torstai 30. kesäkuuta 2011

Peliarviossa No Thanks!

No thanks! jatkaa simppeleiden korttipelien sarjaa. Kuten 6nimmt!:ssa myös No Thanks!:ssa pyritään välttämään pisteitä, sillä vähiten pisteitä kerännyt pelaaja voittaa. Pelin idea on hyvin yksinkertainen. Pakasta käännetään kortti pelin keskelle ja jokainen pelaaja vuorollaan joko maksaa yhden pelimerkin tai ottaa kortin ja saa siihen mennessä maksetut pelimerkit itselleen. Kortteja on 33 kpl, numerot 3-35. Hieman mutkikkuutta peliin tuo pisteidenlaskusysteemi. Jos pelaajalla nimittäin on sarja numeroita, esim. 7, 8, 9 ja 10, saa hän korteista pisteitä vain pienimmän mukaan, eli 7. Sarjan kerääminen voi olla kuitenkin yllättävän vaikeaa, sillä toiset pelaajat saattavat ihan kiusallaan ottaa juuri sen kortin, jonka sarjaa varten olisi tarvinnut. Pelin alussa myös arvotaan 9 korttia pois pakasta, joten välistä saattaa tyystin puuttua jokin numero. Pelimerkit saa vielä lopuksi miinustaa loppupisteistä.

Vaikeus: Helppo oppia ja pelata. Ensimmäinen peli ehkä menee jutun juonesta jyvälle pääsemiseen, mutta uusintamatsi onkin sitten jo selvää kauraa.

Tuuri: Tuuri vaikuttaa vain siihen, mitä kortteja pakan päältä sattuu pelipöydälle putkahtamaan ja mitä pakasta on arvottu pois. Suurempi vaikutus on omilla ja toisten päätöksillä.

Vaikutus toisiin pelaajiin: Melko suuri. Vaikka No Thanks!:ssa ei tehdäkään peliliikkeitä, jotka suoraan pakottaisivat vastustajan tekemään jotakin, on pelissä silti aika paljon vuorovaikutusta pelaajien kesken.

Uudelleenpelattavuus: Peli ei varsinaisesti loista monipuolisuudellaan tai vaihtelevuudellaan. Pelin vahvuus on enemmänkin siinä, että se on helppo ja nopea oppia. Sen parissa kyllä viihtyy pidempäänkin, mutta vuosikausien kestosuosikiksi siitä ei ole.

Teema: Eipähän ole.

Pelaajamäärä: 3-5, enemmälle ei riitä pelimerkkejä.

Kieliriippuvuus: Numerot pitäisi osata.

Kesto: Noin 20 minuuttia.

Tervetuloa kirjastoon pelailemaan!

Peliarviossa 6nimmt!


6nimmt! on klassikko yli kymmenen vuoden takaa! Jotain pelin suosiosta kertoo jo se, että testausvaiheessa pelin testiversiot tuppasivat häviämään testaajien ”unohtaessa” palauttaa ne.

Useimmiten pelissä kuin pelissä pyritään keräämään pisteitä, tässä pelissä niitä – sarvipäitä – yritetään sen sijaan välttää. Pelaajat valitsevat kädestään kortin ja paljastavat sen samanaikaisesti. Pienin kortti sijoitetaan ensin johonkin neljästä pöydällä olevasta rivistä, aina lähimpänä olevan numeron jatkoksi. Jos kortti on rivinsä kuudes, joutuu sen laittanut pelaaja ottamaan kaikki viisi muuta korttia itselleen – auts, miinuspisteitä! Jos kortti on pienempi kuin mikään pelissä olevista numeroista, pelaaja valitsee yhden rivin ja ottaa siitä kaikki kortit itselleen. Taas tulee miinuspisteitä, mutta ainakin nyt saa itse valita pienimmän pistekasan. Peli päättyy kun joku on 66 pisteessä ja vähiten pisteitä saanut pelaaja voittaa.

Vaikeus: Helppo oppia ja pelata.

Tuuri: Tuurin merkitys korostuu sitä enemmän, mitä suuremmaksi pelaajamäärä kasvaa. Täysin arpomalla korttejaan ei kuitenkaan voi pelata – ainakaan jos haluaa menestyä.

Vaikutus toisiin pelaajiin: Vähäinen. Toisen käsikortteja ei voi tietää, ei myöskään hänen valitsemaansa korttia, joten omien valintojen vaikutus toiseen pelaajaan jää pikku hiukkasen sattumanvaraiseksi.

Uudelleenpelattavuus: Kohtuullisen hyvä. Alkuriveihin arvottavat neljä korttia vaihtuvat pelikerrasta toiseen ja näin pelin lähtötilanne voi vaihdella melkoisesti.

Teema: Ei ole, jollei sitten sarvipäistä halua linkkiä villin lännen karjavarkaisiin. :)

Pelaajamäärä: 2-10. Mitä enemmän, sen hauskempaa!

Kieliriippuvuus: Korteissa ei ole laisinkaan tekstiä, joten kieli ei aseta esteitä.

Kesto: Noin 30-45 minuuttia.

Tervetuloa kirjastoon pelailemaan!

keskiviikko 29. kesäkuuta 2011

Peliarviossa Tsuro


Tsuro on kaunis ja yksinkertainen peli, jossa tavoitteena on pitää oma pelinappula laudalla. Viimeinen pelissä voittaa! Laudalle asetellaan laattoja ja omaa pelinappulaa liikutetaan syntyvää reittiä myöten sen päähän asti. Laudalta ei saa joutua ulos, silloin häviää!

Vaikeus: Helppo oppia, mutta vaatii hieman hahmotuskykyä.

Tuuri: Tuurilla ei ole kovin suurta merkitystä, vaikka laattoja nostetaankin sattumanvaraisesti.

Vaikutus toisiin pelaajiin: Suuri. Toisen pelaajan voi pakottaa ulos laudalta sijoittamalla laattansa sopivasti.

Uudelleenpelattavuus: Kohtalainen. Variaatiota ei ole, vaikka kahta samanlaista pöytätilannetta laudalle tuskin tuleekaan.

Teema: Ei ole varsinaisesti, mutta taide tuo mieleen muinaisen kiinan.

Pelaajamäärä: 2-8, pelilaudalla on kahdeksan aloituspaikkaa.

Kieliriippuvuus: Pelissä ei ole laisinkaan tekstiä, joten kieli ei aseta esteitä.

Kesto: Noin 15 minuuttia.

Tervetuloa kirjastoon pelailemaan!

maanantai 27. kesäkuuta 2011

Stoori Goes Movies

Stoorin kesäkarnevaalit jatkuvat!

Stoorissa on jo pitkään unelmoitu "elokuvakerhosta" nuorille. Nyt tämäkin toive muuttuu todeksi! Stoorilla on ilo kutsua sinut leffojen maailmaan! Stoori esittää kesäkeskiviikkoiltapäivisin elokuvia Turun pääkirjaston studiossa klo 12.

Elokuvasarjan saa kunnian aloittaa nyt keskiviikkona 29.6. Surf's Up: Tyrskyn ratsastajat. Luvassa on taatusti vauhtia ja riemua - kreisien pingviinien tyyliin!

Elokuvanäytökset ovat maksuttomia - tule mukaan ja tuo kaverisikin (sekä kirjastokorttinne elokuvien ikärajojen vuoksi)!

Lisätietoa kesän aikana esitettävistä elokuvista saat kirjaston kotisivuilta: www.turku.fi/kirjasto tai alla olevasta mainoksesta.

Päivän vinkki: Säästä silmiäsi ja klikkaa alla olevaa kuvaa - saat mainoksen isommaksi...

KONSOLIRIEHA!

Konsolipelejä viikonlopun täydeltä.


Lauantai 9.7. klo 11-15
Tuo mummo pelaamaan! Tai haasta äiti, isä, kummi!
Pelipäivä lapsille. Vanhemmat ja isovanhemmatkin saavat tulla.

Sunnuntai 10.7. klo 13-17
K-16 -pelejä! Uusinta uutta ja vanhoja klassikoita.
Pelipäivä nuorille ja nuorille aikuisille 16 – 25v.

Turun pääkirjaston Studiossa ja Stoorissa.


Peliarviossa Dominion

Dominionissa kaikki on kaupan, jopa raha! Pelaajat kehittävät omaa pakkaansa ostamalla raha-, toiminta- ja pistekortteja. Arvokkaimmilla rahoilla ja sopivalla yhdistelmällä toimintakortteja pyritään kehittämään omaa pakkaa niin, että voidaan lopulta ostaa parhaat pistekortit. Pakan kehittäminen on tärkeää, mutta pelin päättyessä vain pisteillä on merkitystä.

Vaikeus: Yllättävän helppo oppia, vaikka peli ei oikeastaan ole sieltä yksinkertaisimmasta päästä. Erityisesti lisäosat tuovat peliin mutkikkuutta, joka toisaalta vain tekee siitä mielenkiintoisemman.

Pelaajamäärä: 2-4, lisäosien kanssa voi pelata kuusikin pelaajaa.

Tuuri: Tuuri vaikuttaa vähemmän kuin voisi olettaa. Taito ratkaisee, mutta joskus tuurillakin voi voittaa tai hävitä.

Vaikutus toisiin pelaajiin: Peli on siinä mielessä kiltti, että toisiin pelaajiin ei vaikuteta kovin paljoa. Tämä tekee pelaamisesta melko rauhanomaista. Jotkut lisäosat tuovat tähänkin poikkeuksen.

Uudelleenpelattavuus: Erinomainen. Korttiyhdistelmiä on paljon ja vaihtelua miltei rajattomasti. Pelin perusluonne toki pysyy samana, mutta Pelikaveri ei ainakaan ole vielä kyllästynyt noin kolmenkymmenen pelikerran jälkeen.

Kieliriippuvuus: Pelistä on olemassa suomenkielinen versio, joten englantia taitamatonkin voi nauttia pelistä.


Kesto: n. 45 minuuttia. Ensimmäinen kerta vie luonnollisesti hieman enemmän aikaa. Jos peli on kaikille tuttu, voi vuoroja pelata hieman päällekkäin, jolloin kesto lyhenee.

Teema: Liittyy löyhästi keskiaikaan, mutta ei käytännössä juuri näy. Pelin viehätys on enemmän pelimekaniikassa.

torstai 23. kesäkuuta 2011

Peliarviossa Zombie Dice

Olet zombi ja sinun on nälkä. Haluat aivoja, paljon aivoja! Paljon enemmän aivoja, kuin zombitoverisi.

Zombie Dice on hullun hauska noppapeli. Peliä pelataan heittämällä noppia, joista voi saada tulokseksi aivot (Om nom nom!), haulikon (Auts! Ruoka tappelee vastaan.) tai jalan jäljet (Karkuun pääsi, ei muuta kuin uudestaan perään!). Tavoite on kerätä aivoja, 13:lla voittaa. Jalanjäljillä saa heittää noppaa uudestaan, mutta varo! Kolme haulikon laukausta ja jäät nollille.

Vaikeus: Todella helppo oppia.

Tuuri: Täysin tuuripeli. Täytyy vain osata lopettaa ajoissa, ennen kuin haulikko pamahtaa kolmasti.

Vaikutus toisiin pelaajiin: Toisiin pelaajin ei vaikuteta lainkaan.

Uudelleen pelattavuus: Kohtalainen. Pelissä ei ole juurikaan variaatiota, mutta se on silti niin hauska, että sitä jaksaa kyllä pelata useammankin kerran. Tosiharrastajille toimii kevyenä välipelinä totisempien mittelöiden välissä.

Teema: Zombit! Peliin voi mainiosti eläytyä aina aivot saatuaan mörisemällä parhaimmalla zombi-äänellään ”braaaiinss…”.


Pelaajamäärä: 2 – X, ylärajaa ei oikeastaan ole. Kunhan mahtuvat suunnilleen saman pöydän (tai lattian) ympärille.

Kieliriippuvuus: Nopissa ei ole lainkaan tekstiä ja ohjeetkin löytyvät suomeksi.

Kesto: 10 – 20 minuuttia, riippuen tietysti pelaajamäärästä. 35 pelaajalla saattaa vierähtää helposti tuntikin.