torstai 25. kesäkuuta 2009

Maapallo mennään kiertämään....


Kesän kunniaksi Stoorin lukupiiri suuntasi vilpoisasta kirjastosta auringon lämpöön. Päädyimme valitsemaan paikaksi Puolalanpuiston, joka osoittautui suhteellisen vieraaksi suurimmalle osalle lukupiiriläisistä. Liekö sitten syynä sijainti vai mikä, mutta pieni ja idyllinen Puolalanpuisto kyllä ansaitsisi ehdottomasti enemmän suitsutusta!

Tieteiskirjallisuuden pioneeri Jules Vernen Maailman ympäri 80 päivässä oli tällä kertaa viiltävääkin viiltävämmän analysoinnin kohteena. Yleinen mielipide oli se, että kirjaan perustuva samanniminen piirrossarja on paljon viihdyttävämpi ja hykerryttävämpi kuin itse kirja. Ihmetystä herätti Passepartout-nimen suomentaminen Jokapaikanhöyläksi kirjan uusimmassa Minerva-kustantamon julkaisemassa suomennoksessa. Sinänsä hauska tietää näin ranskaa taitamattomana miten kyseinen nimi kääntyy suomen kielelle, mutta siitä huolimatta olimme kaikki yhtä mieltä siitä, että nimi olisi saanut jäädä kääntämättä. Kirjan päähenkilö Phileas Foggin tuomitsimme tunnevammaiseksi ihmisrobotiksi. Piirrossarjan nähneinä olimme erittäin pettyneitä, kun kirjan Fogg ei osoittautunutkaan samanlaiseksi hurmuriksi, kuin animoitu versionsa.

Kirja on varsin nopealukuinen ja tapahtumat etenevät lähes elokuvamaisella nopeudella. Pääosassa kirjassa eivät ole eksoottiset matkakohteet, vaan pikemminkin ihmeelliset kulkuneuvot, joilla matkaa taitetaan. Moni lukupiiriläinen odotti saavansa lukea enemmän itse matkakohteista, mutta maalailevat maisemakuvaukset eivät tainneet aikoinaan olla herra Vernen vahvinta alaa.


Jules Verne

Stoorin lukupiiriläisten ryöpytyksestä huolimatta Jules Verne ei ole kuitenkaan mikään ihan turha jamppa, sillä UNESCO:n tilastojen mukaan Verne on maailman eniten käännetty kirjailija 148:lle kielelle käännettynä. Vertailun vuoksi todettakoon, että kesäkuuhun 2008 mennessä Harry Pottereita oli käännetty "vain" 67:lle kielelle.
Lukupiiri tapaa seuraavan kerran 22.7 klo 15 Stoorissa, ja antiikkisissa tunnelmissa, sillä Sofokleen Kuningas Oidipus on silloin armottoman arvostelun kohteena. Toivottavasti heleä kesä hellii lukupiiriläisiä heinäkuussakin!



Ei kommentteja: