perjantai 21. elokuuta 2009

Pokémonissa älykkyys punnitaan


Pokémon-korttipeli tekee uutta tulemistaan.
Monet muistavat, kuinka pokémon-kortit, tuttavallisemmin taskuhirviöt, vyöryivät suomalaislasten ja -nuorten käsiin kuluvan vuosituhannen alussa. Sittemmin villitys hiipui, kunnes nyt viime vuosina kortit ovat tulleet takaisin Nintendon konsolipelien siivittämä. Pokémon-keräilykortteja on tarjolla R-Kioskeissa ja hyvin varustetuissa lehtimyyntipisteissä kautta maan.

Marika Mäkinen vastaa Turun järjestäytyneen pelaamisen johtamisesta. Ryhmä on kokoontunut kuluvan kesän ajan kerran viikossa lauantaisin klo 12–15 pelaamaan pääkirjaston Stoorin tiloihin.
– Ryhmäämme kuuluu kymmenkunta, pääasiassa 12–15-vuotiasta poikaa. Uudet pelaajat ovat tervetulleita, Mäkinen innostaa.
Mäkinen ajautui pokémonien pariin 10 vuotta sitten.
– Suomessa MTV3-kanavalla pyöri tuolloin pokémon – tv-sarja. Hahmojen, Arcaninen (kuvassa oik. ylh.) ja Ninetalesin (oik. alh.), mytologisuus teki minuun vaiku-tuksen, Mäkinen muistelee.

Pokémonissa voi tyydyttää kilpailuviettiään aina SM- ja MM-tasolla asti.
Virallisissa turnauksissa mitellään taitoja kolmessa sarjassa: alle 10-vuotiaat juniorit, 11-14-vuotiaat seniorit ja yli 15-vuotiaat masterit. Elokuun puolivälissä Kalifornian San Diegossa pidetyissä MM-kisoissa turkulaislippua piti korkealla Patrik Räty, 13.
Pokémonia on verrattu usein shakkiin, mutta peleissä on erojakin.
– Siinä missä shakki on täysin taitopeli, pokémonissa vaaditaan tuuriakin. Paljon riippuu siitä, millaisen korttipakan saa käsiinsä ja kuinka pystyy toteuttamaan pelistrategiaansa, Mäkinen selventää.

Pelin kulku
Pokémon TCG (Trading Card Game) pelin idea on kasata korteista 60 kortin pelipakka, jolla otellaan pääsääntöisesti kahden pelaajan kesken vuoropohjaisesti.
Pelissä taitoa ja harkintaa vaativat sekä pelipakan rakentaminen, että korttien oikealla tavalla pelaaminen. Peli on älypeli siinä missä shakkikin, mutta nappuloiden sijasta käytetään ominaisuuksiltaan vaihtelevia kortteja, jotka pelaajan pitää itse valita pelipakkaansa.
Pelissä käytetään useita pokémon-hahmoista tuttuja kortteja, joista yksi kerrallaan on aktiivisena, muiden (max. 5 kpl) ollessa vaihtopenkillä latautumassa ja mahdollisesti avustamassa oman aktiivisen pokémonin hyökkäystä ja puolustusta.
Yleisin tapa voittaa peli on tyrmätä vastustajan pokémoneja, joista kustakin saa pokémonista riippuen yhden tai kaksi palkintokorttia. Molemmat pelaajat laittavat pelin alkaessa 6 kpl palkintokortteja pelipakkansa päältä kuvapuoli alaspäin pelialueen sivuun.
Peli päättyy yleisesti siihen, että toinen pelaaja tyrmää vastustajan pokémoneja tarpeeksi nostaakseen viimeisen palkintokorttinsa ennen toista pelaajaa.
Peli päättyy myös siihen, että toiselta pelaajalta loppuvat pokémonit kesken, eli vastustaja saa tyrmättyä pokémonit, eikä uutta aktiivia pokémonia ole enää mahdollista asettaa.
Lisätietoa www.pokemon.fi.

Ei kommentteja: