torstai 5. maaliskuuta 2009

Toimitustiimin satoa

Kirja-arvostelu

Häräntappoase – Anna Leena Härkönen

Kaikki alkoi keväisestä päivästä ja ylä-asteen viimeisestä matikantunnista.

Vaasalaisen Alpon kesäloma oli alkamaisillaan viimeisen yläasteen luokan päättyessä. Teini-ikäisen ja sen myötä kiukuttelevan ja hyvin lapsellisen 16-vuotiaan Alpon kesäsuunnitelmat muuttuivat sen sileän tien, kun hän sai äitinsä kiinni teosta, sopimassa hänen kesätöistään, vaikka Alpolla oli selvät kuviot ystävänsä Taalan kanssa. Pojat olivat sopineet kesätöistä Tukholmassa, mutta pojan kesäsuunnitelmat ja kesätyöt suuntautuivat heinätöihin, Torvenkylään.

”Mä en vieläkään voinu kunnolla sisäistää et mua kiidätettiin nyt rengiksi vanhalle kuolevalle maanviljelijälle, polkeen heiniä suohon.”

Bussissa istuvan Alpon matka oli alkamassa. Ikkunoista jatkuvat maalaismaisemat saivat pojan
voimaan huonosti jo linja-auton alkumatkasta alkaen. Torvenkylän lähestyessä uhkaavasti Alpo mietti elämänsä lapsuuden muistojaan ja suhdettaan äitiinsä, joka oli ollut kylmä alusta alkaen. ”Musta vaan tuntuu etten mä ole ikinä päässy mutsia oikeen lähelle, edes lapsena.”
Minusta hänen äitinsä kuvattiin varsin raa’aksi pestessään Alpon rakkaat nallet ”lätistyneiksi ja vettävaluviksi, hirtetynnäköisiksi vanuttuneiksi pesuaineenhajuisiksi elukoiksi.” Tekstin pätkässä oli samalla jotakin surullisuutta, mikä teki siitä mielenkiintoisen.

”Rutaseksi. Rutanen, Rutanen. Se sopii ku nakutettu sille ruttunaamalle.” - Alpon ensimmäiset ajatukset Pasista.

Määrätietoiseksi” ja ”tasapainoiseksi” kasvanut nuori mies saapui Torvenkylään. Alpo oli nähnyt pienenä kuvia Takkisen perheestä. Alpo sai aikamoisen terveentuliaisen heti alkuunsa. Häntä vastaan tulivat pienikokoinen, tiskiveden hajuinen Lahja-täti, sekä oranssilakkinen Svante punaisella naamalla ja harvatukkaisella ruskeilla hiuksilla. He olivat hieman vanhenneet kuvaan verratessa.

Alpo sai pian tutustua myös Takkisien nuorimpaan poikaan Pasiin, sekä Taunoon, joka osoittautui vähäsanaiseksi ja kaukaiseksi; mutta Alpo tunsi heti, että Tauno oli sellainen poika, jonka kanssa hän tulisi toimeen. Kirjan loppupuolella Taunosta löytyi uusia puolia ja ne olivat niin odottamattomia, että lukija sai aikamoisen yllätyksen.
Alpo tuli viettämään paljon aikaansa nuorimman pojan, eli Pasin kanssa, joka esitteli itsensä alkumetreillä Rutaseksi; sekä pian hänet esiteltiin kylän muille nuorille. Mustahiuksinen ja suorasanainen, vaaraton Kerttu oli kuitenkin tyttö, joka sai Alpon sydämen läpättämään.

Minusta kirja osoittautui alusta alkaen mielenkiintoiseksi. Saimme kyseisen kirjan luettavaksi parisen viikkoa sitten koulussa äidinkielentunnilla ja monet ovat ehtineet jo kritisoida sen tylsyyttä ja Alpon ainaista angstausta. En voisi sinänsä olla eri mieltä, että Alpon tunteenpurkaukset voivat alkaa jossain vaiheessa ärsyttää, mutta tavallaan ne tekivät juuri tekstistä niin todentuntuista.

Nähtyäni perjantaina pätkiä Ylen tekemästä televisio-ohjelmasta kuvitelmani kyseisistä ihmisistä muuttuivat ja näin jotakin pätkiä, joita en ollut vielä lukenut, mutta se ei estänyt minua jatkamasta lukea kirjaa. Kirjan pääasiaksi muodostui kirjastoautolla tapaamamme Kerttu, johon Alpo ajan myötä rakastui. Lemmen ja riitojen keskellä tilanteet kärjistyivät, mutta selviytyivät. Alpon kesä sai monia mutkia eteensä ja uusia kokemuksia, joita hän ei olisi osannut odottaa. Hänen suhteensa Pasiin kasvoi kesän myötä ja oli hienoa huomata, kuinka ihmiset saattavat ystävystyä niinkin helposti; vaikka he olisivat luonteiltaan niin erilaisia.

Minua itseä kiinnostaisi näin kaupunkilaisena matkustaa maaseudulle joksikin aikaa, vaikka kuukaudeksi. Minua tosin ei kiinnostaisi kyseiset heinätyöt, vaan lomailemista eri maisemissa. Tälläisten tilanteiden myötä minua hieman ärsyttää, että Alpo otti heti negatiivisen kannan Torvenkylästä. Kaikilla ei välttämättä olisi sukulaisia, joiden luokse voisi matkustaa noin vain. Minusta tuollaiset kokemukset olisivat juuri ikimuistoisia.

Lopuksi voisin todeta, että minusta kirjassa oli jotakin hienoja ja ihania kohtia, jotka saatoin lukea monta kertaa uudelleen. Ne liittyivät eri tilanteisiin. Kirjan pääasiassa oli kuitenkin rakkaus ja ristiriitaiset tunteet.

Kirja loppupuolella Alpo yritti kirjoittaa Kertulle kirjettä. Liian mahtipontisen, traagisen ja tekopirteän kirjeen jälkeen Alpo tuotti hyvin lyhyen ja spontaanin viestin. ”Sulla on kivat hampaat.” Kyseisen kappaleen loppu sai onnellisen päätöksen, johon kirja-arvosteluni loppuu mielestäni mielekkäästi.


”Se oli sovittanut kaiken.

Mä ajattelin: miks aika ei voi pysähtyä tähän? Huomenna voi taas sattua jotain uutta. Ja ylihuomenna mä ehkä taas oon sua liian lähellä.

Pysy siinä pienen matkan päässä Kerttu. Jos sä hiivit lähemmäs niin mä voin mennä rikki.
Tai tuu jos haluat. Tule vaan. En mä sua pelkää. Sä et tarvi taustamusiikkia, eikä meiltä lopu sanat, ja sillon kun ne loppuu niitä ei tarvita.

Mä en tee sun kanssa sopimuksia. Meillä ei ole olemassa mitään Happy Endiä. Sä oot joku suunnilleen mun sydämen lähistöllä tai sit sua ei oo olemassa. Kuulemiin.”

Arvostelun kirjoitti Noora Nieminen

2 kommenttia:

Mikko kirjoitti...

Hienoa työtä, Noora!

Onhan se nuoren kaupunkilaismiehen mieli välillä ja aika useinkin angstinen :-)

Tässä kaikille kiinnostuneille linkki YLE:n elävään arkistoon, josta voitte käydä katsomassa pätkiä Häräntappoaseen televisiosovituksesta: http://yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=4&ag=90&t=&a=04539

Stoorin toimitustiimi on lähtenyt oikein hienosti liikkeelle. Olen siitä kovin iloinen.

Piirtoheitinkalvo kirjoitti...

Go Noora!

Vaikuttaa ihan mukavalta kirjalta, taidankin lukea seuraavaksi. :)