lauantai 7. marraskuuta 2009

Lukupiirissä vertailtiin kirjoja ja elokuvia


Stoorin lukupiirin viimeisimmän kokoontumisen aiheena oli lukea jokin kirja, josta on tehty elokuva. Lukupiiriläisillä oli tällä kertaa tavallista enemmän puuhaa, sillä kirjan lukemisen lisäksi tehtävänantoon kuului myös katsoa kirjaan perustuva elokuva. Ylimääräinen työmäärä ei onneksi kuitenkaan herättänyt kenessäkään närää. Piiriläiset valikoivat varsin erilaisia kirjoja ja elokuvia. Mukaan valikoituivat muunmuassa Stephen Kingin karmaiseva Hohto, Christopher Paolinin Eragon, Roald Dahlin Matilda ja Herbjorg Wassmon Dinan kirja.




Yleinen mielipide oli, että useimmiten kirja päihittää selkeästi elokuvaversionsa. Ärsytystä herättää, jos elokuvan juoni poikkeaa kirjan juonenkulusta huomattavasti. Esimerkiksi Eragon-elokuva ei kerro kirjan tarinaa loppuun asti, vaan pätkäisee juonen. Poikkeuksellisena piiriläiset pitivät Hohto-elokuvaa, joka on psykologista kauhua parhaimmillaan. Elokuva on kirjaakin hyytävämpi. Toisaalta, elokuvan ohjaaja Stanley Kubrick oli ansioitunut nimenomaan juuri psykologisen kauhun kuvaajana.

Allekirjoittanut luki massiivisen Dinan kirja -teoksen. Elokuva häviää himpun verran kirjalle, mutta lähes raamatulliseksi äityvää jylhyyttä kummastakin löytyy riittämiin. Elokuva ansaitsee erityismaininnan loistavasta musiikista, joka vie mukanaan. Tarinan päähenkilö Dina soittaa selloa kuin riivattu. Elokuva ja kirja sijoittuvat huikaisevan kauniisiin Norjan vuonomaisemiin, joten visuaalisestikin Dina-leffa on miellyttävää katseltavaa.


Seuraavan kerran Stoorin lukupiiri kokoontuu 10. joulukuuta tuttuun tapaan kello 17. Silloin käsittelyyn pääsevät sarjakuvat. Samalla lukupiiri viettää myös pikkujouluja. Ensi kerralla on siis luvassa joulutortun- ja glögintuoksuinen tapaaminen. Tervetuloa niin vanhat kuin uudetkit kirjojen ystävät!

Ei kommentteja: