
11. The Day That Never Comes
12. Master of Puppets
13. Blackened
14. Nothing Else Matters
15. Enter Sandman
16. Stone Cold Crazy
17. Motorbreath
18. Seek & Destroy.

Postikortit muuttavat maailmaani

Tämä kortti saapui Star Wars -postimerkeillä varustettuna

Olen aina ollut postikorttihullu, melkein vauvasta asti. Ehkä kuitenkin tietoisemmin siitä lähtien, kun menin junalla Iisalmesta Kuopioon lukiolaisena ja löysin Kuopiosta taidekortin. Maalaistyttönä en ollut koskaan ennen nähnyt taidetta ja kuva veti puoleensa.

Menneistä ajoista voikin hypätä netin postikorttielämään. Nyt postikortit ovat kansainvälinen harrastus: liity PostCrossing-porukkaan, ole yksi 113 000 jäsenestä http://www.postcrossing.com/ Jäseninä on kaikenikäisiä, nuoria ja vanhoja 200 eri maasta, eri rotuisia ja eri uskontoihin kuuluvia ihmisiä.

Näin se toimii:
Luo oma profiili ja kerro, millaisista korteista pidät. Tai jos kortin kuva ei ole tärkeä, voit kertoa olevasi mukana PostCrossingissa tutustuaksesi ihmisiin, etsiäksesi kirjeenvaihtokavereita, treenataksesi englantia, kerääväsi postimerkkejä jne. Profiilit ovat kaikkien katseltavissa.

Klikkaa ”Send a postcard” nappia, ja tietokone antaa sinulle yhden henkilön nimen ja osoitteen. Lue henkilön profiili ja lähetä hänelle postikortti, mielellään sellainen kuin hän toivoo. Tietokone antaa myös kortin rekisteröintinumeron, joka kirjoitetaan korttiin mukaan.

Rentoa elämää Roomassa

Tämä on hauska ja yllättävä osa:
ai jaaha, minun pitää laittaa kortti Australiaan 13-vuotiaalle tytölle, joka rakastaa villejä eläimiä…tai Texasiin 55-vuotiaalle miehelle, joka kiertää konsertteja harrastuksekseen…tai Valko-Venäjälle nuorelle satujen kirjoittajalle, joka toivoo kauniita kortteja. Monilla on profiilissa linkki omaan blogiin tai muihin nettisivuihin.

Voin tutkia, mitä kortteja toinen on saanut, onko hän merkinnyt joitakin kortteja suosikeikseen tai mitä hän on itse lähettänyt. Siis mikäli kortin lähettäjä tai vastaanottaja skannaavat kortin seinälleen.

Kortti postiin.
Ja omaa postia odottelemaan…

Suomalaiset ovat muuten maailman innokkain kansa PostCrossing-korttisysteemissä (väkiluku suhteutettuna lähetettyihin kortteihin). Taas uusi erikoinen ennätys maastamme!

PostCrossing ei ole kirjeenvaihtoa

Myrkyllisiä kaasuja päästävä kiehuva järvi Ason vuorella Japanissa

PostCrossing ei ole kirjeenvaihtoa. Kun minun lähettämäni kortti on saapunut vaikkapa Japaniin, vastaanottaja rekisteröi korttiin kirjoittamani numeron. Hyvään tapaan kuuluu myös lähettää samalla pieni message: ”Thank you very much for the nice card…” Rekisteröinnin jälkeen tietokone poksauttaa minun nimeni ja osoitteeni jonnekin päin maailmaa jollekin henkilölle. Minä en tiedä kenelle ja minne, odottelen vain…

Ja kyllä on inspiroivaa löytää postilaatikosta postikortti! Olen saanut jo pari sataa korttia, monista eri maista, upeita kortteja…ja vähemmän upeita tyhmiä kortteja myös. Mutta niistä en välitä, sillä tähän touhuun tulee himo ja moni puhuu addiktiosta.

Forumilla harrastajat muodostavat pikkuryhmiä

Oikein koville korttiharrastajille PostCrossing ei riitä. Sitä varten on PostCrossing Forum!

Forum on kuin ääretön tori, jossa on joka kortin harrastajalle ja jo vähän muidenkin juttujen harrastajille omat kojunsa. Siellä voi esimerkiksi liittyä porukkaan, joka vaihtaa keskenään majakkakortteja, tai mennä ryhmään, jossa vaihdot tapahtuvat vain oman maan ja Japanin välillä, tai keskustella hommasta suomen kielellä, etsiä joulukorttivaihtajia tms.

Voivoi, meitä on paljon ja meitä on monenlaisia. Minulle ensimmäinen kokemus nettiyhteisöstä. Uskomattoman kivaa ja ihanaa!

Seuraava askel, jos postikorttihulluus vain pahenee:
tee omat vaihtoalbumit. Vaihdettavaksi tarkoitetut kortit skannataan johonkin kuvapalveluun, useimmiten Flickr:iin tai PicasaWebiin. Sitten vain surffailemaan, kytkemään toisten vaihturikansioita omaan kansioon. Kun näin ensimmäiset upeat Kiinan sumuiset vuorikuvat, olin jo sormi näppäimistöllä kirjoittamassa swappi-ehdotusta: ”hei, kiinnostaisiko vaihtaa muutama kortti”. Sähköpostissa sovitaan, mitä kortteja vaihdetaan – yleensä muutama kortti kerrallaan. Vaihdoissa voi itse valita, minkä kortin haluaa. Ei tarvitse matkustaa Kanadaan saadakseen kortin Kalliovuorista!

PostCrossing-sivustossa on myös blogi mielenkiintoisine juttuineen ja Twitter pienille pikaviesteille, jäsenten tapaamisille ja valokuville.

Kortti Yhdysvalloista

Oikeat kortit virtuaalikokoelmaksi

Ettäkö seuraava hulluusaste?
En aluksi käsittänyt ollenkaan, miksi ihmiset skannaavat omia korttejaan nettiin. Miksi ihmeessä nähdä sellainen vaiva, kun kerran omistaa kortin?

Nyt sitten tiedän tähänkin vastauksen. Minulla on korttikokoelmieni alku skannailtuna Flickeriin
http://www.flickr.com/photos/saarahanna/
Skannaamalla korttini jaan ne. Voin myös liittää vaikkapa ikkunakorttini isompaan ryhmään “Doors and windows in postcards”. Tähän ryhmään kuuluu 75 ikkuna- ja ovikortin keräilijää ympäri maailman. Tällä hetkellä kuulun 83 postikorttiryhmään. Voin kommentoida toisten kortteja ja olen utelias kuulemaan toisten mietteitä omista korteistani. En ole enää outo ja yksinäinen korttien kanssa tuhertaja. Minulla on sukulaissieluja kaikkialla maailmassa.

Kun saan kortin, haluan näyttää sen kavereilleni, tässä tapauksessa kavereilleni ympäri maailman. Joidenkin kanssa on muodostunut sähköpostiystävyys. En ole koskaan ollut niin kansainvälinen kuin nykyään enkä ikinä ennen ole ollut niin kiinnostunut eri maiden luonnosta, maisemista ja ihmisistä kuin nykyään. En ikinä ole ollut niin hurmaantunut kortteihin kuin nykyään.

Vaihtokortti Norjan Lofooteilta

Oman profiilin luominen

Ennen kuin teet oman profiilisi PostCrossingiin ja aloitat tämän riippuvuutta aiheuttavan harrastuksen: lue muiden profiileja, katso mitä tietoja itsestä kannattaa antaa. On hyvä myös määritellä, jos ei halua mainoskortteja tai itse askarreltuja kortteja. Mitä enemmän luettelee kiinnostuksenkohteita, sen varmemmin saa sellaisia kortteja kuin toivoo.

Minulle oli yllätys, miten moni toivoo saavansa Suomesta muumikortin tai Kaj Stenvallin kortin. En myöskään tiennyt, että karttakortit ovat erittäin haluttuja, samaten majakat ja Unescon suojelukohteet. Oudot toiveet ovat haastavia ja ihastuttavia erikoisuudessaan: kortti jossa on kolme naista jotka voisivat olla sisaruksia. Rapakko. Lepakko. Possu. Oranssin värinen kortti. Sydän postikortissa.

Mutta useimmat sanovat näin:
Toivoisin saavani kortin siitä kaupungista, missä asut, tai tyypillisen maiseman kotimaastasi, tai nähtävyyden tai turistikohteen. Kiitos!

Hurahdin susikortteihin...

Postikortin ylistys

Postikortti on näppärä keräily- ja palvontakohde, koska se on kaikkien saatavilla ja kohtuuhintainen. Arkinen kortti muuttuu kuitenkin eksoottiseksi, kun se vaihtaa paikkaa. Kortti on saatavilla vain tietystä paikasta, tietystä kaupungista, tietystä maasta. Toisesta paikasta katsottuna kortti onkin erikoinen ja harvinainen: dokumentti ajasta ja kulttuurista, esteettinen ilo ja maailman avartaja.
Ajatella, että sellainen aarre voi löytyä omasta postilaatikosta!

Ja se aarre on kuin periskooppi, jolla tähytään yhtä aikaa maailmaan ja oman sielun syövereihin. Monesti tykkää vain jostakin kortista - itsekään ei osaa selittää miksi, mikä tässä nyt kiehtoo. Silloin periskooppi on kääntynyt alitajuntaan ja peilaa sieltä jotain…eikä sitä tarvitsekaan selittää. On vain ilo ja onni kortista, ainutlaatuisesta kuvasta, joka saapui juuri sinulle.

“Any mailbox could be turned into a surprise box”

Hyödyllisiä linkkejä:

http://www.flickr.com/

http://www.postcrossing.com/

http://www.picasaweb.com/

Budapestin ikkunoita

Teksti ja kuvat Päivi

Posteljoona tempaisee mukaansa Uittamolla

"Nakuna, mä oon nakuna, joo joo joo nakuna, mä oon ihan nakuna niinku hakuna matata...".


Kuinka moni muistaa vielä tämän viime kesänä paljon radiosoittoa saaneen hittibiisin?
Mies ”Nakuna” – biisin takana on helsinkiläinen Joonas Kortesmäki, joka tekee musiikkia taitelijanimellä Posteljoona dj Paha-Nuutin eli Nuutti Takkisen kanssa. Posteljoona nousee tulevana lauantaina 25. heinäkuuta lavalle klo 16 alkaen Varsinais-Suomen bändiyhdistyksen VASB ry:n järjestämässä musiikkitapahtumassa Uittamon paviljongilla.
Reggae/rap/dup-akselilla liikkuvaa rytmiherkkua tarjoavan Posteljoonan mukaansatempaava hysteerisen hauska lavashow saa hymyn paatuneimmankin rokkipoliisin huulille.
Posteljoonan ohella iltapäivästä iltaan kestävässä Ilmiö!-tapahtumassa nähdään ja kuullaan elektronisesta akustiseen musiikkiin siirtynyttä multi-instrumentalisti Jimi Tenoria, progressiivista avaruus-rockia esittävää Hidria Spacefolkia, runollista musiikkia soittavaa Rinneradioa ja mystisyyttä huokuva Plutoni-um 74:a.
Lisäksi ohjelmassa on DJ:tä, pienimuotoisempia live-akteja, performansseja, tulishow, elektroniikka-workshop ja paljon muuta.
Festivaalialue sijaitsee luonnonkauniilla paikalla noin neljän kilometrin päässä Turun keskustasta.
Tapahtuma koostuu Uittamon paviljongin ja ravintolan ympärille levittäytyvästä festivaalialueesta, sekä viereiselle Naularannan uimarannalle tulevasta maksuttomasta Beach Partysta.
Tapahtumaan on vesibussiyhteys Aurajoen rannalta. Perille pääsee myös kauppatorilta lähtevillä bus-seilla 9 (Kaarina) ja 13 (Uittamo). Yölinjana on 34 (Ilpoinen).
Virallisena jatkopaikkana toimii Turun Klubi, jossa vietetään Turku Moder –klubifestivaalia. Ohjelmiston laaja skaala ulottuu indiestä houseen, dancehallista dubsteppiin.
Tsekkaa lisää http://turkumodern.com/2009/.

Operaatio Myrsky auttaa nuoria

Nuorten asema oli esillä Porissa 44. Pori Jazz – festivaalien kanssa samaan aikaan järjestetyssä MTV3:n SuomiAreena-tapahtumassa. Laulaja Chisu eli Christel Sundberg valoi uskoa nuoriin taiteen kautta. 27-vuotias pop-tähti kertoi musiikilla olleen hänelle itselleen suuri merkitys elämän vaikeina aikoina. Hänen mielestään musiikki on erin-omainen väline kielteisten tunteiden kanavoimiseen.
– Ei pidä tavoitella julkisuutta tai tähteyttä, vaan olla ahkera ja uskoa itseensä, Chisu painotti.
Chisu on mukana operaatio Myrskyssä. Se on Suomen Kulttuurirahaston valtakunnallinen suurhanke 2008–2011. Siihen voivat osallistua 13–17-vuotiaat nuoret, erityistä huomiota kiinnitetään niin sanottuihin katvenuoriin. Myrskyn avulla tarjotaan nuorille mielekästä toimintaa ja uutta sisältöä elämään kulttuurin ja taiteen avulla.
Ensimmäisen vuoden aikana Myrsky-hanke on tavoittanut lähes 10 000 nuorta ja tuonut heidät mukaan yhteisölliseen toimintaan taiteen avulla. Turussa toimii Looppi-niminen pitkäkestoinen työpaja-muotoinen taidehanke, joka on tarkoitettu kuudesluokkalaisille tukea tarvitseville nuorille. Nuorten kasvuprosessia tukevan hankkeen ta-voitteena on saada nuorten ääni kuuluviin turvallisesti taiteen, muun muassa video- ja valokuvauksen, keinoin.
Looppi on saanut tukea Suomen Kulttuurirahastolta 40 000 euroa.
Opetusministeriön lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin politiik-kaohjelman ohjelmajohtaja Georg Henrik Wreden mukaan taidekasvatuk-sella ja virikkeellisellä kulttuuriympäristöllä luodaan perusvalmiu-det luovuuteen. Hän muistutti, että Suomen kilpailukyky kumpuaa luo-vuudesta ja innovatiivisuudesta.
Lisätietoa http://www.myrsky.info/.

Turun lukupuistot, osa 1: Puolalanpuisto

Tuleva residenssini

Stoorin blogi esittelee ylpeänä uuden juttusarjan. *rumpujen pärinää* Turun lukupuistot-sarjassa esitellään kauniin kaupunkimme Turun puistoja. Kuten sarjan nimikin kertoo, erityisesti keskitytään siihen, millaiset puitteet ja olosuhteet eri puistot tarjoavat lukevalle kävijälleen. Sarjan saa kunnian aloittaa Puolalanpuisto, joka on etenkin allekirjoittaneen sydäntä erityisen lähellä, sillä asun melkein kyseisen puiston vieressä. Puolalanpuisto on oivan sijaintinsa takia Turun puistoista se, missä vietän eniten aikaa.

Usein törmää siihen seikkaan, että ihmiset eivät tiedosta Puolalanpuiston olemassaoloa. Eräskin useamman vuoden Turussa asunut ystäväni ei edes tiennyt koko puiston olemassaolosta. Se on varsin kummallista, sillä puisto sijaitsee kuitenkin melko keskeisellä paikalla. Keskeisestä sijainnista huolimatta puistossa vallitsee useimmiten rauhallinen tunnelma, eivätkä kaupungin mölyt kuulu sinne liian häiritsevästi.

Mutta varsinaiseen asiaan. Testipäivä valkenee aurinkoisena ja lämpöisänä. Pakkaan laukkuuni puistolukemiseksi Oscar Wilden Dorian Grayn muotokuvan, ja suuntaan kevein askelin rakkaaseen puistooni. Perillä huomaan kesäisen sään houkutelleen paikalle muitakin ihmisiä. Mölyävä poikaporukka huudattaa musiikkia erään puun alla. Puiston nurmikko on turhankin taajaan kansoitettu, joten istahdan puistonpenkille lukemaan. Penkin pinta on kulunut ja maali halkeillut. Tällaiselle kaunosielulle kuin minä halkeileva maali on toki romanttista, mutta vain mummonmökin seinässä. En voi myöskään olla miettimättä, irtoaako penkistä tikkuja. Penkit on sijoitettu lasten leikkipuistoa vastapäätä. Kätevää lastaan valvovalle, harmillista rauhallista lukutuokiota toivovalle. Miksei puistossa ole missään muualla penkkejä? Onko koko puistonpenkkikonsepti jo toivottoman vanhanaikainen ja hiipumaan päin?

Syvennyn kirjaan. Herra Dorian Gray hehkuttaa juuri kuolematonta rakkautaan neiti Sibyl Vanea kohtaan, kun lukunautinto häiriintyy kahden tytön tullessa puistonpenkkini eteen. Toinen puhuu puhelimeen tarpeettoman kovalla äänellä: "Missä te ootte? Me ei nähä teitä missään. Kattokaa tänne alas, mä heilutan niin te näette meidät." Seuraa huitomista ja huutelua. Huokaan raskaasti. Lopulta tytöt häipyvät ja pääsen jatkamaan lukemista. Kaksi miestä heittelee lähistöllä frisbeetä. Toinen kiroaa auringon alimpaan helvettiin, koska aurinko sattui häikäisemään herran silmiä juuri ratkaisevalla hetkellä. Suomalainen löytää tosiaankin aina valittamisen aihetta. Päätän vaihtaa paikkaa.

Siirryn numikolle istumaan ja onnistun jopa löytämään paikan, missä ei ole muita ihmisiä liian lähellä. Iloitsen vilpittömästi pikku onnenhetkestäni, joka ei tosin kestä kauan, sillä tuossa tuokiossa parin metrin päähän istahtaa pariskunta kera koiransa. Ja kyllä, pariskunta vaikuttaa vahvasti vastarakastuneilta. Korvistani alkaa nopeasti valua siirappia, mutta jatkan kaikesta huolimatta sitkeästi lukemista. Tunnin sinnittelyn jälkeen luovutan ja lähden tallustelemaan kotia kohti.

Pitäisi kai olla iloinen siitä, että suuret joukot ovat nyt löytäneet Puolalanpuiston. Toisaalta olen ärtynyt. Mitä ne kaikki ihmiset tekevät minun puistossani?!

Muutamia huomioita:

- Muut puistolukijat loistivat poissaolollaan.

- Löysin puiston laidalta talon, jossa aion asua sitten, kun olen ökyrikas (ehkä ensi elämässä).

- Ihmiset osaavat käyttää roskista.

- Puiston puihin ei pysty kiipeämään, koska alaoksat on karsittu pois. Minne tästä voi valittaa?

- Harva tulee puistoon yksinään, paitsi minä. Ja minäkin sain osakseni oudoksuvia katseita.

- Laissa pitäisi olla tarkat säädökset siitä, mitä musiikkia puistoissa saa kuunnella.

- Kärrynpyörän tekemisestä saa myös osakseen oudoksuvia katseita.

Sivupiiri.fi on täällä!

Internetin valtavirrasta löytyy nyt myös sivupiiri.fi, joka on sivusto nuorille ja nuortenkirjallisuudelle. Sivupiirissä voit lukea ja kirjoittaa kirja-arvosteluja, etsiä kirjavinkkejä ja luoda oman profiilin. Omaan profiiliin voi listata suosikkikirjojaan, kirjoja jotka haluaisi lukea, kirjat jotka on jo lukenut, ja niin edelleen. Kirjavinkkejä ja -arvosteluja voi myös vapaasti kommentoida. Sen jälkeen kun olet luonut sivustolle oman profiilin, voit myös kutsua kaverisi tekemään oman profiilinsa.

Tutustu ihmeessä!

http://www.sivupiiri.fi/

Onnea, Turku!

Turkulainen nuoriso loistaa maailmalla!

Turkulaisbändi Rautamakkara on voittanut massiivisen kansainvälisen Guitar Hero Metallica –kilpailun. Bändi pääsee esiintymään mylvivän kymmentuhantisen yleisön edessä Porin Sonisphere-festivaaleilla lauantaina 25.7.

Huikea suoritus! Stoori onnittelee...vai miten sitä maailmalla sanotaan: "Respect!?"

Itsensä Metallican isännöimään yksipäiväiseen metallitapahtumaan odotetaan jopa 60000 kuulijaa. Turkulaisbändi pääsee esiintymään samalla lavalla kuin nämä suuret idolinsa - mikä sen hienompaa! Unelmien täyttymys, rohkenisin jopa sanoa. Onnea tälle valitulle tielle!

Muuten, tiedätkö, että nyt myös Sinulla on entistä parempi mahdollisuus harjoitella mestariksi. Tule Stooriin ja lainaa Guitar Hero pelejä kotiisi!

Lue voitokkaasta Rautamakkarasta täältä
Lisätietoja itse festivaalista: Sonispehere festivals

Hamzan Kanaan jättää taiteensa tulkinnan katsojalle

- Viime aikoina taiteen maut, sielu, suunnat, värit, tekniikat ja säännöt ovat muuttuneet hajanaisiksi ja köyhiksi sekä tulleet menetetyiksi ja puuttuviksi. Pyrkimyksenä on töilläni, väreillä ja sanoilla korjata, yhdistää ja luoda menneisyyden ja nykyajan taiteen kohtia uudestaan, libanonilaissyntyinen Hamza Kanaan taustoitti Stoorissa heinäkuun ajan esillä olevansa näyttelyn ideaa.


Näyttely koostuu niin maalauksista, käsitöistä kuin runoista. Kanaan, 25, ei itse halua lähteä ruotimaan töidensä ideaa, vaan jättää tulkinnan suosiolla katsojalle.


– Taiteella on säännöt, vaikka se on vapaata. Taide on rajallinen, vaikka se on rajatonta. Jotkut heittävät joitakin värejä paperille tai kankaalle allekirjoittaen ja kutsuen omia töitä maalauksiksi tai taiteeksi, Kanaan filosofoi.





Taide on kiehtonut vuonna 2002 Turkuun muuttanutta Kanaania pienestä pitäen.
– Aloitin heti, kun sain kynän käteeni pienenä ennen esikoulua. Ensimmäiseen näyttelyyn osallistuin 9-vuotiaana, Hamzan Kanaan kertoi.



Hamza Kanaanin työt ovat näytillä Stoorissa 6.-31.7. kirjaston aukioloaikoina ma-pe 10-20, la 10-16 ja su 12-18. Tervetuloa kirjaamaan terveiset vieraskirjaan.

Väriloistoa Finnconissa

Järjestyksessään 15. Finncon järjestettiin 10-12.7 Helsingin Kaapelitehtaalla. Finncon on osallistujille ilmainen, vapaaehtoisvoimin järjestettävä science fiction- ja fantasiatapahtuma. Finnconin yhteyteen kuuluu myös Animecon, joka järjestettiin tänä vuonna seitsemättä kertaa. Finncon esittelee laajasti tieteisfantasiaa, mutta myös kauhua, fantasiaa, sekä animea ja mangaa. Esillä on erityisesti kirjallisuus, mutta myös elokuvat, musiikki, sarjakuvat, kuva- ja teatteritaide, sekä tieteisharrastajakulttuuri eli fandom ovat keskiössä.

Tänäkin vuonna Finncon tarjosi kävijöilleen kattavasti mielenkiintoista ohjelmaa. Itseäni kiinnosti eniten kirjailija George R.R. Martinin haastattelu. Sympaattisen oloinen George-paappa kertoili kuulumisiaan suuren yleisön edessä, ja kertoi muunmuassa käväisseensä Suomenlinnassa, joka on sattumoisin tapahtumapaikkana eräässä Martinin kirjoittamassa tarinassa. G.R.R. Martin on suositun ja tunnustetun Tulen ja jään laulu-fantasiasarjan kirjoittaja. Kyseistä sarjaa voin lämpimästi suositella kaikille fantasian ystäville. Tähän mennessä sarjaan kuuluu viisi kirjaa ja ne on kaikki suomennettu:

Valtaistuinpeli. (A game of thrones, 1996.) Tulen ja jään laulu, osa 1. Suomentanut Satu Hlinovsky. Kirjava, 2003.

Kuninkaiden koitos. (A clash of kings, 1999.) Tulen ja jään laulu, osa 2. Suomentanut Satu Hlinovsky. Kirjava, 2004.

Miekkamyrsky 1. (A storm of swords, 2000.) Tulen ja jään laulu, osa 3, nide 1. Suomentanut Satu Hlinovsky. Kirjava, 2005.

Miekkamyrsky 2. (A storm of swords, 2000.) Tulen ja jään laulu, osa 3, nide 2. Suomentanut Satu Hlinovsky. Kirjava, 2006.

Korppien kestit. (A feast for crows, 2005.) Tulen ja jään laulu, osa 4. Suomentanut Satu Hlinovsky. Helsinki: Kirjava, 2007.

A Dance with Dragons (tulossa)

The Winds of Winter (tulossa)

A Dream of Spring (tulossa)

Laadukkaan ohjelman lisäksi alueella liikuskelleet anime- ja mangaharrastajat värikkäissä ja krumeluurikkaissa asuissaan ilahduttivat suuresti esteettistä silmääni. Sitä värien loistoa! Oli hienoa huomata, miten pukeutujat rooliasunsa lisäksi olivat omaksuneet myös esittämänsä hahmon persoonan. Varsin kokonaisvaltaista roolihahmoon sulautumista, sanoisinko. Itse nostan kädet pystyyn cosplay-ilmiön edessä, sillä minusta ei ikinä olisi värkkäämään minkäänlaisia asuja monimutkaisine lisähärpäkkeineen. Taidan tyytyä jatkossakin katselijan rooliin.

http://www.finncon.org/

Suksin ja Pirandello vetoavat Jarkko Martikaiseen

YUP-yhtyeen nokkamiehenä tutuksi tullut Jarkko Martikainen on kerännyt kiitosta kauniin oivaltavista laulujen sanoituksista, mutta rocklyyrikka ei ole hänen ainoa lajinsa. Martikainen, 38, debytoi vuonna 2005 lyhytproosalla ”Pitkät piikit ja muita kertomuksia”. Vuoden 2008 lopulla ilmestyi runoteos ”Yhdeksän teesiä”.


– Kirjoittamisessa minua kiehtovat haasteet. Se merkitsee minulle itseilmaisua ja terveen lapsenmielen ruokkimista, Jarkko Martikainen kertoo Stoorille.
Martikainen pitää itseään enemmän laulajana kuin kirjailijana.
– Pitkäsoittolevyjä on kertynyt parisenkymmentä, kuten soittotyövuosiakin. Kirjoja on julkaistuna vasta kaksi, Martikainen summaa.

Viime ajat Martikainen on keskittynyt sooloprojekteihin. Hän on valmistellut kolmatta soololevyään ja avasi hiljattain kotikaupunkinsa Riihimäen kirjastossa ”Toivo”-näyttelyn. Pääosin kollaaseista koostuvista töistä koostuvaan näyttelyyn voi tutustua heinäkuun ajan.


YUP pitää pituudeltaan ”määrittelemätöntä” taukoa.
– Paluuta ei ole tiedossa tällä haavaa, meillä jokaisella jäsenellä on muita rautoja tulessa. Mitään syytä kiireisen yhtyetoiminnan aloittamiseen uudelleen ei ole ainakaan vielä syttynyt, Martikainen paljastaa.

Lukeminen on Jarkko Martikaiselle elämäntapainen harrastus. Martikainen kertoo lukevansa monenlaista kirjallisuutta, mutta kaikkein kliinisimpiin tietokirjoihin hän ei koske.
– Suosikkejani ovat Vasili Suksin ja Luigi Pirandello. Niiden lukemista voin suositella mihin vuodenaikaan tahansa. Molemmat ovat novellisteja, joten lukemisen voi jaksottaa lyhyempiinkin eriin ja molemmat ovat mestarillisia sisältönsä suhteen.


Jarkko Martikaisen TOP-3 – kirjat


Vasili Suksin: Nuoren Vaganovin kärsimykset
– Hienoja aihevalintoja ja sielunkuvauksia. Ymmärtävää ja oivalluksia tarjoavaa lyhyiden tarinoiden ykkösluokkaa.

Leo Tolstoi: Novellit
– Kaikki ylle kirjatut perustelut pätevät myös tähän tajunnan avartajaan.

Istvan Örkeny: Minuuttinovelleja
– Kuten kaksi edellistä, mutta viertynein ja persoonallisin näkökulmin. Kuten kirjan nimikin kertoo, hyvin ytimekkäästi ilmaistuna.



Jarkko Martikainen saapuu Turkuun ensi tiistaina 14.7. Hän esiintyy klo 22 alkaen Brinkkalan sisäpihassa Vanhalla Suurtorilla järjestettävässä Urbaani Kesäloma – tapahtumassa. Lisätietoa tapahtumasta on saatavilla osoitteessa http://www.kirjakahvila.org/urbaanikesaloma2009/

Kirjailijakuvassa Enid Blyton

Kellepä eivät olisi Enid Blytonin lastenkirjat tuttuja? Kultaisina lapsuusvuosina Blytonin kirjojen parissa vierähti tovi jos toinenkin. Tuottelias englantilaistäti tehtaili elämänsä aikana yli 600 lastenkirjaa, joista tunnetuimpia ja luetuimpia lienevät Viisikko-sarjan opukset. Blyton on myös Seikkailu-, Salaisuus-, ja SOS-sarjojen luoja. Näiden teosten taakse kätkeytyy ihminen, joka oli koko ikänsä lapsenmielinen ja kallellaan eskapismiin, ja jonka elämässä riitti suvantovaiheiden lisäksi myös kuohuvia koskia. Juuri nyt Enid Blyton on erityisen ajankohtainen, sillä myöhemmin tänä vuonna ilmestyy hänen elämästään kertova TV-elokuva, jonka pääosassa Enid Blytonina nähdään Helena Bonham Carter.

Enid Mary Blyton syntyi Lontoossa 11. elokuuta 1897 Thomas Blytonin ja Theresa Hamiltonin kauppiasperheeseen. Enidin isä oli monilahjakkuus, joka kehitti itseään jatkuvasti monin eri tavoin. Thomas Blyton maalasi, soitti pianoa, kirjoitti runoja ja opetteli vieraita kieliä. Enid puolestaan löysi lukuharrastuksen jo varhain. Enidin äiti ei antanut juurikaan painoarvoa aviomiehensä ja tyttärensä harrastuksille, ja Thomas ja Theresa erosivat myöhemmin. Theresa ja lapset muuttivat Beckenhamiin Thomasin jäädessä Lontooseen uuden puolisonsa kanssa. Erosta huolimatta Thomas Blyton osallistui lastensa koulumaksuihin ja lähetti säännöllisesti rahaa perheelle. Vanhempien ero oli luultavasti traumaattinen kokemus Enidille, sillä isän katoamisen voi nähdä heijastuvan hänen kirjallisessa tuotannossaankin. Monissa Blytonin kirjoissa perheen muodostavat lapset ja äiti, mutta isähahmo puuttuu kokonaan.

19-vuotiaana Blyton meni opettajakouluun, jonka jälkeen hän toimi viisi vuotta opettajan ammatissa. Ennen kirjailijauransa käynnistymistä Blyton kirjoitteli vapaa-ajallaan runoja, tarinoita ja artikkeileita siitäkin huolimatta, että perhe piti kirjoittamisharrastusta silkkana ajanhukkana. Ensimmäinen julkaistu runo "Have You-?" (Oletko-?) ilmestyi vuonna 1917 Nash's Magazine-lehdessä. Vuonna 1922 Blytonin ensimmäinen kirja näki päivänvalon, kun Child Whispers-runokokoelma julkaistiin.


Oletko-?

Oletko kuunnellut yön hiljaisuutta, kun koko maailma nukkuu
ja istut ikkunasi ääressä aivan yksin?
Oletko hengitystä pidätellen ihmetellyt taivasta, joka on niin musta ja syvä?

Oletko kaivannut tähteä joka olisi yksin sinun?

Oletko nähnyt miten kesätaivaalla välähtää valojuova,

kun tähti on kyllästynyt olemaan niin kauan paikallaan?

Oletko kuullut yötuulen kuiskeen, kun se hiljaa kulkee ohi?

Oletko erottanut sen laulun keinahtelevan suhinan?

Oletko kuunnellut tarinoita, jotka vain kuusama tuntee,

kun se lähettää hentoa tuoksuaan yöhön?

Oletko suudellut köynnösruusun pikkuisia nuppuja?

Oletko sydämesi kyllyydestä rakastanut kärsimyskukkia?

Oletko tuntenut itsesi yksinäiseksi, oletko miettinyt miksi sinun pitäisi olla yksinäinen,

kun olet katsellut tähdenlentojen kirkkaita välkähdyksiä?

Oletko kaivannut lähellesi jotain toista, jotain rakasta joka

ymmärtäisi?

Oletko koskaan ojentanut kätesi - ulos yöhön?

(Suomennos Heikki Salojärvi)

Vuonna 1924 Enid Blyton avioitui majuri Hugh Pollockin kanssa, jonka kanssa hän sai kaksi tytärtä. Gillian Mary syntyi 1931 ja Imogen Mary 1935. Nuoremman tyttärensä syntymän aikoihin Blyton joutui henkisen kriisin valtaan ja hän pohti paljon uskonasioita. Vaikka Blyton ei ollut ahkera kirkossa kävijä, hän huolehti silti lastensa hengellisestä kasvatuksesta, sillä sekä Gillian että Imogen kävivät pyhäkoulua. 1930-luvun loppupuolella avioliitto Pollockin kanssa ajatui vaikeuksiin ja pariskunta päätti erota. Vuonna 1943 Blyton avioitui uudelleen lontoolaisen kirurgin Kenneth Darrel Watersin kanssa, jonka hän oli tavannut pari vuotta aiemmin. Pollock meni myös uudelleen naimisiin, eikä juurikaan pitänyt yhteyttä lapsiinsa eron jälkeen.

Blytonin toinen avioliitto Darrel Watersin kanssa oli hyvin onnellinen. Onnea kesti vuoteen 1967 saakka, jolloin Kenneth kuoli. Pian tämän jälkeen Enid sairastui vakavasti. Kirjailija kärsi Alzheimerin taudista ja hän joutui muuttamaan vanhainkotiin, jossa hän kuoli 28.11.1968.

Kirjallisuutta:

Mervi Koski: Ulkomaisia nuortenklassikoita. BTJ, 2000.

Barbara Stoney: Enid Blyton: Elämäkerta. Suomentanut Heikki Salojärvi. Ajatus, 2008.

Linkkejä:

The Enid Blyton Society

Viisikko-sarja

Enid Blytonin haastattelu vuodelta 1963

Frisbee, halpaa ja hauskaa huvia

Kesällä käydään uimassa, rentoudutaan piknikillä kavereiden kanssa ja luetaan paljon. Myös erilaiset ulkona tehtävät aktiviteetit ovat suosiossa. Puistot ja ruohokentät houkuttelevat mukaan pelailemaan, frisbeetä heittämään ja pitämään hauskaa.
Frisbeen heittely on halpaa ja hauskaa huvia. Frisbeegolf lajina sopii niin nuorille kuin vanhemmillekin sukupuoleen katsomatta. Lajin idea on samanlainen kuin tavallisessa golfissa. Tavallisessa golfissa palloa lyödään reikään, mutta frisbeegolfissa heitetään frisbeetä koriin. Kori on metrin korkuinen ja siinä on ketjut, jotta frisbee pysyy korissa.
Frisbeetä täytyy heittää oikealla tavalla. Kylki heittosuuntaa kohti ja sitten heitetään.
Ettei frisbeetä tulisi nakanneeksi kenenkään päähän, kannattaa suunnata peliä varten rakennetuille kentille. Turussa frisbeegolfkenttiä löytyy niin Urheilupuistosta kuin Lausteelta Ketunkadun päästä. Mukaansatempaavaa frisbeegolfia voi kummassakin paikassa käydä pelaamassa maksutta.
Urheilupuiston vaihteleviin maastoihin on kätketty 9 erilaista väylää. Heittopaikat on merkitty maassa olevilla lankuilla. Väylät ovat lyhyitä, mutta yksi, noin 60-metrinen jyrkkään ylämäkeen heitettävä väylä tarjoaa haasteita kovemmallekin pelaajalle.
Lausteen rata on 18-väyläinen ja lähes jokaisella väylällä on kaksi heittopaikkaa eritasoisille pelaajille. Lisäksi Lausteelle on suunniteltu 9-väyläinen aloittelijarata.
Lisätietoja turkulaisen Frisbeegolfseuran 7 K ry:n nettisivuilta http://www.7k.fi/.
Seura järjestää kesällä Lausteella ”Tutustu frisbeegolfiin” – tapahtumia keskiviikkoisin klo 17–18.

Ruisrock kävijäennätykseen

Täpötäysi Ruissalo.

The Crashin Teemu Brunila.

Faith No Moren solisti Mike Patton tervehti Ruisrock-yleisöä.

Täpötäysi Turun Ruisrock hehkui iloa ja aurinkoa. Ruisrock keräsi viikonlopun aikana Turun Ruissaloon yhteensä 92 000 kävijää. Perjantaina paikalla oli 27000 vierasta, loppuunmyytynä lauantaina 35000 juhlijaa ja päätöspäivänä 30000 kävijää. Ennätysyleisöstä huolimatta festivaalialue toimi moitteettomasti eikä alueelle syntynyt juuri lainkaan ruuhkia.
Perjantaina suurimmat yleisöt keräsivät illan yhdysvaltalaisvahvistukset Slipknot ja Disturbed sekä kotimainen Children of Bodom. Erityisesti Slipknotin hurja liveshow vakuutti kaikki paikalla olleet saaden ihmiset hyppimään tasajalkaa ja maan tärisemään.

Lauantaina Suomirockin dinosauruksen, Eppu Normaalin ja come backin tehneen Tehosekoittimen keikat saivat kymmentuhatpäiset yleisöt laulamaan bändien hittiputkien mukana. Loppuillasta ruotsalainen The Sounds osoitti lyöneensä Suomessa lopullisesti läpi hyppyyttämällä jättimäistä katsojamäärää varsinkin Living in America -encoren aikana.
Festivaalin päätöspäivän kruunasivat yhdysvaltalaisen Faith No Moren uran tärkeimmät kappaleet sisältänyt konsertti sekä eturivin kyynelehtimään saaneen turkulaisen The Crashin kaikkien aikojen viimeinen keikka.
Ensi kesänä Ruisrock juhlistaa 40-vuotista taivaltaan.

http://www.ruisrock.fi/