Oletko koskaan ajatellut, että myös kirjaston henkilökunta on ollut joskus nuori? Kyllä vain! Jokaisella meistä on ollut nuoruutemme – kiinnostuksen ja fanituksen kohteemme sekä ilon lähteemme.
Elämä rakentuu eri tavoin ja mieltymykset löytyvät monesta suunnasta. Joku palvoo filmitähteä, joku toinen potkii palloa ja joku kolmas ahmii maailmankirjallisuuden klassikoita. Aivan sama, kaikki nuoruudet ovat yhtä tärkeitä. Ne ovat toki erilaisia, mutta yhtä arvokkaita.
Mitä henkilökunnan nuoruudet ovat sitten olleet? Osasta on kulunut jo tovi, osasta vain hetkinen. Onko nuoruus silti muuttunut? Ottakaa itse selvää! Rohkenen olla ensimmäinen ja avata hiukan nuoruuttani. Tästä se alkaa:
Aikakapseli vie vuoteen 1986 ja pimeään marraskuiseen iltaan.
Se laskeutuu Helsingin jäähalliin, tuhansien ihmisten keskelle, ja siellä tarkemmin
yhden nuoren, kolmetoistavuotiaan pojan patarummun tavoin jännityksestä paukkaavaan
sydämeen. Nuoren mielen vallannut tunne on ihmeellinen – odottava ja kovin epätodellinen.
Kun Helsingin jäähallin valot viimein sammuvat, lavasteiden neonvalomainokset
syttyvät ja Blade Runner -elokuvan tunnusmusiikki alkaa soida, syttyy sydän
aivan uudella, ennen kokemattomalla tavalla.
Iron Maidenin Somewhere on Tour 1986/87 -kiertueen Helsingin
konsertti onnistui puhaltamaan jo valmiiksi kyteneen liekin roihuavaksi
innostukseksi. Suhteeni bändiin onkin pysynyt suhteellisen läheisenä, ja se on
tullut ensi kerran jälkeen nähtyä useasti – jo neljänä eri vuosikymmenenä.Mutta ei se nuoren pojan kiinnostus pelkkään musiikkiin suinkaan rajoittunut. Iron Maiden sytytti myös janoavan kiinnostuksen kulttuurielämään – uskokaa tai älkää! Laulujen teksteissä sivuttiin faaraoiden Egyptiä ja kerrottiin historian merkkihenkilöistä aina Aleksanteri suuresta lukien. Aiheita ammennettiin myös suurella kauhalla ja sumeilematta eri kulttuurituotteiden sammioista – niin elokuvista kuin kirjallisuudestakin. Kirkkaimpina kruunuina jylhät laulut Rime of the Ancient Mariner, joka perustuu Samuel Taylor Coleridgen runoon (v. 1798 (suom. Vanhan miehen tarina)) sekä tuore, ydinsodan pelosta ja ikuisesta rakkaudesta koskettavan kauniisti kertova When the Wild Wind Blows (perustuu Raymond Briggsin sarjakuvaromaaniin When the Wind Blows vuodelta 1982).
Laulujen tarinat ja teemat kiinnostivat. Niistä haettiin lisää
tietoa. Englanninkieli kehittyi ja tietämys kulttuurin ilmiöistä laajeni ja syveni
huomaamatta. Lopputulos on kärjistäen ilmaistuna tässä: olen töissä kirjastossa,
kulttuurin pyhätössä, kaiken tiedon keskellä!
Iron Maiden saa kunnian aloittaa Stoorin ”Kun minä olin
nuori” -teemanäyttelyiden epäsäännöllisen sarjan. Esillä on hajanainen, karkea
ja hyvin suppea kokoelma esineistöä, johon törmäsin kellaria siivotessani. Sieltä
löytyi niin postikortteja, LP-levyjä kuin keikkapaitojakin – terävä ja salamannopea
näkymä yhden ihmisen nuoruuteen. Näistä palikoista on yksi nuoruus ja minuus
rakentunut.
Näyttely on samalla kunnianosoitus Iron Maidenin
hovitaiteilija Derek Riggsille. Hän on pääosin vastuussa bändin visuaalisesta
ilmeestä. Tosi asiassa levynkannet ovat itsenäisiä taideteoksia ja aina yhden näyttelyn
arvoisia pelkästään niinkin.
Olet tervetullut tutustumaan,
Up The Irons!!!
/mikko
ps. Minuuden rakennustyö on toki loputon ja yhä kesken, eikä se varmasti koskaan valmiiksi tulekaan. Siitä kertovat tuoreimmat Iron Maidenin CD ja DVD -tallenteeni.
Bändi löytyikin uudelleen vuosituhannen vaiheessa. En tiedä, oliko kyse nostalgiasta ja/tai kadonneen nuoruuden epätoivoisesta elvytysyrityksestä – ehkä niitäkin? Toisaalta ne löytyivät oivalluksesta ja sen jälkeen, kun pääsin eroon aikuistumisen harhakuvitelmasta ja siitä, että aikuisiällä pitäisi muka vakavoitua ja luopua nuoruusiän suosikeistaan. Miksi pitäisi? Murhetta, pahaa mieltä ja huolta on maailmassa ihan tarpeeksi muutenkin
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti