Ketä kiinnostaa - näkökulmia Shakespeareen

Stoorissa juhlistettiin viime viikolla kynäntaitajista ehkä suurinta: armoitettua William Shakespearea (1564-1616).

Stoorilla oli suuri ilo tehdä yhteistyötä Luostarivuoren lukion ”Näkökulmia Shakespeareen” –projektin kanssa. Oli erityisen innostavaa nähdä, kuinka nuoret sukupolvet uskaltavat tarttua Viljamin teksteihin ennakkoluulottomasti ja lähestyä niitä omasta maailmastaan ja kokemuksistaan.

Saimme kuulla monesta tärkeästä teemasta: Shakespearen ajan englantilaisesta kulttuurielämästä, teatterin merkityksestä, hänen teksteistään ja niiden kääntämisen haasteista, naisten asemasta Elisabetin aikana sekä Shakespearen näkymisestä nykypäivässä. Hienoja teemoja, kerta kaikkiaan – ja mikä parasta: antaumuksella toteutettuja. Tästä hatunnosto!

Ennen kaikkea lukiolaisten esitelmät osoittivat, ettei Shakespearea tarvitse pelätä – päinvastoin. Vaikka Shakespearen teksti saattaa tuntua nykyihmisestä koukeroiselta, käsittämättömältä ja teemat musertavan valtavilta, ei näkyvää pintaa tarvitse kauheasti raaputtaa, kun näkee tekstin taakse, näytelmien sisään. Eikä sielläkään tarvitsee kauaa matkustaa havaitakseen, että hänhän kirjoittaa ihmisestä – ihmisenä olemisen peruskysymyksistä! Teemoista, joiden kanssa jokainen meistä painii. Väitänkin, että jokainen kyllä ymmärtää Shakespearea, kun uskaltaa heittäytyä hänen kanssaan tanssiin. Se kyllä palkitsee, uskokaa pois.

Jokainen ymmärtää näytelmiä, koska jokainen tulkitsee niitä omasta näkökulmastaan, omia kokemuksiaan vasten. Ja näin kuuluukin olla. Millä muullakaan tavalla niitä voisi lähestyä? Sen vuoksi kaikki tulkinnat ovat karkeasti määritellen yhtä mahdollisia ja myös yhtä oikeita. Tärkeintä on katsojassa syntyvät tunteet - millä tavalla esitys kouraisee, miten katsoja kokee näytelmän. Se on sinun tunteesi. Ei se ole väärä, eikä sitä voi kukaan viedä pois. 

Tunnemyrsky on itse asiassa näytelmien ja koko teatterin taikuuden salaisuus. Usein unohdetaan, ettei näytelmä ole teksti vaan esitys. Näytelmät on tehty nimenomaan esitettäviksi. Vuorovaikutus ratkaisee, ja näytelmät heräävät oikeasti eloon vasta kontaktissa yleisön kanssa. Tämä oli erityisen totta Shakespearen aikana. Roolihahmot ja yleisö kommunikoivat jatkuvasti. Yleisö ei istunut liikkumatta ja hiljaa paikallaan pimennetyssä katsomossa. Se oli hyvin kiinteä osa esitystä. Yleisö reagoi vahvasti tapahtumiin, ja sitä myös puhuteltiin suoraan - näyttelijät ja yleisö olivat yhtä ja ne sekoittuivat.

Näytelmän elävä luonne altistaa esitykset saman tien keskusteltaviksi. Ne vaativat uusia tulkintoja - muuten ne kuihtuisivat ja kuolisivat. Mikä parasta, tulkinnat elävät myös tulkitsijassa. Uudet kokemukset ja elämäntilanteet, maailmankuvan muutokset sekä iän tuoma ymmärryksen lisäys tai puute auttavat löytämään näytelmistä uusia, tuoreita ja syvempiä tasoja. Jatkuva keskustelu tekee näytelmistä kuolemattomia ja ajattomia – jokaista aikaa ja sukupolvea puhuttelevia.

Uudet sukupolvet tuntuvat löytävän Shakespearen aina uudelleen. Syyksi uskallan väittää heti kättelyssä sen, että tekstit ovat vain niin hienoja – ihan oikeasti. Shakespeare avaa meille valtavan, jopa hukuttavan tirkistysikkunan länsimaiseen kulttuuriperintöön ja sen rikkauteen. Toisaalta hänellä on ylivertaisen terävä ja herkkä kyky ymmärtää ihmisyyden kipupisteitä, ongelmakohtia ja ihmisenä olemisen pienimpiäkin vivahteita. Hänen draamantajunsa on suorastaan ylitsevuotava: hän repii ja raastaa ihmisen säälimättä pienimpiin mahdollisiin osiin. Ihmisen itsekkyys, raadollisuus, julmuus, petollisuus, katkeruus, ylpeys ja vallanhimo isketään varoittamatta suoraan katsojan silmille. Samalla Shakespeare osaa kuitenkin viihdyttää ja naurattaa meitä sekä sivellä näyttämölle kaiken ihmisen kauneuden ja viattomuuden.

Shakespeare viehättää yhä, koska hän puhuu elämästä. Asioista, jotka ovat meille kaikille tuttuja. Voidaankin väittää jopa sellaista, että jokainen sukupolvi tulkitsee suhdettaan itseensä ja ihmisyyteen paljolti juuri Shakespearen avulla. Miksi näin? Koska näytelmien tarinat ja hahmot ovat meille tuttuja, jollei suoraan Shakespearelta niin muualta kulttuuristamme. Ne ovat yhteistä kulttuuriperintöämme. Tutut, arkkityyppiset hahmot ja tarinat ovat kelpo avaimia oman aikamme käsittelemiseen.

Kuten ehkä huomaatte, opiskelijoiden into sai minussakin vanhan Shakespeare-fanin heräämään. Kymmeneen vuoteen en ole Viljamin kanssa oikein osannut/uskaltanut/halunnut leikkiä. Nyt voisi olla taas sen aika? Blogimme Ketä kiinnostaa -palsta tekeekin nyt paluun ja pureutuu vielä yhteen Näkökulmaan Shakespearesta: ns. Shakespeare-arvoitukseen: kuka William Shakespeare oikein oli? Tämä on Stoorin epävirallinen mysteerijoulukalenteri, jonka ensimmäinen luukku aukeaa aivan pian. Pysykää kanavalla!