syntymyyttejä Kalevalan innoittamana -runonäyttely
Kahvila Siriuksessa 28.2–6.3.2008
Maailman synty Kalevan mukaan
Aikojen alussa oli vain vettä ja ilmaa. Maailma ei ollut vielä muotoutunut. Ainoa elävä olento oli Ilmatar, ilman impi. Hän ikävystyi yksinäiseen elämäänsä ja laskeutui alkumereen uiskentelemaan. Ilmatar tuli raskaaksi meren tuulesta, mutta kun lapsi ei vielä yhdeksän vuoden jälkeenkään ottanut syntyäkseen, Ilmatar tuli surulliseksi ja nousi itkemään. Silloin sotka lensi hänen polvelleen ja teki siihen pesänsä. Sitten lintu muni siihen kuusi kulta- ja yhden rautamunan. Ilmatar liikautti polveaan ja munat vierähtivät veteen ja rikkoutuivat. Palasista syntyi maa, taivas, aurinko, kuu, tähdet ja pilvet. Aika kului, ja vieläkin lapsi pysyi Ilmattaren mahassa. Lopulta lapsi päätti tulla sieltä omin avuin ulos. Näin oli vihdoin syntynyt Väinämöinen, tietäjä ja mahtimies. Hän osasi jo syntyessään loitsia ja laulaa. Väinämöinen nousi merestä puuttomalle saarelle, jolle hän asettui asumaan.
Uusia syntymyyttejä kirjoittivat
Sanataidekoulu Kratin
12–14-vuotiaiden ryhmä ja
15–17-vuotiaiden ryhmä
Yhteistyössä:
I
Kaukana, avaruudessa, pyyhälsi esine pitkin tyhjää. Se jätti jälkeensä, kirkkaan väristä vanaa. Etupäässä sillä oli. harjakset. jotka repivät auki, tyhjyyttä. Sitten se alkoi, pyöriä hurjasti. Pyöriessään se jätti jälkeensä värikkään, ympyrän. Vasta kun ympyrä loisti, kirkkaasti esine lopetti pyörimisen. Ja alkoi liukua pitkin värikästä ympyrää oleelliseksi palloksi. Harjaksillaan, se raapi pallon kuorta rosoiseksi. yhden kolkan se säästi raaputukseltaan. ja työnsi itsensä siitä sisään. nyt jälkeen maailman luomisen, sen tehtävä. oli pitää pallo tasapainossa ettei se, vierähtäisi tyhjyyden päältä. pohjattomaan pyörteeseen.
II
Ikiaikain pimeydessä
Tyhjyydessä jossa missä
Myöskin siellä kautta aikain
Ollut Sihti rautahinen.
Uusi se on ikuisesti
Mikään sitä ei kosketa.
Yksin tyhjyydessä leijui,
Halki pimeyden ja kaiken,
Kunnes joskus tiedä milloin,
Oli sihti sisällöstään,
Tyhjäksi täysin varissut.
Tippui läpi kaikkein reikäin,
Läpi hohdon rautahisen,
Uudet palat Maan ja Taivaan,
Tippui vedet kuultavaiset,
Saapui tippui valo maahan,
Ilma täytti kolkat nuoret,
Uusi Maa ja Uusi Taivas,
Saivat ne näin oman synnyn
Viimeisenä vähäisenä,
Liukui Aika läpi raudan,
liittyi uuteen maahan ilmaan,
Kaikkeen elon virvoitteli.
Niinpä aika vihdoin saikin,
Kiinni Sihdin kovan raudan,
Vaipui sekin mereen uuteen,
Meren pohjaan synkkyyteensä.
III
Pimeässä seison ja kyllästyn tylsyyteen.
Luon kylmän valon jotta nään missä olen
katson, mutten näe mitään kyllästyn taas
ja otan taskustani neulan ja langan ja
alan ommella pimeyttä yhteen.
Hieman tuosta vähän tuolta ja sieltä
alkaa muodostua pallo, jossa on viivat punaiset
se suurenee ja suurenee. kunnes se on suurempi
kuin minä, päätettyäni ompelemisen
katson teostani. Se ulottuu kauas kauas ja
kauemmas en jaksa pitää enää valoa kädessäni
vaan ompelen sille pimeydestä telineen jonka kirjon taiteellisin kuvioin. Loin toisen valon ja
kolmannen loin yhteensä seitsemän ja kaikille ompelin pimeydestä telineet, sitten loin valon jaloille punaiset viitat jokaiselle eri sävyisen.
Sitten lähdin kulkemaan, otin valot mukaani ja kaikki ne vein eri puolille suurta mustaa palloani, ompelin valoille rajat loistamisen loppumisen kohdalle rajat ja nyt minulla oli maat ja maiden rajat.
Uupuneena laskeuduin makaamaan pallon päälle ja yön nukuin hiljaa. Aamulla hämmästyin kun vaalea taivas oli ylläni ja seitsemän hahmoa ympärilläni. Nyt minulla oli hohtava taivas ja ihmisten maiden kantaemät ja -isät.
Kurotin taivaan kannen halki ja loin pimeydestä jokaiselle parin, vastakkaista puolta. Lähetin parit takaisin kunkin omaan maahansa ja ompelin hohtavasta valotaivaasta tikkaat jotka kiipesin ylös. Ylhäällä ollessani ompelin taivaasta pilvet joita lähetin maailman seitsemään kolkkaan laivueellisen jokaiseen. Mutta jotain silti puuttui. Vihoissani potkaisin taivasta jonka kalpeasta sinisyydestä valui noro maankaltaisen palloni päälle, ja hämmästyksekseni noron valkoinen vesi kulki jokaisen painauman ja poimun päältä ja jäi niihin kiinni, ja värjäsi rannat vaaleiksi vähitellen koko maa oli värikäs veden vaikutuksesta.
Sitten minä lepäsin ja pilvien päälle nukkumaan jäin pehmeään paikkaan uinumaan ja uneksimaan tulevasta maan.
IV
Yö eessä yllä alla
pimeys kylmä hyinen vaan
jo narskui korkki pullon la
sihattu narskahteli
ilmoille, aromi vahva
löyhähteli lennähteli
paksu tuoksu ve'en kölnin
maalasi se värejän
sä levitteli sävy
jänsä ees taas ylle al
le pimeyden täytti elä
mällä kaiken teki hai
su tuo kun sitä nenäl
länsä maistaa muistaa; tuol
laiset ne maailmoita luo mut
kerran maamies liiaks nuus
kutteli lemu tumma tur
rutteli nenäkarvat
jäähdytteli sieraimet
täyteen tuprutteli kun
hän niin ontelonsa tun
kee täyttää pian henkee hauk
koo kakoo kuolee
V
Kolahdus,
mereen tippuessa,
lätsähdys
rokon kiinnittyessä pohjaan
vuodet vierivät
elämä kurkistaa ovenraosta,
spiraalimaailman ensi askel
kohti auringonnousua.
VI
Virkkasi hän pitsiliinan.
Virkkaajatar liinan teki.
Tuli pitsiseen virhe.
Suuttui ja pois nakkasi.
Haikara liinan nappasi,
lennätti ylle ulapan.
Haukkasi valas suupalan,
liinan ja silmän haikaran.
Suli pitsiliina maaksi,
muuttui mudaksi ja teiksi.
Pisaroista järvikanta,
valaisi silmä haikaran,
yön ja päivän maalle kertoi,
piti huolta sekunteista.
Valaisivat tähdet ja kuu,
silloin aukesi valaan suu.
Kietoutuu virhesilmukka.
Syntyy solmusta ihminen.
VII
Kuten tämäkin maailma, myös muutkin maailmat
syntyvät usein räjähtäen..
Tosin näiden maiden räjähdykset ovat hallittuina
tikun päässä.
Pahviin, painomusteeseen ja hiekkapaperiin on
säilötty 27 maailmanalkua, joista mikä tahansa
voi olla viallinen;
jättää syttymättä tai katketa
ja katketessaan aiheuttaa paljon tuhoa.
Tulitikuilla voi aloittaa
ja lopettaa syntyneen maailman
jos se on viallinen.
Toinen kysymys onkin se kuka sen saisi lopettaa.
VIII
Vuoli valkeata
silkoista saippuata
morsian myrskyävän meren,
tytär tuiskun tomeran.
Putosi pohjalle poukaman
laski lahtehen syvään,
vaahtosi virran valkeaksi
halkesi kahtia asti.
Sotka syvällä sukelteli
puolikaan palasen nielaisi
nokkaansa liukkaasti livautti,
suuhunsa suureen sujautti.
Veestä vihdoin nousi
lensi, liisi, päivän, toisen,
kohtasi kai jo kolmannenkin.
Kuplan komian puhalsi,
suuren saippuaisen synnytti,
puhdasta puhtaamman puhkui,
kirkasta kirkkaamman kannatti.
Palasesta poukaman pohjalla,
kova kuori maalle,
kuplasta keveästä
korea kansi taivaalle.
Kotia kohti lensi
sotka soria siipeili
syvähän vetehen sukelsi
saippuan suustaan sylkäisi.
IX
Kukkopilli muuttui maaksi
kauniiksi, kukikkaaksi.
Löivät siiven taivaan kantta,
täytti viserrys tyhjän kohdan,
heltta letut paistoi,
nokka sävelet toi esiin
– tuulahduksen kauneutta.
X
Posliinilusikka,
lepää riisikulhossa,
sipulikeiton rippeitä,
kasvaa kuopassa.
Alkaa sipuli supista,
muuttuu maaksi muhennos,
sipulinpalat saarihiksi,
liemi autioksi mereksi.
XI
Vip-asiakkaan poletti
kärryyn napsahti
kaikki palaset paikalleen loksahti,
kuu auringon tuuraajaksi taivaalle,
vesi maata ruokkimaan,
korot ihmisiä kantamaan,
poletit kolikkoja korvaamaan.
XII
Keskellä, pimeyttä.
pieni lääkeruisku
alkoi, vedellä, täyttyä,
se paisui.
paisui, nopeasti.
pian, se muuttui
ympyräksi.
vesi, alkoi, hitaasti, laskea.
ihmiset, eläimet, taivaankappaleet, ja kasvit.
siitä, nousta.
XIII
Mustassa maailmassa,
Valottomassa valossa,
jumala Juntti Junttinen,
yksin yössä yöttömässä.
Katsahtaa kuuhun keltaiseen,
miettii mistä ystävän.
Samassa hän oivaltaa:
lyö kätensä yhteen,
pian järähtää ukkonen
ja ilmapallo räjähtää.
Saapuu avaruuteen vihreä,
tulee tellus tuhoisa
täynnä tyhmiä tyyppejä.
XIV
Alussa, oli pimeys. Ja Jumalan henki liikkui, vetten päällä. ”Tulkoon kaulin”, hän sanoi. Ja, kaulin tuli. ”Hei, kattos hemmettiä, sehän tuli!” Jumala hihkaisi yllättyneenä. ”Jos tää kerta toimii näin kätsysti, niin voisin aina sanoo: Tulkoon valmis pepperonipizza extra-tomaateilla ja mozzarellajuustolla, tavalliset täytteet.” Ja, se tuli. Jumala söi pizzan: sormilla ja katsoi ettei enää tarvinnut kaulinta. Jumala heitti sen: hevokkoon (paitsi että hevokkoja ei ollut vielä ”luotu”, hän vain heitti sen olkansa yli). Tyhjiössä, kaulin hajosi. Ja sen vedystä tulivat tähdet.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti