maanantai 4. helmikuuta 2013

Stoorin helmikuun näyttely

Helmikuussa voit sukeltaa Stoorin näyttelyn kautta kalevalaisiin tunnelmiin. Kalevalan tapahtumat kuten Sammon taonta ja maailman synty sekä monet sankareista esittäytyvät oppilaiden kuvaamina.


Näyttelyn takana on Turun Sivistystoimen Kalevala yhdistää -hanke, johon Turusta osallistuvat Puolalan koulu ja Puolalanmäen lukio sekä Turun Normaalikoulu. Suomesta hankkeeseen osallistuvat lisäksi Itä-Suomen koulu Lappeenrannasta ja Timoniemen koulu Kuhmosta. Pietarista hankkeeseen osallistuvat Pietarin Venäläinen museo, Herzen-yliopisto, Pietarin etnografinen museo sekä kahdeksan koulua.



Kansalliseepos Kalevala on suomalaisten lisäksi merkityksellinen myös muille suomalais-ugrilaisille kansoille ja tunnettu kaikkialla maailmassa. Kalevala on jo pitkään innoittanut säveltäjiä, kuvataiteilijoita, teatterin ja elokuvien tekijöitä, korusuunnittelijoita ja arkkitehtejä Suomen lisäksi myös Venäjällä.


Näyttelyyn liittyy 13.2. Studiossa järjestettävä tapahtuma.


Tule kokeilemaan näyttelyyn kuuluvia tinttamareskeja (kuva yllä) tai kuuntelemaan oppilaiden itsetekemää Kalevala-aiheista runoräppiä.

Ei kommentteja: