Velhoiltiin sitä ennenkin

Velhoiltiin sitä ennenkin: aikoja ja kirjoja ennen Potteria

Kansainvälistä Harry Potter –iltaa vietetään 5. helmikuuta. Mutta nuoriherra Potter ei suinkaan ole ainoa velhoksi paljastuva nuorukainen, eikä J.K. Rowling ensimmäinen velhojen koulutuksesta kertonut kirjailija. 

Potterinsa kaikki ovat varmasti lukeneet, joko Jaana Kaparin suomennoksina tai sitten suoraan alkukielellä, joten jätetään Harry hetkeksi rauhaan ja katsotaan, ketkä ovat häntä edeltäneet ja millä tavalla. 

King's Cross - aseman junalaitureilla on ruuhkaa

 Vaikka tällä tavalla: Lontoolaisen King's Crossin juna-aseman asemalaiturilta 13 johtaa väylä maagiseen maailmaan, josta ryhmä sadunomaisia toveruksia saapuu meidän maailmaamme etsimään yhdeksän vuotta sitten kaapattua prinssiä. Etsintäpartioon kuuluu niin kiltti iso jättiläinen kuin vanha viisas velhokin. Ryhmän yllätys on suuri, kun prinssi onkin kasvanut kaappaajansa talossa orpopoikana eikä ole ihan niin kuninkaallinen kuin mitä etsintäporukka luulee.

Ei mutta hetkinen! Tuohan kuulostaa hyvin paljon ensimmäisen Harry Potterin alkuasetelmalta. 

Niin kuulostaakin, mutta teos eli Eva Ibbotsonin Haamupartio ja kadonnut prinssi (The Secret Of Platform 13) ilmestyi kuitenkin vuonna 1994 eli kolme vuotta ennen Harry Potteria ja Viisasten kiveä. Voisi kuvitella, että Ibbotsonin, kuuluisan lastenkirjailijan, teos on antanut melkoisesti vaikutteita Rowlingille. 

Kyynisempi voisi sanoa, että ehkäpä vaikutteita on vähän turhankin paljon, jopa plagioinniksi asti. Mutta miksipä suotta ilkeilemään, koska Eva Ibbotson itse on todennut, että kaikki kirjailijat lainaavat toinen toisiltaan. Yhtä kaikki Haamupartio ja kadonnut prinssi kannattaa lukea jos vain käsiinsä saa. Ja miksi ei saisi, sillä siitä otettiin muutama vuosi sitten uusi painos jota on runsain mitoin saatavilla Vaski-kirjastoissa. 

Vältä King's Crossin asemalaitureita jos olet velhoallergikko.

Pojat, pöllöt ja velho-opettajat

Juna-aseman laiturien sijasta on muunkinlaisia tarinoita. Miltä kuulostaisi tarina yksinäisestä, silmälasipäisestä ja tummahiuksisesta nuoresta pojasta, joka saa yhtäkkiä kuulla salaperäiseltä muukalaiselta olevansa velho? Poika tutustuu velhouden ja yliluonnollisten olentojen mutkikkaaseen maailmaan ja saa kaupan päälle vielä itselleen lemmikkipöllön. Meneekö liian Potteriksi? 

Ei oikeastaan voi mennä, sillä tämä poika, Timothy Hunter, seikkaili ensimmäistä kertaa jo vuonna 1990 Neil Gaimanin käsikirjoittamassa sarjakuvatarinassa The Books Of Magic, yhdeksän vuotta ennen Harrya. Tarina on julkaistu suomeksi vuonna 2002 Magic Fantasy -nimisessä lehden numeroissa 1-2, mutta jos niitä ei divareista onnistu löytämään niin Turun pääkirjaston kokoelmissa on parin vuoden takainen deluxe-uusintapainos odottamassa lukijaansa.

 

Timothy ja pöllö. There's such thing as magic!

Tarina on paljon tummasävyisempi kuin Rowlingilla, mutta alkuasetelman yhtäläisyydet Potterin tarinaan ovat kuitenkin melkoiset. Sandman-sarjakuvan käsikirjoittajana ja kirjailijana tunnettu Gaiman ei kuitenkaan kanna Rowlingille kaunaa vaikka Timothy Hunter seikkaili vuosia ennen Harrya oppimassa velhouden saloja. Gaimanin perusteetkin ovat samat kuin Ibbotsenilla, joten uskottava se on: myytit, tarut ja arkkityypit ovat kaikkien kirjailijoiden yhteisiä aarrekammioita joista jokainen kirjailija ammentaa omiin teoksiinsa ja joihin kenelläkään ei ole yksinoikeutta.

 Arkkityypeistä stereotyyppeihin

Tätä on tutkittukin: jos jotakuta kiinnostaa vähän teoreettisempi mutta varsin kiinnostava klassikkotutkimus sankareista, tarinoista ja arkkityypeistä niin sitten ei kun lukemaan Joseph Campbellin tietokirjaa Sankarin tuhannet kasvot. Vanhan viisaan mentorihahmon arkkityyppi on ainakin kumman tuttu aina Gandalfista Dumbledoreen.

Onko sinun reksisi tämmöinen?

Oikeassa elämässä Dumbledore tosin saisi ripeästi kenkää virastaan, onhan hänen koulunsa kieltämättä hieman omituinen. Oppilaita tuntuu vahingoittuvan tai jopa kuolevan harva se lukuvuosi, oppilaista neljäsosa on suoraa värväysmateriaalia yli-ihmisoppia julistavan velhotyrannin joukkoihin ja rehtori itse tuntuu sallivan sen, että alaikäiset oppilaat puuhailevat hengenvaarallisia tehtäviään koulun tiloissa. 

Ei taitaisi tulla ainakaan suomalaiselta kouluhallitukselta puhtaita papereita. Toisaalta voisi sitä paljon Dumbledorea ikävämpiäkin oppimestareita olla, kuten Mustan myllyn mestari joka on varsin pirullinen mies, ellei itse piru. 

Mustasta myllystä maailmansodan melskeisiin 

Otfried Preusslerin teos Mustan myllyn mestari kertoo 14-vuotiaasta Krabat-pojasta, joka päätyy oppipojaksi salaperäiselle mustalle myllylle. Myllyllä ei jauhetakaan tavallista viljaa vaan siellä myllyn mestari opettaa nuorille oppipojilleen velhoutta. 

Vuoden 1978 painos

Velhouden saloilla on kuitenkin hintansa, sillä myllyn mestari uhraa joka vuosi yhden oppipojistaan saadakseen itse voimaa. Harvalla on kykyä tai tahtoa asettua mestaria vastaan, mutta lopulta Krabat asettuu tätä vastaan.

Tarina perustuu 1700-luvun vanhoihin kansantaruihin, joten tarut velhon oppipojista taistelemassa pahuuden voimia vastaan ovat satoja tai tuhansia vuosia vanhoja. Preusslerin tarinalla on kuitenkin modernimpi ja synkempi taustansa, sillä ennen kirjailijaksi tuloaan nuori Otfried oli lapsisotilas.

Preussler nimittäin värvättiin suoraan koulusta alaikäisenä Saksan armeijaan Wehrmachtiin taistelemaan itärintamalle. Vuosien sotimisen jälkeen Preussler vangittiin Saksan armeijan romahtaessa ja Preussler virui seuraavat viisi vuotta vankileireillä. Normaaliin nuoruuteen ja elämään hän pääsi vasta 26-vuotiaana. Tuolloinkin hän oli onnekas, sillä monet hänen ikätovereistaan eri maissa olivat kuolleet maailmansodan eri konflikteissa ja tuhoissa.

Otfried Preussler

Ei olekaan ihme, että Krabatin taistelun mustaa mestaria vastaan voi rinnastaa yhtä hyvin taisteluun tosielämänkin mustia mestareita vastaan. Joskus taistelu on ulkoista ja puolen valinta selkeämpää. Useammin taistelu voi kuitenkin olla sisäistä taistelua ja sen tajuamista, että on itse joutunut väärään seuraan tai vähintäänkin katsonut vain sivusta puuttumatta asioihin jotka tietää vääräksi.

Aina ei ole helppoa vastustaa Voldemorteja, mutta omalla tavallaan jokainen voi yrittää olla oman elämänsä Harry Potter, oli otsassa arpea tai ei. Sen kunniaksi hyvää kansainvälistä Harry Potter -päivää! 

Hadrianuksen jäähyväiset

Kuinka moni muistaa näppyläisen, kovasti rakastuneen ja varsin erilaisista ahdistuksen kohteista kärsivän teini-ikäisen pojan nimeltä Hadrianus? Ehkä parhaiten lukijoille on jäänyt mieleen pojan sitkeä taipumus turvautua viivottimen apuun mittaillessa ulottuvuuksiaan?

Englantilaiskirjailija Sue Townsend (s. 1946, k. 2014) kirjoitti 1980-luvulta alkaen päiväkirjaromaanien sarjaa, jonka suosio oli huipussaan heti ensimmäisten teosten ilmestyttyä. Hadrianus-tarinoita julkaistiin kaikenkaikkiaan sarjassa vuosien varrella yhdeksän ja niistä kuusi on myös suomennettu. Päähenkilö-Hadrianuksen (engl. Adrian Mole) tultua aikuisikään sarjan loppupään kirjat sijoitettiin aikuisten kaunokirjallisuuden osastolle. Niinpä vain neljä ensimmäistä teosta löytyvät lasten ja nuorten kokoelmista. Kahdesta ensimmäisestä osasta on ilmestynyt myöhempinä vuosina uudet painokset, joten kirjoja näkee edelleen myös osaston hyllyllä, ei vain varaston kätköissä.

Kirjoista on filmattu kolme tv-sarjaa. Alla katkelma The growing pains of Adrian Mole -sarjan ensimmäisestä osasta.

Hadrianus/Adrian Mole -kirjat ja niiden suomennokset:

• The Secret Diary of Adrian Mole, Aged 13¾ (1982) - Mikä tsäkä, Hadrianus Suomentanut Pirkko Talvio-Jaatinen
• The Growing Pains of Adrian Mole (1984) - Elämä on tautista, Hadrianus
• The True Confessions of Adrian Albert Mole (1989) - Hadrianus Molen tosi tunnustukset
• Adrian Mole: The Wilderness Years (1993) - Maailma murjoo, Hadrianus
• Adrian Mole: The Cappuccino Years (1999) - Adrian Mole: Cappuccinovuodet 2007
• Adrian Mole and the Weapons of Mass Destruction (2004) - Adrian Mole ja järisyttävät joukkotuhoaseet 2008
• The Lost Diaries of Adrian Mole, 1999–2001 (2008)
• Adrian Mole: The Prostrate Years (2009)  

Yllä olevassa listassa on vain kahdeksan kirjaa, ja hoksaavimmat voivat ihmetellä, missä se yhdeksäs kirja oikein on. Erikseen julkaisematon Hadrianus/Adrian Mole kirja (Adrian Mole and the small Amphibians, ei suomennettu) on julkaistu yhteisniteessä Adrian Mole: The lost years, joka sisältää myös sarjan kolmannen ja neljännen kirjan.

Vieläkö Hadrianus-huumori naurattaisi nykynuorta?

Sue Townsendistä lisää Wikipediassa suomeksi ja englanniksi. 
Kirjailijan Twitter.
Adrian Mole Wikipediassa. 
Muistokirjoitus The Telegraph-lehdessä (engl).

Tyttöjen talon blogista napattua

Turun tyttöjen talon blogitiimin tytöt kävivät tekemässä kirjailijahaastattelun Turun pääkirjastossa ja tällainen siitä tuli:


"Olimme Blogi-tiimin kanssa Turun pääkirjastossa, jossa pääsimme tutustumaan kirjaston kulissien taakse sekä haastattelemaan kirjailija Maarit Verrosta.

1. Onko kirjailijan työ yksinäistä?

Tavallaan on, mutta kun katsoo esimerkiksi ikkunasta ulos ja näkee lintujen lentelevän, niin ei siinä koe oloaan niin yksinäiseksi. Myös sosiaalinenkin persoona voi olla kirjailija, koska kirjoja voi kirjoittaa vaikka kahviloissa joissa näkee muitakin ihmisiä, eikä tarvitse olla aina yksinään kotona.

2. Kuinka kauan olet ollut kirjailija?

Noin 20 vuotta. 20 vuotta sitten ilmestyi ensimmäinen kirjani. Ammattina ajateltuna, harrastuksesta tuli ammatti. Mielestäni ei ole eroa onko kirjoittaminen ammattina vai harrastuksena.

3. Hyvät ja huonot puolet?

Huonoja puolia ei sinänsä ole, olen tykännyt aina tutkia, miettiä ja selvitellä erilaisia asioita.

4.Mikä töistäsi on tärkein?

Uusin on aina tärkein, vähän niin kuin lasten kanssa; nuorin lapsi on yleensä se tärkeä, koska kyseessä on silloin vielä vauva. Toki kaikki lapset ovat yhtä tärkeitä kuin muutkin, sama pätee myös kirjoissa. Uusin on tärkein, mutta totta kai muutkin kirjat ovat yhtä tärkeitä!

5. Tuleeko kirjaa kirjoittaessa paineita saada kirja valmiiksi tiettyyn ajankohtaan mennessä?

Ei oikein, minulla on luova tahti kirjoja kirjoittaessani. Olen yleensä saanut kirjani ajoissa valmiiksi, eikä kustantaja ole vielä alkanut piikittelemään deadlinesta tai hoputtamaan kirjoitustahtiani."

Haastattelu löytyy myös: Turun tyttöjen talon blogi Do what you love, love what you do

Hurraa, Leena!

Toisen polven turkulaiskirjailija, lastenkirjailija Jukka Parkkisen tytär Leena Parkkinen on voittanut kirjallaan Sinun jälkeesi, Max Helsingin Sanomien vuoden parhaalle esikoisteokselle myönnettävän kirjallisuuspalkinnon.
Parkkisen, 30, romaani kertoo siamilaisista kaksosista Maxista ja Isaacista, joiden tarina avaa näkymiä maailmansotien välisen ajan henkiseen ilmastoon manner-Euroopassa ja Suomessa. Palkintolautakunnan mielestä Parkkinen liikkuu luontevasti maailmansotien välisen ajan pulan, vapaudenjanon, turmion ja tyylin sekoituksessa.
Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinto on suuruudeltaan 15 000 euroa, ja se myönnettiin nyt 15. kerran.
Stoori onnittelee Leenaa!

Stoori jalkautui elokuussa Turun Taiteiden Yöhön, ja haastatteli tuolloin kahta turkulaista esikoiskirjailijaa, Leena Parkkista ja Maaria Lappalaista. Tsekkaa haastattelu tästä.

Kirjoja, kirjoja, enemmän kirjoja...

Reilu viikko sitten käväisin perinteikkäästi pööpöilemässä Turun kirjamessuilla. Mukaan ei tällä kertaa mitään järin ihmeellistä tarttunut, mutta tapasin viimein suuren ihastukseni Jouni Hynysen. Herra Hynynenhän oli kirjamessuilla markkinoimassa uutta runokokoelmaansa Mies katoaa. Jouni on siis nyt virallisesti runoilija. Kunnon ihkuttajan tavoin kävin pyytämässä runoläpyskään omistuskirjoituksen, jonka Jouni ystävällisesti suostui raapustamaan.

Ystäväni virnuili vieressä kustannuksellani, josta johtuen sitten tiuskaisin hänelle Hynysen kuullen, että hittoako siinä virnuilet. Jounipa puuttui puheeseen ja totesi: "No kun sie oot niin hauskan näköinen nainen!" Tuohan tietysti tarkoittaa, että Jouni tykkää musta, eikö? Todennäköisempi selitys lienee kuitenkin, että olen lähinnä kävelevä vitsi.

Mitä sinä löysit kirjamessuilta?

Kiroileva siili kääntyy ruotsiksi

- Tästä tuli hieman kummallinen piirros. Siilillä on hämmentävä ilme, mikä viestii ärsytystä tai pakokauhua, kuvaa sarjakuvahahmo Kiroilevan siilin luojana tunnetuksi tullut Milla Paloniemi Stoorin blogille noin vartissa taiteilemaansa syksyaiheista kuvapiirrosta.
Paloniemen piirtäminen on luonnollista, sujuvaa ja kansantajuista.
– Mitä rennompi olo on piirtäessä, sitä parempi jälki syntyy.

Kiroileva siili on nostanut Pohjanmaan Jalasjärveltä kotoisin olevan nykyisen, 27-vuotiaan helsinkiläisen koko Suomen kansan tietoisuuteen. Alunperin ajankuluksi Evtek Muotoiluinstuutin taidehistorian luennolla Vantaan Tikkurilassa syksyllä 2003 lehtiön kulmaan syntynyt terhakkaasti manaava siili on kasvanut ilmiöksi. Ensin internetissä ja omakustanteissa seikkaillut Kiroileva siili julkaistiin turkulaisen Sammakon kustantamana helmikuussa 2007, ja se ponkaisi suoraan kirjamyyntitilaston piikkipaikalle. Vuonna 2008 sarjakuvalle myönnettiin historian ensimmäinen Sarjakuva-Finlandia – palkinto.
– Siilin suosion salaisuus on siilissä eläimenä. Ihmiset mieltävät siilit yleensä söpöinä ja sympaattisina eläiminä. Siileillä on kaksi puolta, ne ovat pehmeitä ja niillä on piikit. Kun niille antaa karun kielenkäytön ja olemattoman pienen pinnan, lopputuloksesta tulee lähinnä huvittava.
Syyskuussa pidettävillä Göteborgin kirjamessuilla Kiroileva siili julkaistaan ruotsiksi.
– Ruotsin kieli sopii siilille hyvin.
Paloniemi on pitänyt piirtämisestä pienestä pitäen. Omaksi esikuvakseen hän nimeää Hevoshullu-lehden sarjakuvapiirtäjän, ruotsalaisen Lena Furbergin. Lisäksi vaikutteita on tullut Disneyn animaatioelokuvien, Bambin ja Leijonakuninkaan, kautta.
– Luonnosteleminen ja ideoiminen on mukavinta, viimeistely on tylsää hiomista.
Nuoria piirtäjiä Paloniemi kehottaa unohtamaan kritiikin.
– Kannattaa piirtää paljon ja kaikenlaista. On hyvä tarkkailla ympäristöä, luontoa, ihmisiä, sieltä ne ideat tulevat.

Kiroilevan siilin kotisivut ovat tutustumisen arvoiset, klikkaa sivuille tästä. Siilin ystävät voivat kirjautua järjestelmään ja pääsevät näin lukemaan Siili-sarjakuvia. Verkkokaupan lisäksi kotisivuilla on paljon ilmaista tarjottavaa, esimerkiksi taustakuvia koneelle, avatarkuvia ja kalenterikuvia. Sivuilla myös uusimmat kuulumiset Siilistä, päivitys on tiheää.

Hilpeää kesälukemista

Jorma Ranivaaran Skeittaaja-sarjan kirjat ovat mitä mainiointa kesäluettavaa. Teksti on sopivan kevyttä, hilpeää ja jopa siinä määrin Turku-sävytteistä, että Turku voisi olla yksi kirjan päähenkilöistä. Itse luin nämä kirjat ensimmäisen kerran yläasteiässä, ja sen jälkeen olen aina silloin tällöin palaillut näiden kirjojen pariin huvittaakseni itseäni. Kirjojen pölhö huumori osuu suoraan nauruhermooni, ja jaksan aina uudestaan ja uudestaan nauraa kippurassa Skeittaaja-kirjojen päähenkilöiden kommelluksille.

Itse kirjojen kirjoittaja Jorma Ranivaara vaikuttaa kirjojensa perusteella melkoisen hauskalta veikkoselta. Hupaisa on myös kirjailijaesittely hänestä Nuorisokirjailijat.fi-sivustolla:

Olen Jorma Ranivaara, syntymävuosi 1945, kirjailija, koulutus yo.

Perheeseeni kuuluu vaimo, kaksi poikaa ja vanha kissa.

Harrastukseni ovat laihduttaminen ja uinti.

Kirjoitan työhuoneessani omakotitalon yläkerrassa. Aloitan kirjoittamisen n. klo. 9.00 ja jatkan iltaan. Kirjoitan kirjan keskimäärin ehkä kolmeen kertaan. Tällä hetkellä on pakko elää kirjoittamisella, joka on joskus helppoa ja hauskaa, joskus ei. Jos en olisi kirjailija, niin olisin todennäköisesti pitkäaikaistyötön.

Kohderyhmäni ovat epäselviä. Joskus kohderyhmä on jokin tietty ihminen, joskus ikäryhmä tai jompi kumpi sukupuoli. Kirjojen sisältö vaihtelee paljon. Yhteistä jokaiselle on huumori. Paras ja läheisin kirja on aina se, jota on juuri kirjoittamassa.

Työn takia luen hyvin erilaisia kirjoja. Niitäkin joista en pidä. Autiolle saarelle saattaisin ottaa vaikkapa Bohumil Hrabalin Tanssitunteja aikuisille ja edistyneille.

Kun luin kirjat, en tiennyt juuri mitään skeittaamisesta, mutta se ei kuitenkaan häirinnyt lukukokemustani millään tavalla. Minkäänlaisina perehdytysoppaina skeittauksen saloihin kirjoja ei kuitenkaan voi pitää, eikä se liene ollut kirjailijalla tarkoituksenakaan. Skeittauksen lisäksi kirjojen päähenkilö Tomi tutustuu kaveriensa kanssa vaihtelevalla menestyksellä myös jääkiekkoiluun ja lumilautailuun:

Nousin vaivalloisesti seisomaan. Lauta lähti heti. Ensin se kääntyi vasemmalle poikittain, tempaisin itseäni ympäri, lauta kääntyi takaperin, se kulki kiihtyvällä vauhdilla pusikkoa kohti. Makasin pusikossa selälläni.

-Miks sä sinne menit?

-Mitä?

Näin kun Janne nousi. Lauta lähti. Janne huitoi käsillään kuin tuulimylly, se kallistui taakse päin ja yhtäkkiä, kun luulin että se kaatuisi selälleen, niin poikittain kääntyneen laudan reuna tökkäsi, ja Janne lensi mahalleen.

-Miks sä makaat siellä?

Janne ei vastannut.

Yritin nousta ja pääsin pois pusikosta. Pääsin kyykkyyn, ja yritin hypätä poikittain ja jäädä siihen, mutta se Avalanche freestyle oli toista mieltä: se sieppasi minut mukaansa, antoi nopean kiihdytyksen ja tarttui johonkin muhkuraan.

Makasin rähmälläni pusikossa kauempana kuin äsken. Ranteet olivat verillä. Kuulin Jannen äänen:

-Missä oot?

-Mitäs luulet?

(Skeittaaja lumilaudalla)

Skeittaaja-sarja:

Skeittaaja kesälomalla

Skeittaaja kakkosketjussa

Skeittaaja lumilaudalla

Keskiyön skeittaaja

Skeittaajan paluu

Suksin ja Pirandello vetoavat Jarkko Martikaiseen

YUP-yhtyeen nokkamiehenä tutuksi tullut Jarkko Martikainen on kerännyt kiitosta kauniin oivaltavista laulujen sanoituksista, mutta rocklyyrikka ei ole hänen ainoa lajinsa. Martikainen, 38, debytoi vuonna 2005 lyhytproosalla ”Pitkät piikit ja muita kertomuksia”. Vuoden 2008 lopulla ilmestyi runoteos ”Yhdeksän teesiä”.


– Kirjoittamisessa minua kiehtovat haasteet. Se merkitsee minulle itseilmaisua ja terveen lapsenmielen ruokkimista, Jarkko Martikainen kertoo Stoorille.
Martikainen pitää itseään enemmän laulajana kuin kirjailijana.
– Pitkäsoittolevyjä on kertynyt parisenkymmentä, kuten soittotyövuosiakin. Kirjoja on julkaistuna vasta kaksi, Martikainen summaa.

Viime ajat Martikainen on keskittynyt sooloprojekteihin. Hän on valmistellut kolmatta soololevyään ja avasi hiljattain kotikaupunkinsa Riihimäen kirjastossa ”Toivo”-näyttelyn. Pääosin kollaaseista koostuvista töistä koostuvaan näyttelyyn voi tutustua heinäkuun ajan.


YUP pitää pituudeltaan ”määrittelemätöntä” taukoa.
– Paluuta ei ole tiedossa tällä haavaa, meillä jokaisella jäsenellä on muita rautoja tulessa. Mitään syytä kiireisen yhtyetoiminnan aloittamiseen uudelleen ei ole ainakaan vielä syttynyt, Martikainen paljastaa.

Lukeminen on Jarkko Martikaiselle elämäntapainen harrastus. Martikainen kertoo lukevansa monenlaista kirjallisuutta, mutta kaikkein kliinisimpiin tietokirjoihin hän ei koske.
– Suosikkejani ovat Vasili Suksin ja Luigi Pirandello. Niiden lukemista voin suositella mihin vuodenaikaan tahansa. Molemmat ovat novellisteja, joten lukemisen voi jaksottaa lyhyempiinkin eriin ja molemmat ovat mestarillisia sisältönsä suhteen.


Jarkko Martikaisen TOP-3 – kirjat


Vasili Suksin: Nuoren Vaganovin kärsimykset
– Hienoja aihevalintoja ja sielunkuvauksia. Ymmärtävää ja oivalluksia tarjoavaa lyhyiden tarinoiden ykkösluokkaa.

Leo Tolstoi: Novellit
– Kaikki ylle kirjatut perustelut pätevät myös tähän tajunnan avartajaan.

Istvan Örkeny: Minuuttinovelleja
– Kuten kaksi edellistä, mutta viertynein ja persoonallisin näkökulmin. Kuten kirjan nimikin kertoo, hyvin ytimekkäästi ilmaistuna.



Jarkko Martikainen saapuu Turkuun ensi tiistaina 14.7. Hän esiintyy klo 22 alkaen Brinkkalan sisäpihassa Vanhalla Suurtorilla järjestettävässä Urbaani Kesäloma – tapahtumassa. Lisätietoa tapahtumasta on saatavilla osoitteessa http://www.kirjakahvila.org/urbaanikesaloma2009/

Kirjailijakuvassa Enid Blyton

Kellepä eivät olisi Enid Blytonin lastenkirjat tuttuja? Kultaisina lapsuusvuosina Blytonin kirjojen parissa vierähti tovi jos toinenkin. Tuottelias englantilaistäti tehtaili elämänsä aikana yli 600 lastenkirjaa, joista tunnetuimpia ja luetuimpia lienevät Viisikko-sarjan opukset. Blyton on myös Seikkailu-, Salaisuus-, ja SOS-sarjojen luoja. Näiden teosten taakse kätkeytyy ihminen, joka oli koko ikänsä lapsenmielinen ja kallellaan eskapismiin, ja jonka elämässä riitti suvantovaiheiden lisäksi myös kuohuvia koskia. Juuri nyt Enid Blyton on erityisen ajankohtainen, sillä myöhemmin tänä vuonna ilmestyy hänen elämästään kertova TV-elokuva, jonka pääosassa Enid Blytonina nähdään Helena Bonham Carter.

Enid Mary Blyton syntyi Lontoossa 11. elokuuta 1897 Thomas Blytonin ja Theresa Hamiltonin kauppiasperheeseen. Enidin isä oli monilahjakkuus, joka kehitti itseään jatkuvasti monin eri tavoin. Thomas Blyton maalasi, soitti pianoa, kirjoitti runoja ja opetteli vieraita kieliä. Enid puolestaan löysi lukuharrastuksen jo varhain. Enidin äiti ei antanut juurikaan painoarvoa aviomiehensä ja tyttärensä harrastuksille, ja Thomas ja Theresa erosivat myöhemmin. Theresa ja lapset muuttivat Beckenhamiin Thomasin jäädessä Lontooseen uuden puolisonsa kanssa. Erosta huolimatta Thomas Blyton osallistui lastensa koulumaksuihin ja lähetti säännöllisesti rahaa perheelle. Vanhempien ero oli luultavasti traumaattinen kokemus Enidille, sillä isän katoamisen voi nähdä heijastuvan hänen kirjallisessa tuotannossaankin. Monissa Blytonin kirjoissa perheen muodostavat lapset ja äiti, mutta isähahmo puuttuu kokonaan.

19-vuotiaana Blyton meni opettajakouluun, jonka jälkeen hän toimi viisi vuotta opettajan ammatissa. Ennen kirjailijauransa käynnistymistä Blyton kirjoitteli vapaa-ajallaan runoja, tarinoita ja artikkeileita siitäkin huolimatta, että perhe piti kirjoittamisharrastusta silkkana ajanhukkana. Ensimmäinen julkaistu runo "Have You-?" (Oletko-?) ilmestyi vuonna 1917 Nash's Magazine-lehdessä. Vuonna 1922 Blytonin ensimmäinen kirja näki päivänvalon, kun Child Whispers-runokokoelma julkaistiin.


Oletko-?

Oletko kuunnellut yön hiljaisuutta, kun koko maailma nukkuu
ja istut ikkunasi ääressä aivan yksin?
Oletko hengitystä pidätellen ihmetellyt taivasta, joka on niin musta ja syvä?

Oletko kaivannut tähteä joka olisi yksin sinun?

Oletko nähnyt miten kesätaivaalla välähtää valojuova,

kun tähti on kyllästynyt olemaan niin kauan paikallaan?

Oletko kuullut yötuulen kuiskeen, kun se hiljaa kulkee ohi?

Oletko erottanut sen laulun keinahtelevan suhinan?

Oletko kuunnellut tarinoita, jotka vain kuusama tuntee,

kun se lähettää hentoa tuoksuaan yöhön?

Oletko suudellut köynnösruusun pikkuisia nuppuja?

Oletko sydämesi kyllyydestä rakastanut kärsimyskukkia?

Oletko tuntenut itsesi yksinäiseksi, oletko miettinyt miksi sinun pitäisi olla yksinäinen,

kun olet katsellut tähdenlentojen kirkkaita välkähdyksiä?

Oletko kaivannut lähellesi jotain toista, jotain rakasta joka

ymmärtäisi?

Oletko koskaan ojentanut kätesi - ulos yöhön?

(Suomennos Heikki Salojärvi)

Vuonna 1924 Enid Blyton avioitui majuri Hugh Pollockin kanssa, jonka kanssa hän sai kaksi tytärtä. Gillian Mary syntyi 1931 ja Imogen Mary 1935. Nuoremman tyttärensä syntymän aikoihin Blyton joutui henkisen kriisin valtaan ja hän pohti paljon uskonasioita. Vaikka Blyton ei ollut ahkera kirkossa kävijä, hän huolehti silti lastensa hengellisestä kasvatuksesta, sillä sekä Gillian että Imogen kävivät pyhäkoulua. 1930-luvun loppupuolella avioliitto Pollockin kanssa ajatui vaikeuksiin ja pariskunta päätti erota. Vuonna 1943 Blyton avioitui uudelleen lontoolaisen kirurgin Kenneth Darrel Watersin kanssa, jonka hän oli tavannut pari vuotta aiemmin. Pollock meni myös uudelleen naimisiin, eikä juurikaan pitänyt yhteyttä lapsiinsa eron jälkeen.

Blytonin toinen avioliitto Darrel Watersin kanssa oli hyvin onnellinen. Onnea kesti vuoteen 1967 saakka, jolloin Kenneth kuoli. Pian tämän jälkeen Enid sairastui vakavasti. Kirjailija kärsi Alzheimerin taudista ja hän joutui muuttamaan vanhainkotiin, jossa hän kuoli 28.11.1968.

Kirjallisuutta:

Mervi Koski: Ulkomaisia nuortenklassikoita. BTJ, 2000.

Barbara Stoney: Enid Blyton: Elämäkerta. Suomentanut Heikki Salojärvi. Ajatus, 2008.

Linkkejä:

The Enid Blyton Society

Viisikko-sarja

Enid Blytonin haastattelu vuodelta 1963

Kunniaa kulttuurisen moninaisuuden hyväksymiselle

Marja-Leena Tiaisen hienolle Alex-trilogialle on myönnetty Anni Swan -mitali. Palkinnon myöntää IBBY Finland (International Board on Books for Young People eli entinen Suomen nuortenkirjaneuvosto). Se annetaan joka kolmas vuosi korkeatasoiselle lasten- tai nuortenkirjalle.

Palkintolautakunta perustelee valintaansa: "Marja-Leena Tiainen on valinnut tärkeän ja haasteellisen aiheen trilogialleen, joka lisää moninaisuuden kunnioittamista, hyväksymistä ja arvostamista. Teossarjan huolellisen taustatyön ansiosta kirjailija onnistuu kuvaamaan realistisesti, monipuolisesti ja eläytyvästi toiseutta, tutun ja turvallisen vastakohtaa, jotain uutta, vierasta ja usein hieman pelottavaakin, sekä suomalaisten että pakolaisnuorten näkökulmasta."

Hienoa! Kulttuurinen moninaisuus on arvonsa ansaitseva rikkaus. Ymmärtämällä myös meille vieraita ihmisiä, opimme samalla jotain äärimmäisen perustavaa itsestämme.

Stoori onnittelee...

Jos haluat päästä käsiksi Alex-kirjoihin, tarkista niiden saatavuus kirjaston VASKI-aineistotietokannasta. Tässä suorat linkit saatavuuteen:

Alex ja pelon aika
Alex, Aisha ja Sam
Alex, Aisha ja toivon aika


Lisätietoa palkinnon saajasta saat kustantajan sivuilta: http://www.tammi.fi/