Kirjastositaatteja

Nuortenkirjoissa henkilöhahmot käyvät toisinaan kirjastossa. Nuortenkirjoissa mainitut kirjastot ovat rauhallisia ihmemaita, taattuja vastausten ja neuvojen saamisen paikkoja, tai  kauheita ja kolkkoja rakennuksia, jonka eksyttävien hyllyrivistöjen pariin uskaltaa vain pakon edessä. Usein kuvataan sekä rakennusta että sitä, miltä kirjojen koskeminen tuntuu. Nettiyhteyden hitautta muistetaan moittia, kirjaston henkilökunnassa huomataan erikoisia piirteitä ja kirjasto tunnustetaan tutuksi, lapsuusmuistoihin liittyväksi paikaksi.Kirjasto saattaa toimia kirjojen sankareille myös tyttö- tai poikaystävän etsinnän näyttämönä.

Essi Tammimaa: Noaidin tytär (Otava 2013, s. 12)

”Vietin kesäni kirjastossa, josta sain kesätyön ehkä siksi, että istun siellä harva se päivä lueskelemassa risti-istunnassa hyllyjen välissä. Kirjastontädit tuntevat minut nimeltä ja antavat minun lukea rauhassa. Kesällä kirjoja käsitellessä käteni kuluivat haperoiksi kuin paperi kansien välissä. Pinosin, luetteloin, lainasin, opastin, merkkasin, paikkasin.”

Tuija Lehtinen: Piiitkä jäähy (Otava 2011, s. 60 – 61)

”Kirjasto oli iso ruma pitsarasia, tunkkainen tönö. Mä katselin ympärilleni ala-aulassa, ja mua ahdisti. Mä en viihtynyt kirjastoissa. Ala-asteella opettaja oli pakottanut meidät kerran viikossa lähikirjastoon, ja meille oli vinkattu ja luettu puistattavia tekeleitä. Mä en koskaan ymmärtänyt puhuvia eläimiä tai pottereita ja muita fantasiajuttuja. Mulle tyrkytettiin aina urheiluaiheisia kirjoja, mutta ne oli väärää lajia, mä en innostunut. Kartingista ei ollut mitään.”

Royce Buckingham: Henkienhoitaja (Tammi 2007, s. 20 – 12)

”[Nat] penkoi hermostuneesti taskujaan ja sai lopulta ongittua esiin ryvettyneen paperin. ”Etsin yhtä kirjaa, jonka tämä mies on kirjoittanut. En tiedä kirjan nimeä.”

Sandy otti paperisuikaleen. Käsialasta oli vaikea saada selvää, mutta hän oli tottunut koululaisten ruttuisiin muistilappuihin.

Sandy kääntyi tietokoneen ääreen. Hän naputteli vauhdikkaasti. Kirjan nimi räpsähti pian ruutuun, ja Sandy nosti kädet ilmaan kuin olympiavoimistelija ohjelman päätteeksi. ”Siinä!” hän huusi. Siten hän kohautti nolona olkapäitään. ”Löytyi!”

Nat kumartui eteenpäin, mutta ei päästänyt itseään liian lähelle Sandya.

Sandy nyrpisti nenäänsä. ”Demonit kuriin. Onko tämä joku outo elämäntaito-opas?”

”Pikemminkin käsikirja”, Nat vastasi.”


Jukka Parkkinen: Kalle-Yrjänän kaksitoista yritystä (WSOY 2002, s. 20 – 21)

”Hyppäsin pyörän selkään ja aloin polkea kohti pääkirjastoa.

                      Mulla ei ollut mitään erityistä suunnitelmaa, miten oikein etenisin tässä ensimmäisessä iskuyrityksessäni. Ajattelin ensin vähän katsastaa tilannetta ja toimia sitten sen mukaan eli improvisoida. Liian tarkasta käsikirjoituksesta ei olisi kuin haittaa, täytyi vain luottaa vaistoonsa. Kaikkea yllättäväähän voisi tapahtua. Kirjasto voisi vaikka syttyä tuleen. Näin silmissäni, kuinka kaappaisin lähimmän vetävän näköisen kimman käsivarsilleni ja kantaisin ulos turvaan.

-       Sankarini, tyttö sanoisi.

Sitten ryntäisin takaisin palavaan taloon ja pelastaisin Päätalon Iijoki-sarjan tai Shakespearen kootut teokset.”

Eva Illoinen: Perri elää pula-aikaa (Tammi 1981, s. 82-83)

”Kaikista rakennuksista, joissa oli ollut sisällä, Perri rakasti eniten kaupunginkirjastoa. Sen suunnattoman korkeat huoneet, mahonginpunaiset värit, tummat taulut ja pieniruutuiset ikkunat hyllyjen yläpuolella, olivat juhlallisinta mitä hän tiesi. Hän oli käynyt kirjastossa niin kauan kuin muisti. Isä hänet sinne oli ensimmäisen kerran tuonut.”

”Hän kulki hitaasti hyllyltä hyllylle ja kosketteli sormenpäillä punaisia nahkaisia kirjanselkämyksiä. Hän oli lukenut niistä aika suuren osan. Ne edustivat hänelle toisia maailmoja, erilaisia kuin se, jossa hän eli. ”

Jay Asher & Carolyn Mackler: Sinä ja minä sitten joskus (Otava 2012 , s. 96)

”Pomppaan tuolistani ja juoksen kirjaston läpi. Johtuu hänestä, että tulevaisuuteni on kamala. Jos pääsen hänestä eroon, voin ehkä tulla pikkaisen onnelliseksi.

                      ”Rouva Nesbit?” sanon. Kirjastonhoitajalla on tukassaan pinkkejä raitoja ja toisen korvalehden yläosassa kaksi hopearengasta. ”Onko kirjastossa puhelinluetteloita?”

                      Kirjastonhoitaja laskee lehtensä, joka on auki kirjojen sensurointia koskevan jutun kohdalta.”

Mila Teräs: Perhosen varjo (Otava 2012, s. 55)

”Työnnän kirjastohuoneen oven kokonaan auki. Paksu ovi narahtaa niin kuin se haluaisi huomauttaa minulle jotakin.

                      Perhonen on hävinnyt kokonaan kartanon varjoihin.

                      Katselen ympärilleni. Kirjastossa vallitsee kummallisen pysähtynyt tunnelma. Huone tuoksuu pölyltä ja rauhalta.

                      Kaikki huoneessa on hiljaa. Tuntuu siltä kuin kirjaston lukuisat niteet uhkuisivat lisää vaiteliaisuutta huoneeseen.”

Mikael Niemi: Skjut apelsinen (Rabén & Sjögren 2010 s. 127 - 128 )

” På lunchrasten satte jag mig i skolbiblioteket och letade upp lyrikhyllan. Jag hade aldrig tidigare brytt mig om diktsamlingarna, tunna böcker med konstiga titlar och fula omslag. När jag öppnade pärmarna knakade de ofta som om de var nya, som om jag var den förste som bläddrade i dem. Det var inte många på skolan som läste poesi. Ord som ingen behövde, döda dikter av döda diktare.”


Jussi-Pekka Toivonen: Kummitukset eivät tupakoi (Karisto 1983,  s. 9)

”Kirjastossa oli viileää ja sopivan vähän asiakkaita. Henrik oli iloinen saadessaan nauttia valitsemansa musiikin rauhassa. Se kiinnosti ensimmäisestä tahdista viimeiseen, ja hän päätti hankkia kuuntelemansa levyt kotiinkin. Joskus syksyllä sitten, hän mietti, silloin voin muistella kuinka kesän seikkailut alkoivat.”

Marianne Backlén: Tyttö tanssii (WSOY 1978, s. 20-21)

”Satu päätti käväistä kaupunginkirjastossa. Hän kipusi toiseen kerrokseen ja jäi hetkeksi seisomaan paikalleen, hengittämättä, kirjaston hiljaisuuden ympäröimänä. Ihmiset kiertelivät hyllyjä, lukivat pää kallellaan, kirjojen otsikoita, joku istui pienellä tuolilla ikkunan edessä, nenä paksussa teoksessa. Satu viihtyi kirjastossa. Siellä kukaan ei katsonut pitkään, ei tarvinnut puhua kenellekään, ihmiset hiipivät hiljaa varpaillaan, aika näytti pysähtyneen ja ulkopuolella kuhiseva kaupunki oli epätodellinen ja kaukainen.
                      Satu luki sekä nuorten että aikuisten kirjoja, niinpä hän kävi vuoroin molemmilla osastoilla. Oli kiva lainata kirjoja, vaikka ei jaksaisi kaikkia lukeakaan.”

Jorma Ranivaara: Keskiyön skeittaaja (WSOY 1994,  s. 27 – 28)

”Hoipertelin kirjastossa hyllyltä hyllylle pitkän aikaa. Etsin kirjoja. Ei löytynyt. Rupesin väijymään yhtä rouvaa, joka on siellä töissä. Kun ketään ei ollut lähettyvillä, menin rouvan luo ja kuiskasin:

-       Olisko olemassa sellasta kirjaa ku esimerkiks Hevonen, elämä ja toiminta?

Rouva nousi ja käveli suoraan yhden hyllyn luo. Se otti sieltä kirjan ja kysyi kävisikö se. Luin kirjan kannesta Ensimmäinen hevoseni.

-       Kiitos, erinomainen kirja.

Parasta aloittaa alkeista.

-       Saisiko olla muuta? rouva kysyi.

Tunsin itseni epävarmaksi. Kallistuin rouvaa kohti ja kuiskasin:

-       Olisko sellasta ku Purjelaivat, havainnollistavia kuvia ja kertomuksia elämästä maailman merillä?

Rouva kääntyi ympäri ja tallusti toisen hyllyn viereen. Se tutki kirjoja ja otti sitten ison kirjan hyllystä ja ojensi sen minulle. Katsoin kirjaa äimän käkenä. Kannessa oli iso purjealus myrskyssä. Kirjan nimi oli Merenkulun tietokirja. Kirja oli kooltaan suunnilleen metri kertaa metri ja painoi kymmenen kiloa.

-       Sopii hyvin, sanoin. – Kiitos.

-       Saisiko olla muuta? rouva kysyi.

-       Jos vähän kevyempi kirja tähän lisäksi.

Rouva otti hyllystä toisen kirjan.

-       Viimeinen kilpapurjehdus, onko hyvä?

Se oli puoli metriä pitkä kertaa puoli metriä kanttiinsa ja painoi noin viisi kiloa. Panin teoksen kainaloon.

-       Enempää en voisi toivoa, sanoin.

-       Saisiko silti olla jotain muuta? rouva kysyi. – Kirjoja riittää kyllä kaikille.

-       Mä luen nyt nämä alkuun, sanoin. – Kiitos.

Käännyin ympäri ja lähdin tallustamaan ovelle. Rouvan ääni pysäytti, juuri kun olin astumassa käytävään. Tunsin käytävän erinomaisen hyvin. Se oli nimittäin Lausteen ala-asteen käytävä. Meikä aloitti opinnot siellä. Siihen aikaan menestyin opinnoissani erinomaisesti, ja vanhempani kohdistivat minuun suuria toiveita.

Katsoin rouvaa, ja rouva sanoi:

-       Leimataanpa vähän, hyvä herra.

-       Anteeksi, sanoin. – Meinasi unohtua.

Palasin takaisin.

Christina Wahldén: Fallen flicka (Rabén & Sjögren 2009, s. 61 – 62)

”I biblioteket, senare på eftermiddagen, fortsätter Rona att fundera över en lämplig present till sin vän. När Halima är på toaletten frågar hon Pia, bibliotekarien, om hon har något bra förslag. Pia lägger pannan i djupa veck.

Efter en stund skiner hon upp och säger:

-       Vi ska skaffa en ny lagbok till vårt referensbibliotek. Jag har en gammal som inte längre gäller. Egentligen ska jag makulera den, alltså förstöra den, men om du vill så kan jag ta bort de sidor där skolans namn står på och så kan du ge Halima den. Nästan som ny. Bättre begagnad.

-       Vad snäll du är! Tack! Det är jättebra förslag, säger Rona och blinkar glatt till Pia just som Halima kommer tillbaka från toaletten.

-       Vad pratar ni om då? frågar Halima.

-       Ingenting. Vet du inte att man ska vara tyst i ett biblioteket? frågar Rona.”

Sarah Dessen: Mitt perfekta liv (Rabén & Sjögren 2004, s. 53 ja 58)

”Jag kunde inte sova.

                      Jag skulle börja jobba på biblioteket nästa dag och hade samma känsla som natten före första skoldagen, alldeles pirrig och nervös.”

”Vid lunchtid hade jag bara svårat på en enda fråga, och den gällde var toaletten fanns…. Det hade hänt en hel del i informationen: problem med kopiatorn, några frågor om en obskyr tidskrift, till och med någon som hade en fråga om den internetbaserade uppslagsboken som Jason specifikt hade lärt mig att använda. Men även om Amanda eller Bethany var upptagna med att hjälpa någon annan och personen kom raka vägen till mig for någon av dem upp och sa: ”Jag kommer om ett ögonblick ”, med ett tonfall som gjorde klart att det var helt meningslöst att fråga mig.”

Terhi Rannela: Läpi yön (Otava 2014, s. 21)

 ”Kirjastossa oli tänään upea vastakkaisen sukupuolen edustaja, grungehenkinen: flanellipaitainen, pitkälettinen, sammarihousuinen, mukana tietysti kitaralaukku.”

Eppu ja Anna Nuotio: Venla T:n rakkaudet (Otava 2014, s. 70)

”Hassinen oli varannut meille alakerran dekkarikirjastosta rauhallisen sopen. Kirjaston alakerrassa on sellainen, ja se on todella makea paikka. Sinne pitää mennä monen lukitun oven kautta, kapeita kierreportaita pitkin. Hassinen sai avaimet neuvonnasta ja mä seurasin sitä kuin lammas.

                        ”Täällä me saadaan olla rauhassa”, Hassinen sanoi. Indeed! Me oltiin kellarissa, monen oven takana, paksujen kiviseinien sisällä. Kun ovi pamahti mun takana kiinni mä ajattelin, että kukaan ei kuulisi jos mä huutaisin apua. Dekkarikirjasto on täydellinen murhapaikka.”

Leena Krohn: Sfinksi vai robotti ( WSOY 1999, s. 27 ja s. 28)

Kirjasto muistutti Lyydian mielestä metsäniittyä, vaikka siellä joutuikin istumaan sisällä eikä nukkuminen ollut oikein sopivaa. Mutta toisinaan kirjaston salissa oli yhtä onnellista kuin metsäniityllä.

-          Ovatko täällä maailman kaikki kirjat? Lyydia oli kysynyt kirjastonhoitajalta silloin, kun hän tuli kirjastoon ensimmäisen kerran.

Siitä oli nyt monta vuotta. Nyt hän tiesi paremmin. Ei ollut sellaista paikkaa, jonne mahtuisivat maailman kaikki kirjat, niin vähän tilaa kuin ne veivätkin.”

Michelle Gagnon: Kukaan ei kaipaa sinua (WSOY 2014, s. 84)

”Peter istui pääkirjastossa päätteen edessä. Hän naputti jälleen jalallaan, tällä kertaa kärsimättömästi. Yhteys oli täällä suunnilleen kymmenen kertaa hitaampi kuin se, mihin hän oli tottunut.”