Nyt alkaa tapahtua!
Stoori ja Turun kaupungin nuorisotoimi aloittavat entistä tiiviimmän yhteistyön. Stoorin arki-iltapäivät täyttyvät tiedosta, tekemisestä ja elämyksistä.
Kaikki alkaa ensi maanantaina kello 14, kun Stoorin ja Vimman yhteinen toimitustiimi ottaa ensiaskeleensa. Tule hakemaan ideoita kirjoittamiseen, neuvoja ja uusia tuttavuuksia mukavan harrastuksen parissa - tuo meille omat stoorisi!
Lisätietoja: Merja Marjamäki
Tämä ei jää tähän. Myös muut arki-illat ovat kylläisiä. Tiistaisin paikalle saapuu nuorisotalojen edustajia. Torstaisin Stoorissa on vuorostaan järjestöpäivä. Tuolloin Turun alueen nuorisojärjestöt esittelevät monipuolista toimintaansa. Ensimmäisenä, eli jo ensi viikon torstaina, paikalle saapuu Suomen Punaisen Ristin Turun osasto, ja taas klo 14 alkaen.
Eikä tässäkään vielä kaikki. Paljastuksia muiden päivien ohjelmasta on vielä tulossa. Seuraa blogia ja tiedät, mistä kaupungilla puhutaan.
torstai 22. tammikuuta 2009
tiistai 20. tammikuuta 2009
Kirjasto pelasi ja peli jatkuu
Marraskuussa kirjasto täyttyi taas innokkaista pelaajista. Jo kolmannen kerran järjestetty lautapelitapahtuma keräsi paikalle monta terveen uteliasta silmäparia. Kaksipäiväiseksi kasvaneessa tapahtumassa oli esillä entistä enemmän pelejä ja hyvin moneen lähtöön.
Jos et päässyt paikalle tai sinua jäi kaivelemaan, ettet ehtinyt kokeilemaan tai tutustumaan kaikkiin peleihin, älä suinkaan lannistu. Stoorin lautapelikerho jatkaa vilkasta toimintaansa edelleen joka tiistai kello 16 - 19.30 - tervetuloa!
Tiedonjanoisille on vuorostaan luotu alla oleva ilmoitustaulu. Siihen on koottu joidenkin pelitapahtumassa pelattujen pelien ohjeita. Valitse niistä haluamasi, klikkaa kuvaa, ja kas, saat ohjeet eteesi suurempana. Jänniä pelihetkiä ja peli-iloa sylintäydeltä!
maanantai 19. tammikuuta 2009
Mullistuksia
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)