perjantai 8. toukokuuta 2009

pum, pam, pof – KABOOOOOM!!! – Stoorissa jysähti

Oppilastöiden näyttely The New Kaboom – sarjakuvaterveiset Tartosta Turkuun Stoorissa 22.4. – 31.5.

Stooria koristaa toukokuun loppuun asti Tarton taidekoulun oppilaiden hieno ja luova sarjakuvanäyttely. Näyttely on paitsi uuden polven sarjakuvataiteen voimannäyttö myös oppilaiden tervehdys suomalaisille ikätovereilleen.


The New Kaboom on näyttely kaikille niille, jotka ovat tottuneet katsomaan televisiota ja käymään elokuvissa tai tekemään kumpaakin internetin välityksellä. Sarjakuva on sanallisen ja visuaalisen kerronnan yhdistelmä, mediaväline, jota rakastetaan ja jolla lievitetään tarinannälkää.”

"Näyttelyllä viestitämme itsestämme – keitä me olemme, mitä teemme ja mitä osaamme. Näytämme itsemme sellaisina kuin olemme. Näytämme, miten teemme sarjakuvia."

Kaboom on tuttu ilmaus – ainakin sarjakuvien ”ääniefekteistä” tai vaikkapa 1960-luvulla nuorisoa villinneestä Batman-televisiosarjasta. Myös The New Kaboom jysähti nimensä mukaisesti käyntiin – Stoorin mittakaavassa jopa ennennäkemättömällä jytinällä. Näyttelyllä olikin varsin arvovaltainen lähtölaukaus.

Näyttelyn avasi Turun apulaiskaupunginjohtaja Tero Hirvilammi, ja näyttelyä saapui kunnioittamaan myös itse Viron presidentti, Toomas Hendrik Ilves. Oli suuri ilo seurata, kuinka Stoori täyttyi vikkelästi ihmisistä. Oli helppo aistia, että nyt tapahtuu jotain erityistä. Tunnelmaa tuki toistuvien salamavalojen iskujen kiihtyvä räiskyntä Stoorin näyttelyseinällä.

Älä huoli. Kuhinasta huolimatta kaikki sujui oikein leppoisissa tunnelmissa.


Kirjaston johto otti presidentin seurueineen lämpimästi vastaan ja esitteli heille niin Stooria kuin koko kirjastoakin. Presidentti vaikutti kovin tyytyväiseltä ja ansaitusti jopa ylpeältä nuorten maanmiestensä ylöspanemasta näyttelystä. Ehtipä hän hetkisen istuakin Stoorissa ja lukea kannettavallaan päivän uutiset verkossa ennen kuin velvollisuudet jälleen kutsuivat.



Eipä tässä muuta tällä kertaa. Jetset-toimittaja vaikenee toistaiseksi – pienen rohkean kehotuksen kuorruttamana:

Tee kuten presidentit: tule Stooriin lumoutumaan serkkukansamme luomisvoimasta! Vielä ehdit niin hyvin, että voit palata näyttelyn ääreen uudestaankin...



Klikkaa näitä, niin saat tietää vielä enemmän:

The New Kaboom
Viro käy koulua

Ei kommentteja: