maanantai 8. kesäkuuta 2009

Harjoittelijan kynästä: MTG:n SM-karsinnat

Sunnuntaina 31.5 järjestettiin Tampereella Mtg:n SM-karsinta - formaattina type 2, eli kaksi uusinta julkaistua settiä ja uusin perussetti. Turnauksen hinta oli 10 rahaa ja osallistujia oli nelisenkymmentä. Kahdeksan parasta sai osallistumisoikeuden heinäkuussa järjestettäviin Mtg:n SM-kisoihin. Turusta lähti taitojaan koettamaan kuusihenkinen porukka, allekirjoittanut mukaan luettuna. Turun Mtg-killasta meillä oli kaksihenkinen edustajisto. Muut viisi ahtautuivat sunnuntaiaamuna henkilöautoon ja köröttelivät Turusta Tampereelle. Itse olin matkustanut jo edellisenä päivänä mukavasti junalla ja yhdistänyt huvin ja huvin. Kävin nimittäin tervehtimässä Tampereella asustelevaa siskoani ja hänen pikku vesseliään.


Pelipäivä oli mitä aurinkoisin, ja välillä mieli veti ulos nurmikolle lojumaan, varsinkin silloin kun pelit sujuivat huonosti. Siskon leipoman pizzan ja Coca-Colan voimilla selvittiin kuitenkin loppuun asti. Omissa peleissä kokemattomuuteni nosti päätään ja esti pääsyn SM-kisoihin - ainakin tänä vuonna. Pelien jälkeen, pölyn laskeuduttua, huomasin saaneeni tulokseksi 2-4, eli kaksi voittoa ja neljä tappiota ja loppusijoitukseksi sijan 28. Ei hassummin ensikertalaiselta, mutta pakan puolesta mahdollisuudet olisivat olleet parempaankin. Ajattelin alkuun lähteä ihan omalla Progenitus-Dramatic Entrance viritelmällä, mutta pienen pelitestaussession jälkeen, hävittyäni riittävän monta peliä päätinkin lähteä lainapakalla. Pakka tunnetaan nimillä Seismic Swans tai Cascade Swans.

Muiden Turkulaisten pelit sujuivat vaihtelevasti. Meistä karsiutuneista lähimmäksi kisapaikkaa pääsi Valentin Soloviev, 11. sijalla ja löytyipä yksi kisapaikka Turkulaisillekin. Tomi "Peltsi" Peltonen, Turun oma DCI-tuomari, sijoittui kuudenneksi. Anna mennä Peltsi, tuo Suomen mestaruus Turkuun!

Tässä on Tomin pakka:

Main deck:

4 Kitchen Finks
2 Broodmate Dragon
3 Chameleon Colossus
4 Spellbreaker Behemoth

2 Volcanic Fallout
3 Terminate
3 Jund Charm
2 Primal Command
1 Lavalanche
3 Maelstrom Pulse
3 Rampant Growth
1 Fertile Ground
2 Mind Stone
1 Loxodon Warhammer
3 Garruk Wildspeaker

4 Forest
2 Mountain
2 Swamp
2 Llanowar Wastes
1 Graven Cairns
2 Twilight Mire
4 Treetop Village
4 Savage Lands
1 Exotic Orchard
1 Sulfurous Springs

Sideboard:

2 Devoted Druid
2 Volcanic Fallout
2 Wickerbough Elder
2 Mind Shatter
4 Thoughtseize
3 Thought Hemorrhage



Peltsin varsinainen (ikävä) yllätys monille vastustajille oli vähemmän pelattu Spellbreaker Behemoth. Kortilla on monia hyviä puolia: viitosen kesto takaa, että polttoja täytyy tuhlata kaksin kappalein, jos haluaa roikaleesta päästä eroon, pakat, jotka pelaavat paljon loitsujen kumoamista ovat tämän lapun kanssa helisemässä, eikä 5/5 ”pihvi” neljällä manalla ilman haittaominaisuuksia ole koskaan kovin huono vaihtokauppa. (Mana = kortin oikeasta yläkulmasta löytyvät symbolit, kortin peluuhinta.)



Vihreää voimaa!

Jos kortit nimien takana kiinnostavat, copy-pasteta kortin nimi vaikkapa tänne: http://gatherer.wizards.com/Pages/Default.aspx

Kaiken kaikkiaan reissu oli mielenkiintoinen kokemus, vaikka SM-kisapaikka jäikin saamatta. Turnauspelaaminen on aika erilaista hupipelaamiseen nähden ja molemmissa on oma viehätyksensä, mutta yhteistä molemmille on pelistä ja toisten pelaajien seurasta nauttiminen.

ps. Jos olet jo pelin harrastaja ja haluat tutustua toisiin pelaajiin, vaihdella kortteja tai keskustella pakkaideoistasi, niin käy ihmeessä täällä: http://vaihdetaan.kapsi.fi/forums/index.php

Teksti ja kuvat: Joel

Ei kommentteja: