sunnuntai 28. syyskuuta 2008

Unohdettujen jumalien maa



Tervehdys Kreikasta!

Kolme viikkoa Kreikassa alkaa olla takanapäin ja huomenna matka jatkuu Italiaan. Tähän mennessä reissu on ollut antoisa, joskin myös rankka. Olen tosiaan parhaillaan antiikintutkimuksen johdantokurssilla, ja puolet kurssista vietämme Kreikassa ja toisen puolen Italiassa. Kurssin pituus on kuusi viikkoa, joten aikaa nähdä kaikenlaista on rutosti. Tähän mennessä on jo ehtinyt sattua vaikka mitä. Olen nyt nähnyt kivikasoja kokonaisen ihmisiän edestä. Rauniokävely on muuten ehkä tehokkainta liikuntaa ikinä. Kokeilkaapa huviksenne joskus.

Eräänä päivänä kävimme tutustumassa Varin luolaan, joka on aikoinaan ollut Pan-jumalalle omistettu pyhäkkö. Juuri kun olimme kiipeämässä vuorta ylöspäin kohti luolaa, sattui kummia: ympäriltämme alkoi kuulua aseiden lataamisen ääniä ja sitten pusikoista pelmahti joukko Kreikan armeijan sotilaita. Melko häkellyttävä kokemus, sanoisinko. Kävi ilmi, että Kreikan armeijalla oli menossa samoilla seuduilla ampumaharjoitukset. Meitä pyydettiin ystävällisesti vetäytymään. Tottelimme. Sanottakoon nyt tässä, että vältyimme henkilövahingoilta. Pääsimme tutustumaan luolaan myöhemmin ja voin sanoa, että se oli todella näkemisen arvoinen paikka. Katsokaapa vaikka tuosta ylhäällä olevasta kuvasta. Itse luolaan laskeutuminen oli sarjassamme jokainen askel voi johtaa kuolemaan. Minkäänlaisia turvakaiteita yms härpäkkeitä ei näkynyt mailla halmeilla. Luolaan piti laskeutua pientä ja kapeaa ulkonemaa pitkin, ja pudotus oli neljän metrin luokkaa. Ainut turvallisuusohje, jonka saimme oli "Ei saa sitten pudota." Tämä selvä. Onneksi en omista minkäänlaista itsesuojeluvaistoa. Haittaahan siitä vain olisi ollut.

Olemme kierrelleet Kreikkaa ympäriinsä ja esimerkiksi Peloponnesos on tullut aikaa tarkkaan koluttua läpi. Kyllenessä pääsimme tutustumaan meriarkeologiaan, joka oli ehkä siisteintä ikinä. Pääsimme snorkkeloimaan veteen ja tutkimaan rannan läheisyydessä olevia vedenalaisia raunioita. Raunioiden lisäksi näkyi värikkäitä kaloja, merivuokkoja ja muuta jännittävää. Muistan, kuinka pienenä haaveilin meribiologin urasta. Pääsin siis lopulta veteen leikkimään Jacques Cousteauta. Ainakin tavallaan.

Delfoi oli suorastaan rikollisen hieno paikka. Oraakkelia ei kuitenkaan näkynyt, mikä jäi kaihertamaan mieltäni, sillä olisi ollut vähän kysyttävää. Ehkä joskus toiste. Yövyimme yhden yön Delfoissa, ja heräsin siellä jo varhain noustakseni vuorelle katsomaan kuinka rusosorminen Eos nousee Parnassosvuoren takaa (kts. kuva). Aikainen herääminen kannatti. Kun aurinko alkoi pilkistää vuoren takaa, se hetki oli suorastaan pyhä. Sillä hetkellä tuntui siltä, kuin unohdetut jumalat olisivat todella olemassa ja elinvoimaisempia kuin koskaan.

Tämä päivä on mennyt pakkaamisessa ja Carlos Ruiz Zafonin Tuulen varjo-kirjaa lukiessa, jota muuten voin suositella erittäin lämpimästi kaikille. Kirjoja en ole hirveästi ostellut, sillä ne mokomat ovat täällä päin yhtä kalliita kuin Suomessa. Kirjakaupat sinänsä muuten ovat täällä kyllä erittäin hyvin varusteltuja monikerroksisia komplekseja. Siis sarjassamme liikkeitä, joista minut pitää kantaa ulos.

Kerrottavaa olisi vaikka kuinka, mutta satuilen lisää myöhemmin. Kohta on suuntana taverna kreikkalaisine herkkuineen. Huomenna pääseekin sitten jo testaamaan italialaisia ruokia.

Toivottavasti syksyinen Turku on kuulas ja kaunis, eikä masentavan sateinen. Vaikenen, mutta vain hetkeksi.

Ei kommentteja: