torstai 9. heinäkuuta 2009

Kirjailijakuvassa Enid Blyton



Kellepä eivät olisi Enid Blytonin lastenkirjat tuttuja? Kultaisina lapsuusvuosina Blytonin kirjojen parissa vierähti tovi jos toinenkin. Tuottelias englantilaistäti tehtaili elämänsä aikana yli 600 lastenkirjaa, joista tunnetuimpia ja luetuimpia lienevät Viisikko-sarjan opukset. Blyton on myös Seikkailu-, Salaisuus-, ja SOS-sarjojen luoja. Näiden teosten taakse kätkeytyy ihminen, joka oli koko ikänsä lapsenmielinen ja kallellaan eskapismiin, ja jonka elämässä riitti suvantovaiheiden lisäksi myös kuohuvia koskia. Juuri nyt Enid Blyton on erityisen ajankohtainen, sillä myöhemmin tänä vuonna ilmestyy hänen elämästään kertova TV-elokuva, jonka pääosassa Enid Blytonina nähdään Helena Bonham Carter.

Enid Mary Blyton syntyi Lontoossa 11. elokuuta 1897 Thomas Blytonin ja Theresa Hamiltonin kauppiasperheeseen. Enidin isä oli monilahjakkuus, joka kehitti itseään jatkuvasti monin eri tavoin. Thomas Blyton maalasi, soitti pianoa, kirjoitti runoja ja opetteli vieraita kieliä. Enid puolestaan löysi lukuharrastuksen jo varhain. Enidin äiti ei antanut juurikaan painoarvoa aviomiehensä ja tyttärensä harrastuksille, ja Thomas ja Theresa erosivat myöhemmin. Theresa ja lapset muuttivat Beckenhamiin Thomasin jäädessä Lontooseen uuden puolisonsa kanssa. Erosta huolimatta Thomas Blyton osallistui lastensa koulumaksuihin ja lähetti säännöllisesti rahaa perheelle. Vanhempien ero oli luultavasti traumaattinen kokemus Enidille, sillä isän katoamisen voi nähdä heijastuvan hänen kirjallisessa tuotannossaankin. Monissa Blytonin kirjoissa perheen muodostavat lapset ja äiti, mutta isähahmo puuttuu kokonaan.

19-vuotiaana Blyton meni opettajakouluun, jonka jälkeen hän toimi viisi vuotta opettajan ammatissa. Ennen kirjailijauransa käynnistymistä Blyton kirjoitteli vapaa-ajallaan runoja, tarinoita ja artikkeileita siitäkin huolimatta, että perhe piti kirjoittamisharrastusta silkkana ajanhukkana. Ensimmäinen julkaistu runo "Have You-?" (Oletko-?) ilmestyi vuonna 1917 Nash's Magazine-lehdessä. Vuonna 1922 Blytonin ensimmäinen kirja näki päivänvalon, kun Child Whispers-runokokoelma julkaistiin.


Oletko-?

Oletko kuunnellut yön hiljaisuutta, kun koko maailma nukkuu
ja istut ikkunasi ääressä aivan yksin?
Oletko hengitystä pidätellen ihmetellyt taivasta, joka on niin musta ja syvä?
Oletko kaivannut tähteä joka olisi yksin sinun?

Oletko nähnyt miten kesätaivaalla välähtää valojuova,
kun tähti on kyllästynyt olemaan niin kauan paikallaan?
Oletko kuullut yötuulen kuiskeen, kun se hiljaa kulkee ohi?
Oletko erottanut sen laulun keinahtelevan suhinan?

Oletko kuunnellut tarinoita, jotka vain kuusama tuntee,
kun se lähettää hentoa tuoksuaan yöhön?
Oletko suudellut köynnösruusun pikkuisia nuppuja?
Oletko sydämesi kyllyydestä rakastanut kärsimyskukkia?

Oletko tuntenut itsesi yksinäiseksi, oletko miettinyt miksi sinun pitäisi olla yksinäinen,
kun olet katsellut tähdenlentojen kirkkaita välkähdyksiä?
Oletko kaivannut lähellesi jotain toista, jotain rakasta joka
ymmärtäisi?

Oletko koskaan ojentanut kätesi - ulos yöhön?

(Suomennos Heikki Salojärvi)

Vuonna 1924 Enid Blyton avioitui majuri Hugh Pollockin kanssa, jonka kanssa hän sai kaksi tytärtä. Gillian Mary syntyi 1931 ja Imogen Mary 1935. Nuoremman tyttärensä syntymän aikoihin Blyton joutui henkisen kriisin valtaan ja hän pohti paljon uskonasioita. Vaikka Blyton ei ollut ahkera kirkossa kävijä, hän huolehti silti lastensa hengellisestä kasvatuksesta, sillä sekä Gillian että Imogen kävivät pyhäkoulua. 1930-luvun loppupuolella avioliitto Pollockin kanssa ajatui vaikeuksiin ja pariskunta päätti erota. Vuonna 1943 Blyton avioitui uudelleen lontoolaisen kirurgin Kenneth Darrel Watersin kanssa, jonka hän oli tavannut pari vuotta aiemmin. Pollock meni myös uudelleen naimisiin, eikä juurikaan pitänyt yhteyttä lapsiinsa eron jälkeen.

Blytonin toinen avioliitto Darrel Watersin kanssa oli hyvin onnellinen. Onnea kesti vuoteen 1967 saakka, jolloin Kenneth kuoli. Pian tämän jälkeen Enid sairastui vakavasti. Kirjailija kärsi Alzheimerin taudista ja hän joutui muuttamaan vanhainkotiin, jossa hän kuoli 28.11.1968.


Kirjallisuutta:

Mervi Koski: Ulkomaisia nuortenklassikoita. BTJ, 2000.
Barbara Stoney: Enid Blyton: Elämäkerta. Suomentanut Heikki Salojärvi. Ajatus, 2008.

Linkkejä:



Ei kommentteja: