Minna, selviytyjä

Åsa Anderberg Strollo: Minna

Julkaisuvuosi: 2009

Suomentaja: Sirkka-Liisa Sjöblom

Sivuja: 288

Hetken kuluttua Minna astuu lapsuudenkotinsa ovesta sisään. Laskee viileän kakkulaatikon ylpeänä keittiönpöydälle ja raivaa sille vähän lisää tilaa, tuulettaa huolellisesti kaikki banaanikärpäset ulos ja avaa sitten laatikon. Prinsessakakku. Kylläpä äiti nyt ilahtuu! Vasta silloin Minna huomaa jalat, jotka pistävät esiin pöydän alta.

”Äiti?”
Ei mitään reaktiota. Minna heittäytyy äidin viereen. Miksi rakas äitikulta viruu pöydän alla? Minna kyykistyy ja katsoo tarkemmin: äiti retkottaa liikkumatta selällään silmät kiinni, keltaisenkalpeana kuten tavallisestikin.
”Äiti?”

Kun Minna Krall astuu syksyn ensimmäisenä päivänä uuteen lukioon, hän on päättänyt aloittaa kokonaan uuden elämän. Luokan esittelykierroksella Minna kertoo asuvansa Brommassa suuressa vanhassa huvilassa isänsä, tämän vaimon ja kahden sisaruksen kanssa. Minna on aivan tavallinen tyttö.

Totuus Minnan elämästä ei voisi olla paljon kauempana. Hän yrittää selviytyä olosuhteissa, joissa mikään normaalia elämää muistuttava ei ole mahdollista. Skitsofreeninen äiti on viettänyt viimeiset kolme kuukautta mielisairaalassa ja jättänyt Minnan pärjäämään omillaan. Minna asuu sotkuisessa asunnossa poikaystävänsä Eddien kanssa. He ovat jatkuvasti nälissään, mutta yrittävät tulla toimeen mahdollisimman vähällä. Minna iloitsee siitä, että uudessa koulussa kukaan ei tunne häntä ja hänen taustaansa ennalta - kunnes vastaan kävelee ärsyttävä Miss Perfect yläasteelta. Emma Larsson on kaikkea, mitä Minna ei ole. Hänellä on rakastava perhe ja rahaa. Hänellä on taito kerätä ympärilleen uskollisia kannattajia, kun Minna taas onnistuu piikikkyydellään karkottamaan potentiaaliset ystävät.

Väsyttää aivan oikeasti. Eikö hän saisi olla rauhassa? Eikö hän vain voisi käydä koulua, osallistua tunneille ja välttyä kaikesta muusta lapsellisesta touhusta. Piknikeistä, keräyksistä, yhteistyöstä, yhteisistä päätöksistä, luokkabileistä… Jättäkää minut rauhaan! En halua osallistua. Ei ole aikaa. Eikä varaa. Minna ei voi. Hänellä on muita velvollisuuksia. Eikä hän suoraan sanottuna edes osaa. Mistä ammentaa voimia näihin itsekeskeisiin pikku huoliin? ”Mun mutsi voi laittaa lasagnea.” ”Kaikki voi kai tuoda limsaa.” - - Sitä paitsi: kukaan noista tyypeistä ei edes haluaisi Minnaa mukaan – jos tiedettäisiin, kuka hän todellisuudessa on. Edes uusi Minna Krall ei ole samanlainen kuin muut.

Minnan kauhuksi äiti ilmestyy takaisin kotiin psykiatrisesta sairaalasta eikä lainkaan hyvävoimaisena. Äkkiä Minnalla on kädet täynnä hänen yrittäessään pitää kaikki langat käsissään. On kovin vaikea ehtiä kouluun ajoissa tai valmistautua matikan kokeisiin, jos on samaan aikaan huolehdittava, että vainoharhainen äiti ottaa lääkkeensä, syö, käy pesulla eikä vahingoita itseään tai muita.

Ainoa heiveröinen turva Minnan elämässä on Eddie, melkein poikaystävä. Heillä on yhdessä hyviä hetkiä, mutta tosipaikan tullen Eddie pakenee: itsekin kaltoin kohdeltuna hän ei kestä Minnan ripustautumista. Keskiluokkaista elämää viettävä isä välittää Minnasta, mutta tietää tämän elämästä kovin vähän, ehkei haluakaan tietää enempää. Hänellä on vaativa työ ja uusi perhe. On helpompaa olla sovittamatta kuvioon teini-ikäistä tytärtä sekavasta nuoruudenliitosta. Minna ei uskalla kertoa isälle totuutta äidistä vaan päinvastoin suojelee äitiään viimeiseen saakka, tuntee hirvittävää syyllisyyttä jopa joutuessaan jättämään äidin kotiin koulupäivän ajaksi. Äiti se on sentään surkeakin äiti.

Isä seisoo pihallaan ja antaa hänelle rahaa. Tämähän on kuin huonosta elokuvasta. Piinallista. Kiusallista. Noloa. Isä näyttää yhtä vaivautuneelta kuin Minnakin. Lopulta tuntuu kuin isä lukisi hänen ajatuksensa.

”Meillä on kohta ruoka. Haluaisin kutsua sinut syömään… Mutta en voi varoittamatta Annaa etukäteen. Niin, ja kuten sanoin…”
Isä naurahtaa aseista riisuvasti, mutta kuulostaa enemmän siltä kuin häntä itkettäisi.
”Muista aina että… että…”
Mitä Minnan pitäisi muistaa? Että isää hävettää? Että hän rakastaa Minnaa? Että hän toivoisi asioiden olevan toisin? Evvk. Isä ei sano mitään. Hän vaikenee.

Kirjassa parasta on aito ja kaunistelematon ihmiskuvaus. Lukija ui syvälle Minnan nahkoihin. Minna on uskottava, lihaa ja verta ja hän toimii elämänsä kaaoksessa riipaisevan johdonmukaisesti. Kirjan ansiosta on helppo ymmärtää, minkälaisissa olosuhteissa nuoresta voi kehittyä koulukiusaaja. Kun kaikki on koko ajan romahtamaisillaan eikä Minnalla ole ketään tukemassa, pienimmätkin häiriötekijät on eliminoitava. Minnan elämä on pelkkää selviytymistaistelua. Kenelläpä olisi varaa empatiaan, jos jää itse vaille kaikkea myötätuntoa. 

Nyt Minna nostaa kirjansa muovikassiin ja lukitsee kaapin. Pitää keskittyä, etteivät toiset huomaa kuinka hänen kätensä vapisevat. Hän ottaa kassinsa, kiertää rivat ranteen ympärille ja kääntyy. Taas pitää ohittaa pöydät. Nyt Said ja Theo ja Emma ja koko luokka tuijottavat Minnaa ja Emma puhkeaa ryöpytykseen:

”Minna, sä voisit edes yrittää joskus! Kaikki muutkin tässä luokassa yrittää. Tekisit osuutesi!”
Minna ei nosta katsettaan. Tietenkään hän ei ole aikonut vastata mitään. Mutta äkkiä hän tuntee itsensä täysin levolliseksi. Jääkylmäksi. Kuolemanväsyneeksi. Ikivanhaksi kuin dinosaurus. Ja hän katsoo tuota pientä, typerää, suutaan soittavaa teinibarbia ja hänen kiljuvia mölyapinoitaan, jotka nököttävät pöydällä. Ja vastaa hitaasti ja hyisen painokkaasti:
”Vittuako sä siitä tiedät..?”

Kirjan aihe on synkkä, mutta ei toivoton: se kouraisee syvältä, mutta ei jätä ahdistuksen valtaan. Paljon lukevana harmillisen moni kirja luikahtaa mielestä jälkiä jättämättä. Minnan kohtalo oli mielessä monta päivää vielä lukemisen jälkeenkin, mistä voi päätellä, että Minna on harvinaisen vahva kirja.  Se kiskaisee mukaansa niin nuoren kuin jo kypsemmänkin iän saavuttaneen lukijan eikä aliarvioi ketään. Suosittelen.

Stoorissa kirjatalon neuvontaa lähimpänä olevassa kulmauksessa on muuten esillä aina ajankohtainen koulukiusaamis- ja yksinäisyysaiheinen kirjanäyttely. Yllä siitä makupala, käykää tutustumassa!